Väliaikaisen ulkosuomalaisen tuntemuksia suomalaisten juhlapyhien vietosta ja merkityksestä – avoin tilitys yksinoikeudella
Siniristilippumme…
”Kuka teki minusta tän patriootin? Oliko se nuorena upseerina Suomen sodat läpi taistellut vaarini, oliko se epäonnisella kaukopartiomatkalla Äänisen jäälle 20-vuotiaana kaatunut ja kadonnut vaarini veli? Oliko se turvallinen lapsuus, ilmainen koulutus, rauha, yhteiskuntajärjestys tai kaunis luonto? Oliko se komennus maahan, jossa sota jatkuu tänäänkin uusine uhreineen ja sankarivainajineen? Vai oliko se kaikki tämä ja paljon muuta yhdessä?”
Joulukuussa 2017 Suomi täytti sata ja yllätin hieman itsenikin ylläolevalla itsenäisyyspäivän Facebook-kirjoituksellani edellisessä asemamaassani. Tänä vuonna joulukuun alussa asia oli jälleen ajankohtainen. Tämä yhdistettynä tietoisuuteen lähestyvästä blogintempaisuvuorosta johti pohdintaan juhlapyhien vietosta.
Niin Ateenassa kuin muissakin asemapaikoissa itsenäisyyspäivämme viettoa helpottaa sen liepeillä järjestettävä vastaanotto. Muutoin olemme kuitenkin paikallisen kalenterin armoilla. Arkipäivään osuva itsenäisyyspäivä on täällä lähes tavallinen työpäivä, koska edustustomme on päättänyt noudattaa paikallista kalenteria juhlapäivien vietossa. (Vaihtoehtoina olisi myös suomalainen kalenteri tai ns. yhdistelmäkalenteri.) Niinpä juhlapäivän rutiinitkin ovat erilaiset. Linnan juhlien televisiointia yritämme ehtiä seuraamaan tietokoneen tai kännykän ruudulta, jos nettiyhteydet pelaavat.
Tahtoisin päästä, paimenten mukaan
Joulu – tuo kansainvälinen juhla viettyy tarvittaessa missä vain, joskin jouluruokien raaka-aineiden hankinnassa on vaikeuksia, valkeaa joulua ei yleensä ole ja lapsuuden kotijoulujen tunnelmaan voi olla vaikea päästä. Viime vuonna kokeilimme joulua Kreikassa. Aattoa vietettiin Peloponnesoksen niemimaan aurinkoisessa, +20 asteen säässä, joka mahdollisti jopa merellisen ”joulu-uinnin” eli kastautumisen.
Uudenvuoden aaton suunnitelma Ateenan ilotulitusten seuraamisesta sen sijaan vaihtui kaatosateen takia takan tuijotteluun kotona. Joskus juhlapyhien vietto ulkomailla on enemmän ja joskus vähemmän vapaehtoista. Edustustojen toimintavalmius on turvattava ympäri vuoden, siksi vähintään yksi lähetetyistä virkamiehistä ja muuta henkilökuntaa on aina paikalla. Lomien jakaminen vaatii siis vuorottelua ja joustoa.
Pääsiäinen, ns. päästäinen, tarjoaa keväisin mukavan ”yllätysloman” vailla tiukkoja perinteitä. Ortodoksimaissa sen viettämistä ja esimerkiksi suomalaisvieraiden vastaanottamista sotkee hieman se, että ortodoksipääsiäinen osuu useimmiten eri viikonlopulle kuin Suomessa. Viime vuonna lastemme koulu oli ratkaissut asian niin, että peräkkäisille viikonlopuille osuneet pääsiäiset yhdistettiin väliin jäävät päivät koulutyöstä vapauttamalla pitkäksi kevätlomaksi (”hiihtoloman” sijaan).
On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin
Pääsiäisen jälkeen tai joskus jopa samaan sumppuun ortodoksipääsiäisen kanssa koittaa vappu. Tuolloin oma kaipuuni suomalaisjuhliin on yleensä suurimmillaan, niin vähän muista maista löytyy yhteistä vappuperinteemme kanssa. Ylioppilaslakin voi suosiolla säästää kellastumaan Suomea varten. Olo on kuin sillä vararikon tehneellä joulupukilla, joka lasin takaa katselee perheen joulunviettoa, mutta ei tohdi mennä sisään. Vai onko tuo kaikki vain sittenkin nostalgiaa nuoruuden legendaarisiin opiskelijavappuihin?
Toinen suomalaissieluani puhutteleva juhla on juhannus, unennäköineen uusista perunoista, yöttömästä yöstä, peilityynestä mökkijärvestä, saunasta, kokosta, ystävistä, perheestä. Juhannusaatto on kuitenkin ollut itselleni työpäivä jo monta vuotta, joten tosielämässä olen tyytynyt Suomen vaihtelevien juhannussäiden seuraamiseen ja pyrkinyt sitten asemamaassa matkustamaan viikonlopuksi kaupungista pois. Varjo seuraa kulkijaa…
Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun
Syksyllä Suomessa ei juhlia järjestetä, joten on aikaa pohtia syitä ja seurauksia. Kun viettää eli ikään kuin sivullisena seuraa suomalaisia juhlapyhiä ulkomailla, ei pääse niin helposti osaksi suomalaista yhtenäiskulttuuria, kokemusmaailmaa, perinteitä ja vuodenkiertoa. Tämä puolestaan osaltaan etäännyttää Suomesta vuosien myötä. Tilalle tulee toki aina jotain muuta, esimerkiksi matkustelua asemamaassa, parempia säitä tai paikallisia juhlapyhiä ja niiden perinteitä.
Meillä lapsellisilla on vielä lisäkysymyksenä se, miten siirtää suomalaisten juhlapyhien perinteitä seuraavalle sukupolvelle, vaikkakaan he eivät välttämättä osaa kaivata sellaista, mitä eivät ole niin vahvasti kokeneet.
Itselleni sopii kuitenkin hyvin tämä malli, jossa asuminen ulkomailla on kaiken muun tavoin väliaikaista vain, jolloin paluu suomalaisten juhlapyhien äärelle iloineen ja suruineen vielä tulevaisuudessa ajoittain koittaa.
Nuuskamuikkunen sen jo sanoi: ”Pitää matkustaa kauas, jotta näkee lähelle.”
Suomen suurlähetystö Ateenassa toivottaa kaikille lukijoille rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.