Kehitysyhteistyötä voidaan viedä eteenpäin tutkitulla tiedolla ja omien ennakko-odotusten haastamisella

Tutkitun tiedon avulla kehitysyhteistyön prosesseja voidaan ymmärtää paremmin ja sitä kautta kehittää toimintaa. Miten kehitysyhteistyön toimijoiden ennakko-odotusten ja todellisuuden välinen kuilu vaikuttaa kehitysyhteistyöhön? Mikä on odottamattomien oppimistulosten ja tiedon soveltamisen asema kehitysyhteistyöprojekteissa?

Palmun lehdet kuvattuna taivasta vasten.
Kuva: Minna-Liina Ojala

Kehitysyhteistyön tulokulma on siirtynyt viime aikoina yhä enemmän kehittyvien maiden tarpeiseen ja niiden omiin lähtökohtiin. Suomen kehitysyhteistyössä esimerkiksi painotetaan kehittyvien maiden omistajuutta ja sitoutuneisuutta yhteistyöhön tinkimättä Suomelle tärkeistä arvoista ja edellytyksistä.

Muutaman vuoden sisään on julkaistu kaksi mielenkiintoista artikkelia, jotka koskevat tiedon roolia kehitysyhteistyössä. Molemmissa tutkimuksissa kerättiin tietoa kehitysyhteistyön prosesseista sekä paikallisten ihmisten kokemuksista Sansibarissa tutkimusprosesseihin liittyen.

Kehitysyhteistyön kannalta on tärkeää ymmärtää se, miten tieto jalostuu. Sen sijaan, että asiantuntijat siirtäisivät tiedon sellaisenaan paikallisille, siirryttiin tarkastelemaan tiedon rakentumista. Tutkimuksissa merkitystä annettiin projekteissa mukana olleiden lähtökohdille, resursseille sekä tiedon jalostumisen tilanteille eli ajalle, tilalle ja paikalle. Tiedon jalostumisen tilanteisiin liittyi odottamattomia tekijöitä, kuten autojen hajoamista, yllättäviä terveysongelmia ja luonnonilmiöitä. Toisessa tutkimuksessa painotettiin myös sitä, miten hankkeessa syntynyttä tietoa ja sen käyttöä tulevaisuudessa ei aina voida kontrolloida, mutta silti tiedon jakaminen on tärkeä osa eettisesti kestävää tutkimusta.

Minna-Liina Ojala tutki tiedon jalostumiseen vaikuttavia asioita rytmianalyysin kautta. Tiedon jalostumisen prosessissa otetaan huomioon prosessin ajallisuus, tila sekä paikka, joita pidetään toisistaan erottamattomina. Myös yksilöiden odotukset ja havainnot otettiin tarkastelussa huomioon. Ojalan tutkimuksessa hankkeen suomalaiset osapuolet olivat projektin alussa olettaneet paikallisten lähtötilanteen olevan erilainen esimerkiksi tietotekniikan käyttötaitojen osalta.

Tutkimuksissa havaittiin, että hankkeen odotusten ja todellisuuden välillä oli ristiriita: todellisuus ei kohdannut aiemmissa hankkeissa kuvattua tilannetta. Sansibarilaisilla ei ollut ollut resursseja ylläpitää saavutettua osaamista, minkä vuoksi paljon raportoidusta osaamisesta oli unohtunut ja lähtötilanne oli erilainen kuin oli oletettu. Tiedon jalostumista tukevien resurssien puute haittasi hankkeen etenemistä myös sen aikana.

Viola Hakkarainen tutki taas sitä, miten tietoisia tutkijat ovat omasta asemastaan ja tulokulmistaan. Hakkarainen havaitsi, että sillä on merkitystä oppimisen kannalta, mistä projektin osallistujat olivat, mitä he tiesivät ennalta ja mitkä valmiudet heillä oli oppimiseen ja opitun ymmärtämiseen. Hakkaraisen seuraaman kehitysyhteistyöprojektin päättymisen jälkeen haluttiin nähdä, mitä syntyneelle tiedolle oli tapahtunut projektin päätyttyä. Yksi tärkeä löydös oli se, että tutkimusprojektissa jaettua tietoa ei voi kontrolloida, mikä voi johtaa odottamattomiin oppimistuloksiin ja tiedon soveltamiseen. Esimerkiksi projektissa saadun osaamisen avulla paikalliset olivat myöhemmin löytäneet uuden kalastusreitin.

Molemmissa tutkimuksissa selvisi, että paikalliset osallistuivat useampiin erilaisiin projekteihin, mikä vaikutti heidän osallistumismotivaatioonsa ja -mahdollisuuksiinsa. Tiedon vaihdolla ja projektien tuloksista informoimisella havaittiin olevan vaikutuksia siihen, miten paikalliset suhtautuivat ja osallistuivat projekteihin. Samoin Hakkaraisen tutkimuksessa tuli esiin havainto muuttuneista asenteista tutkimuksia kohtaan. Yksi tutkimusta varten haastatelluista kuvaili, että nykyään paikalliset odottavat myös saavansa jotain vastineeksi osallistumisesta, esimerkiksi rahaa.

Toisaalta kumpikin tutkija pitää tärkeänä omien ajatusten, aseman ja ennakkoluulojen huomioimista, sillä oma tulokulma vaikuttaa tutkimuksen tavoitteiden valintaan, tutkimusprosessiin ja tulosten tulkintaan. Omien ennakko-odotusten kieltäminen on mahdotonta, mutta niiden tunnistamisella voidaan helpottaa niiden huomioimista osana prosessia. Esimerkiksi rytmianalyysi korostaa sitä, että tiedon jalostumisen tilanne on riippuvainen osallistujista ja ympäristöstä. Ojalan tutkimuksessa havaittiin useita erilaisia rytmejä kun aika, tila ja paikka vaihtelivat. Hakkaraisen tutkimuksessa tuotiin esiin, että tiedon rakentumisen tilanteisiin liittyi paljon muutakin kuin pelkkää tietoa, esimerkiksi koulutusta, materiaalista hyötyä, verkostoja ja apua niiden luomiseen sekä vaikutuksia asemaan yhteisössä. Onkin tärkeää tuntea toimintaolosuhteet, ymmärtää niihin liittyviä muuttujia ja hyväksyä se, että moni asia voi olla odotetusta poikkeavaa.

Omien tulokulmien ylläpitäminen saattaa haastaa sitä, miten todellisuutta tulkitsee. Jos suomalaisilla olisi alusta asti ollut enemmän todellisuutta vastaava käsitys esimerkiksi sansibarilaisten IT-taidoista, olisiko se voinut vaikuttaa tuloksiin? Omien odotusten sekä niiden tunnistaminen ja oikeellisuuden arviointi ovat aina hankalia, mutta hyödyllisiä työkaluja. Ojalan tutkimuksessa osa osallistujista kuitenkin pohti, ettei hanketta välttämättä olisi rahoitettu, jos hankesuunnitelma olisi ollut yksinkertaisempi ja siten vastannut paremmin osaamisen todellisuutta.

Omaa ajattelua voi haastaa esimerkiksi kysymyksillä miksi, miten, millä oikeudella ja entä jos. Mielestäni Hakkaraisen tutkimuksessa havaitut odottamattomat tulokset ja tiedon soveltaminen vahvistavat käsitystä paikallisten toimijuudesta. Kyse on pitkän aikavälin tuloksista, joita voidaan ja on hyväkin ennakoida. Lopulta osa tuloksista voi kuitenkin olla ennalta-arvaamattomia, sillä ne ovat aktiivisella yhteistyöllä rakennettuja eivätkä ennalta olemassa olevaa. Jokainen osallistuu tulevaisuuden luomiseen osaltaan omilla valinnoillaan ja teoillaan kuten päättämällä siitä, miten tietoa hyödyntää.