Kiirettä Kairon keväässä

Suurlähetystön arki on aina kaikenlaista kiirettä täynnä – viime vuodet on eletty läpi poliittisesti epävakaita aikoja, joka on heijastunut työmme sisältöön. Huomio on kiinnittynyt Egyptin poliittisen tilanteen seurantaan, arviointiin ja ennakointiin (sikäli kun nopeasti muuttuvia tilanteita on mahdollista ennakoida). Henkilöstön jaksaminen on ollut välillä koetuksella, mutta hyvin on pärjätty kaiken myllerryksen keskellä. Tästä kiitos osaaville ja korkeasti motivoituneille työtovereilleni.

Kairo_Citadelista_katsottuna

Oma Egyptin urani ja oppipolkuni alkoi syyskuussa 2013. Keväällä 2015 huomaan lähetystön toiminnan vihdoin ja vähittäin muuttuvan kohti sitä, mikä vakaampien poliittisten olosuhteiden maissa on ”normaalia”: edistetään maiden välisiä suhteita ja panostetaan Suomen viennin kasvattamiseen. Viennin edistämistä olemme harjoittaneet toki jatkuvasti, vuosi sitten helmikuussa perustimme suomalais-egyptiläisen kauppayhdistyksen, tarkoituksena saattaa yhteen Egyptissä toimivat suomalaisyritykset ja niiden edustajat, maahantuojat ja agentit.

Sharm El Sheikissä 13.–15.3. järjestetty suuri kansainvälinen investointikonferenssi valoi uskoa Egyptin talouskehitykseen ja Egyptin hallinnon poliittiseen tahtoon rakentaa parempaa yritys- ja investointi-ilmapiiriä. Sharmin jälkeen on hyvä suomalaisyritystenkin tarkastella Egyptin tarjoamia mahdollisuuksia, täällä vierailee nykyisellään jatkuvasti eri maista isoja bisnesdelegaatioita.  Suomen vienti on saatava nousuun, katsotaan löytyykö siihen Egyptistä osaratkaisuja.

Suomesta Kairoon onkin luvassa kesäkuun alkupuolella ryhmä yrityksiä tutustumaan Egyptin tilanteeseen. Sitä ennen käymme ulkoministeriöitten väliset niin kutsutut poliittiset konsultaatiot toukokuussa: päivitämme egyptiläisten kanssa yhdessä maitten välisten suhteiden agendan, katsomme missä mennään ja kuulemme samalla Egyptin näkökulmasta sekä maan sisäisestä kehityksestä että Lähi-idän ja Afrikan alueellisista tilanteista.

Huhtikuun lopulla Kairossa vierailivat Suomen Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän suurlähettiläät vuotuisessa aluekokouksessa. Aluekokoukset auttavat meitä näkemään asioita hieman laajemmalta karttapohjalta.

Egypti on tärkeä kumppani

On sattumaa, että kaikki nämä tapahtumat sattuvat tälle keväälle – mutta se myös kertoo Egyptin merkityksestä. Huolimatta jatkuvista sisäisen kehityksen haasteista ja huolista, joita meillä on näiden kehityskulkujen suhteen, Egypti on alueen kartalla kuitenkin vakaa ja tärkeä kumppani. Niissä asioissa, joissa Egyptin hallinto on avoin vastaanottamaan meidän kokemuksiamme ja mielipiteitämme, tarjoamme tukemme maan myönteiselle kehitykselle.

On myös aiheita, jotka edelleen ovat herkkiä, ja joista on vaikeampi keskustella saati löytää yhteistä säveltä. Tämä on diplomatian haaste, ei suinkaan yksinomaan Suomen ja Egyptin välinen. Vuoropuhelu on tärkeää, se on yksi syy sille, että Suomella on Kairossa suurlähetystö, ja että käymme edellä mainittuja konsultaatioita.

Diplomatia on monimuotoista – oman maan, siis Suomen, etujen edistämistä, monella eri tapaa: kaupan kasvattamista ja ihmisoikeuksien sekä oikeusvaltion edistämistä, jotta Egypti saavuttaisi kestävän ja kaikille kansalaisillensa positiivisen vakauden. Kulttuurisuhteiden ja ihmisten välisten yhteyksien kehittämistä, Suomen vahvuuksien tunnetuksi tekemistä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää – Kairon keväässä olemme jo saavuttaneet 40 asteen päivälämpötilojakin!