SARSin aikaan olin kahden pienen pojan ainoana huoltajana Honkongissa. Tuhkapilven aikaan asuimme Shanghaissa, mistä ainut maayhteys Suomeen oli Siperian rautatie. Nyt koronakeväänä työskentelen Ateenassa, kun WHO on julistanut pandemian, lentoliikenne Kreikkaan ja Kreikasta on tyrehtynyt ja Euroopan maat ovat sulkeneet rajojaan kauttakulkuliikenteeltä. Jokainen kriisi on erilainen, mutta kaikista niistä oppii. Ja sitten tulee kesä.

SARSin aikaan keväällä 2003 olin onnekseni Hongkongissa, enkä Manner-Kiinassa, missä ihmisillä oli suuri epäluulo hallituksen viestintään ja tilanteen hallintaan. Hongkongin terveysministerinä oli Margaret Chan, josta tuli myöhemmin WHO:n pääjohtaja. Toiminta oli avointa ja luotettavaa. Aika pian ryhdyttiin rajoitustoimenpiteisiin, mikä perheemme osalta merkitsi sitä, että koulut, leikki- ja uimapaikat suljettiin. Samaan aikaan oma työmääräni pääkonsulaatissa kasvoi, kun neuvoimme ja avustimme huolestuneita suomalaisia. Umpivilkkaat 6- ja 8-vuotiaat poikamme menivät sanan täydessä merkityksessä pitkin pienen kotimme seiniä, ainut mahdollisuus oli lähettää heidät Suomeen.

Asukastiheys Hongkongin ahtaalla alueella on yksi maailman korkeimpia. Suhteellisen lyhyen ajan kuluessa SARSiin sairastui lähes 2000 ja kuoli liki 300 henkeä. Tautiuhka oli otettava vakavasti. Työmatkoilla siirryin metrosta taksiin, siihen aikaan ei ollut etätyömahdollisuutta. Edustuston viestintäkin tapahtui hitaammin verkkosivujen kautta, kun ei ollut käytössä sosiaalista mediaa niin kuin nyt.

Itseäni työllisti eniten suomalaisten neuvonta sekä passit ja viisumit perheenjäsenille, kun Hongkongin sulkeutuessa siirryttiin Suomeen. Kaupungissa asui paljon suomalaisia menestyneitä nuorehkoja liikemiehiä, jotka olisivat olleet valmiita vaikka mihin survival-gameen, jos luvassa olisi ollut onnellinen loppu, mutta nyt pääkonsulaatilta tivattiin vastausta: ”Mikä on tilanne huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla?” Päivästä toiseen toistin kuin automaatti: ”Elämme tämänhetkisen tiedon mukaan. Emme tiedä, mikä tilanne on huomenna.” Kun kaikki tuntuu olevan nykyään ihmisen omissa käsissä, on vaikea hyväksyä elämän epävarmuutta.

Vaikeassa tilanteessa ihmiset tekivät ratkaisuja parhaan tietonsa mukaan. Inhimillisiltä tragedioiltakaan ei vältytty: Kun lähti sutta karkuun, tuli karhu vastaan.

Tuhkapilvi opetti etäisyyttä

Kymmenen vuotta sitten, keväällä 2010, Islannin tulivuorenpurkauksesta alkunsa saanut tuhkapilvi sulki koko Euroopan lentoliikenteen. Manner-Euroopasta oli mahdollista palata Suomeen maita myöten, mutta muilta mantereilta mahdotonta tai ainakin vaikeaa.

Konsulina Shanghaissa neuvoin suomalaisia, kuinka jatkaa oleskeluaan Kiinassa, kun viisumien päivämäärät alkoivat paukkua oleskelun venyessä. Kiinasta Suomeen on raideyhteys Siperian kautta, mutta matkan varrella on joka tapauksessa Venäjä, toisessa vaihtoehdossa myös Mongolia, joihin liittyi omat muodollisuutensa.

Tuhkapilvi palautti meille käsityksen, kuinka suuri maailma on. Olimme tottuneet, että kunhan otamme pienet torkut koneessa, voimme löytää itsemme toiselta puolelta maailmaa. Nyt palasimme taas Mannerheimin ratsastustutkimusmatkan ja silkkitien aikaan: Aasian ja Euroopan välillä on pitkä matka.

Monet jumittuivat tuhkapilven ajaksi Kiinaan. Ja kun lennoista vihdoin alkoi olla toivetta, roikkuivat epätoivoisesti lentoyhtiön palvelulinjalla, josta saattoi senaikaisilla kännykkämaksuilla tulla tonnien lasku.

Eurooppa auki – Eurooppa kiinni

Vain hetkeä ennen koronaepidemiaa Kreikassa oli päällimmäisenä pakolaistilanne Turkin rajalla ja esillä kysymys rajojen sulkemisesta. Eurooppa ei halua sulkea rajojaan, vapaa liikkuminen on eurooppalaisuuden ydintä. Mutta kuinka sitten kävikään?! Vain viikkoa myöhemmin lähes kaikki Euroopan maat sulkivat rajojaan tai ainakin ryhtyivät voimakkaasti rajoittamaan liikkumista. Koronalla on mahtava poliittinen ja taloudellinen voima.

Euroopan maat reagoivat tilanteeseen eri tavalla. Myös lainsäädäntö, yhteiskunnat, perhekäsitys ja terveydenhoidon kapasiteetti vaikuttavat ratkaisuihin. Pahimmat tautitilanteet Euroopassa on nähty Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Kreikka on ymmärrettävästi ryhtynyt nopeasti tiukkoihin rajoitustoimenpiteisiin välttyäkseen eteläisten naapureidensa kohtalolta. Pohjoismaat ovat lähteneet rajoitustoimiin vähän hitaammin. Mutta nyt ei ole hetki asettaa eri maiden toimia toisiaan vastaan, vaan puskea yhteistyössä ja solidaarisesti tämän läpi. Perinpohjaisen analysoinnin aika on myöhemmin.

Perjantaina 13. päivä Kreikassa suljettiin ravintolat, kahvilat, kampaamot ja urheilutilat. Ruokaa sai ostaa vain mukaan tai tilata kotiin. Seuraavana keskiviikkona suljettiin lähes kaikki muut kaupat kuin ruokakaupat, apteekit ja huoltoasemat. 23. maaliskuuta alkoi ulkonaliikkumiskielto, josta voi poiketa työssäkäymisen vuoksi tai tietyistä muista perustelluista syistä – kuten koiran ulkoiluttaminen, mikä on pystyttävä todistamaan digitaalisesti tai paperilla.

Suurlähetystö siirtyi jo viime viikolla vuorottelevaan etätyöhön, jotta pienen edustustomme toimintakyky taataan. Esim. konsuli ja konsulipalveluvirkailija eivät saa tavata toisiaan, jotta toisen sairastuessa, toinen pystyisi palvelemaan asiakkaita. Oleskelulupahakemusten ja muiden kuin hätäpassien käsittely keskeytettiin. Autamme vain hädänalaisia ihmisiä.

Kun Suomi kutsui kaikkia matkailijoita palaamaan kotimaahan, muistutimme somekanavillamme, että lennot harvenevat, nyt kannattaa ottaa yhteyttä lentoyhtiöön. Selvitimme alueellamme Kreikassa ja Albaniassa olevat, jotka ovat tehneet matkustusilmoituksen www.matkustusilmoitus.fi. Lähetimme heille muistutuksen palata kotimaahan sekä kyselyn, tarvitsevatko suurlähetystön apua.

Kaupalliset lennot hupenivat yllättävän nopeasti, viimeinen suora lento Suomeen lähti 17. päivä, ja nyt on hyvin epävarmaa päästä edes vaihdolla Euroopan kautta.

Ulkonaliikkumiskiellon alettua myös suurlähetystö minimoi liikkumisensa. Suurlähetystö on suljettu, työskentelemme etänä kotitoimistoista ja hoidamme vain hätätapauksia. Mutta yhtä lailla olemme tavoitettavissa. Paras tapa on lähettää sähköpostia: sanomat.ate@formin.fi ja jättää tarvittaessa soittopyyntö.

 

Kevättä ei ole peruttu – ja sitten tulee kesä

Kaikki kolme kriisikokemusta SARS, tuhkapilvi ja korona, ovat sijoittuneet kevääseen. Eikä sitä ole tänäkään vuonna peruttu.

Kriisit herättävät huolta ja saavat meidät muistamaan, mikä elämässä on tärkeää. Oma perheeni on Suomessa, eikä varmuutta seuraavasta tapaamisesta ole. Myös monet kollegat ympäri maailmaa ovat saman dilemman edessä. Yhtäältä työ edustustoissa kasvaa voimakkaasti, kun raportoimme tilanteesta maailmalla sekä neuvomme ja avustamme hädänalaisia suomalaisia. Toisaalta perheenjäsenten ei ole turvallista tai mahdollista olla samassa maassa. Tunnemme siis hyvin niiden kansalaisten tuskan, jotka ottavat yhteyttä ja surevat olevansa perheestään erossa. Se, että elämme samassa tilanteessa muiden suomalaisten kanssa, lisää ymmärrystämme ja teemme parhamme. Mutta kotiutuslennoksi emme voi muuttua.

Koronassa yhdistyy elementtejä SARSista ja tuhkapilvestä. On kyse epidemiasta, joka lukitsee liikkumisen ei pelkästään Euroopassa vaan maailmanlaajuisestikin. Emme tiedä epidemian lopputulosta. Ainut, mitä voimme tehdä, on ottaa päivä kerrallaan senhetkisen tiedon valossa. Ja niin kai se on elämässä yleensäkin.

Mutta yksi on varma. Kevään jälkeen tulee kesä. Niin se tuli myös 2003 ja 2010. Ja toivottavasti tilanne normalisoituu niin, että suomalaiset pääsevät lomailemaan tänne rakastamaansa Kreikkaan.