Pari viikkoa sitten pääsin laajentamaan näkökulmaani elämänmenoon Mosambikissa. Matkaa pääkaupunki Maputosta Zambezian pääkaupunkiin Quelimaneen kertyi noin 1600 kilometriä. Maputon näkökulmasta katsottuna olimme saapuneet toiseen maahan.
Perehdyimme Helsingistä tulleiden kollegoiden kanssa Suomen tukemaan ohjelmaan Nicoadalan piirikunnassa, Zambezian provinssissa. Hankkeen tavoitteena on tukea köyhien pienviljelijöiden ruuantuotantoa kehittämällä maatalouden tuottavuutta sekä tuotannon varastointia ja jakelua eri kyläyhteisöissä.
Tukea annetaan viljelijöiden muodostamille ”maanviljelijäklubeille”, joiden jäsenet ovat valtaosin naisia. Hankeen asiantuntijoina toimivat mosambikilainen kansalaisjärjestö ADPP ja hollantilainen kansalaisjärjestö SNV, jotka työskentelevät tiiviissä yhteistyössä provinssin paikallisten maatalousviranomaisten kanssa.
Miltä elämänmeno sitten näytti Nicoadalan kyläyhteisöisöissä? Nicoadala on vain kivenheiton päässä Quelimanesta. Vaikka Quelimane vaikuttaa vielä dynaamiselta provinssikaupungilta satamineen, katuvaloineen ja kauppoineen, niin Nicoadalan kyläyhteisöissä elämänmeno oli täysin toinen.
Takana pitkä kuiva kausi
Päällimmäiseksi jäi mieleen maaseudun kyläyhteisöjen monimuotoinen köyhyys: ruokapula, veden ja sähkön puute, jakeluverkostojen olemattomuus ja perusinfrastruktuurin heikkous. Vaikutelmaa selittää osittain koko eteläistä Afrikkaa koetellut El Nino -sääilmiön mukanaan tuoma pitkä kuiva kausi. Sen seurauksena kahden edellisen kasvukauden riisi- ja maissisadot jäivät mitättömän pieniksi myös Zambeziassa.
Köyhyysrajan alapuolella tai sen tuntumassa elävillä ihmisillä ei ole ruokavarastoja tai vaihtoehtoisia elinkeinoja, joilla korvata menetetty sato. Niinpä vähäinen ja maissi- ja riisisato menee myyntiin. Viljelijät yrittävät selviytyä kuivuutta paremmin kestävien lajikkeiden – kassavan, bataatin ja syötäväksi kelpaavien lehtien varassa, ja odottavat toiveikkaina sadekauden alkua.
El Nino-ilmiö ei kuitenkaan yksin selitä Nicoadalan kyläyhteisöjen ahdinkoa, vaan vastuunkantajia ovat myös oman maan päättäjät. Mosambikin viime vuosikymmenen nopea talouskasvu ei ole hyödyttänyt tasaisesti kaikkia väestöryhmiä ja provinsseja, vaan lisännyt eriarvoisuutta.
Tämä kävi selvästi ilmi äskettäin julkaistusta Mosambikin kansallisesta köyhyystutkimuksesta. Koko valtakunnan tasolla äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus väestöstä on vähentynyt, mutta osassa maata, erityisesti maaseudulla, köyhien osuus on kasvanut. Maan talouspolitiikka ja kehityspoliittiset linjaukset eivät ole tukeneet kaikkia hyödyttävää kasvua ja kehitystä.
Tarvitaan poliittista tahtoa ja sitkeää työtä
Mielestäni poliittisen tahdon puute maaseudun köyhien elinolojen parantamiseksi onkin yksi avainkysymyksiä etsittäessä syitä Nicoadalan maanviljelijöiden köyhyyteen. Suomi voi paikallisesti tukea heidän ponnistelujaan rakentamalla pienimuotoisia kastelumekanismeja ja myllyjä, kehittämällä varastointikeinoja ja kehittämällä jakeluverkostoja. Koko Mosambikin maaseutuväestön, johon kuuluu noin 70 prosenttia ihmisistä, nostaminen köyhyydestä vaatii kuitenkin vahvaa poliittista sitoutumista ja sitkeää työtä.
Kansainvälisen maatalouden kehittämisrahaston IFADin pääjohtaja Kanayo F. Nwanze ja Afrikan kehityspankin pääjohtaja Akinwumi Adesina, molemmat nigerialaisia, ovat toistuvasti vaatineet Afrikan maiden poliittisia päättäjiä tarttumaan haasteeseen maidensa maaseudun kehittämisestä. Tähän haasteeseen myös Mosambikin päättäjien on vastattava.
Kaikkien YK:n jäsenmaiden tavoin Mosambik on sitoutunut Agenda 2030:n toimeenpanoon. Ilman johdonmukaista työtä Nicoadalan maaseutuyhteisöt elävät äärimmäisessä köyhyydessä ja kärsivät ruuanpuutteesta vielä pitkään vuoden 2030 jälkeen.
Hämmästyttävintä oli kuitenkin todeta – taas kerran – että vaikeista elinolosuhteistaan huolimatta kyläläiset toivottavat vieraansa aina yhtä lämpimästi tervetulleiksi. Näin myös Nicoadalan pikkukylissä, joissa meidät otettiin vastaan rytmikkäiden tanssien ja laulujen kera.