Georgia on kiehtova maa, jossa Eurooppa ja Aasia kohtaavat. Noin 3,7 miljoonan asukkaan Georgialla on paljon tarjottavaa matkailijoille: luontoa, historiaa, hiekkarantoja ym. Georgia on vielä monille suomalaisille suhteellisen tuntematon matkakohde, vaikka vanhempi ikäpolvi muistaakin hyvin matkat Tbilisiin hyvän ruuan äärelle 1970- ja -80-luvuilla. Viime vuosina kuitenkin yhä useampi suomalainen on löytänyt Georgian matkakohteekseen. Yksi heistä on Etelä-Kaukasian kiertävän suurlähettilään Arja Makkosen haastattelema Teemu Kokko.
Teemu, joka tituleeraa itseään ensisijaisesti ulkoministeriön itäosaston osastopäällikkö Maimo Henrikssonin puolisoksi ja toissijaisesti Haaga-Helia ammattikorkeakoulun rehtoriksi ja toimitusjohtajaksi, kertoo käyneensä jo usean vuoden ajan syksyisin valtaamassa jonkin vuoren yhdessä hyvän ystävänsä Henry Schneiderin kanssa. Tänä vuonna retki kohdistui Georgiaan, lähellä Venäjän rajaa sijaitsevaan Kazbekin vuoristoon.
Miten matka Tbilisiin sujui?
”Lensimme Kiovan kautta ja meidät yllätti Ukrainian International Airlinesin edullinen hintataso ja hyvä palvelu. Tosin Tbilisiin Euroopasta tulevat lennot on aikataulutettu siten, että perillä ollaan vasta puolenyön jälkeen. Kentältä hotelliin oli vajaan puolentunnin taksimatka ja Vapaudenaukion kupeessa sijaitsevassa Courtyard by Marriott Tbilisi -hotellissa odotti hyvin varusteltu huone.”
Miten matkanne jatkui Tbilisistä eteenpäin Kazbekille? Yllättikö liikennekulttuuri?
”AVISista haimme nelivetoisen Dacia-merkkisen vuokra-auton ja ajoimme Tbilisistä Stepantsmindan kylään. Matkaa oli noin 150 km ja aikaa kului vajaat kolme tuntia. Tiet olivat varsin tyydyttävässä kunnossa, vaikka lähes 30 kilometriä ajeltiin serpentiiniä. Ennakko-odotus ”hullusta” georgialaisesta liikenteestä ei toteutunut, vaikka joitakin yksittäisiä hurjastelijoitakin nähtiin. Tosin rekisterikilvistä päätellen hurjastelijat eivät pääsääntöisesti olleet georgialaisia.”
Entä hotellointi ja georgialainen ruoka – vastasivatko ne odotuksia?
”Stepantsmindan kylä sijaitsee vajaan kahden kilometrin korkeudessa. Siellä on muutamia hotelleja ja suuri osa matkailijoita on tullut nimenomaisesti patikoimaan. Valitsemamme Stancia-hotelli oli kohtuutasoinen ja erityisesti hotellin ravintola oli positiivinen yllätys.”
Oliko jäätikön tavoittaminen rankka urakka?
”Gergetin Pyhän Kolminaisuuden kirkko sijaitsee n. 2200 metrin korkeudessa ja on kylän merkittävin nähtävyys. Lähdimme kapuamaan Kazbek-vuorta tavoitteenamme jäätikön reuna n. 3200 metrin korkeudessa. Polku oli hyvin tallattu ja vaikka välillä oli joitain jyrkkiäkin kohtia, matka eteni varsin hyvin. Jäätikön reunan saavutimme vajaassa neljässä tunnissa ja alas menoon kulutimme hiukan runsaat kaksi tuntia. Kaiken kaikkiaan patikointia tuli 13,6 km, suoraa nousua 1099 m ja koko retken kestoksi muodostui 6 tuntia ja 14 minuuttia. Hotellille palasimme väsyneinä, mutta myös itseemme tyytyväisenä.”
Millaisia vaikutelmia saitte Tbilisistä?
”Paluumatka Tbilisiin sujui varsin ripeästi ja seuraava päivä oli varattu perinteiseen turismiin. Kaupunki teki vaikutuksen. Hintataso on erittäin edullinen, ruoka- ja juomatuotteet ovat erinomaisia ja ihmiset vaikuttavat hyvin lämpimiltä. Olo oli koko ajan turvallinen ja minkäänlaisiin vedätysyrityksiin emme myöskään törmänneet. Nuorten englannin kielen taito oli erinomainen; vanhempien kanssa keskustelu sujui venäjäksi. Eurooppalaisia turisteja oli silmämääräisesti aika vähän, mutta venäläiset ja aasialaiset olivat hyvin edustettuina.”
Suositteletko Georgiaa vaikkapa pidennetyn viikonlopun kohteeksi?
”Jo pelkästään laaja ravintolatarjonta, hyvät viinit ja laadukkaat brandyt ovat erinomainen syy. Näiden lisäksi kaukasialaisessa elämäntavassa on jotain sellaista aitoutta, jota on vaikea pukea sanoiksi. Kyseessä on kuitenkin maa, joka on pitkän historiansa aikana kokenut monenlaisia vaiheita – osa niistä varsin traagisiakin.”