Rohkeasti naisten ja tyttöjen asialla

Viime viikolla olin tosi ylpeä kun Suomi osallistui näyttävästi naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyksiä ja -oikeuksia puolustavaan She Decides -aloitteeseen. Oli hienoa huomata, että myös monet muut suomalaiset olivat ylpeitä siitä, että Suomi otti vahvasti kantaa tärkeän asian puolesta ja teki voitavansa rahoituksen turvaamiseksi. Brysselissä järjestetyssä konferenssissa ministeri Kai Mykkänen ilmoitti Suomen 20 miljoonan euron lisätuesta teemalle.

Mistä se tuki koostuu? Kohdennamme tähän toimintaan lisää tukea maaohjelmissamme Somaliassa, Afganistanissa ja Keniassa. Tuemme humanitaarisen avun kautta YK:n väestörahaston toimintaa Syyrian kriisin vaikutusalueella. Lisäksi painotamme teemaa kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tuessa.

Nalan terveysasemalla Kavressa, Nepalissa, naiset odottavat pääsyä terveydenhoitajan vastaanotolle. Kuva: Julian Bound/UM
Nalan terveysasemalla Kavressa, Nepalissa, naiset odottavat pääsyä terveydenhoitajan vastaanotolle. Kuva: Julian Bound/UM

Koko lisäys on olemassa olevan kehitysyhteistyön budjettiraamin sisällä ja koskee vielä suunnitteluvaiheessa olevia toimintoja. Uutta kehitysyhteistyörahaa ei tähän tarkoitukseen ole käytettävissä.

Tämän lisäksi neuvottelimme yksityisen säätiön kanssa ja Lontoossa toimiva lastenrahasto CIFF sitoutui lahjoittamaan Suomen rinnalla 10 miljoonaa dollaria. Itselläni ei ole tiedossa että tällaista yhteistyötä yksityisen rahoittajan kanssa olisi kehitysyhteistyössä tehty aiemmin –se on  tärkeä avaus Agenda 2030:n hengessä.

Käytännössä tukemme kohdistuu esimerkiksi siihen, että nuoret saavat seksuaalikasvatusta ja -neuvontaa. Yhä useampi nainen pääsee kokonaisvaltaisten ehkäisy- ja seksuaaliterveyspalvelujen sekä neuvolapalvelujen piiriin.

Tärkeä ulottuvuus on myös naisiin kohdistuvan ja seksuaalisen väkivallan vastustaminen sekä esimerkiksi lapsiavioliittojen ja naisten sukuelinten silpomisen vähentäminen.

Itselleni on jäänyt vahvasti mieleen nuori nainen, jonka kohtasin Itä-Kongossa. Hän oli joutunut julman seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja sai hoitoa ja kuntoutusta tähän erikoistuneessa sairaalassa. Tämän avun turvin hänen ja hänen pienten lastensa elämänsä jatkui kauheista tapahtumista huolimatta.

Positiivinen vaikutus kaikkeen

Olemme tehneet seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien eteen paljon töitä jo pitkään. Se on meille tärkeä tasa-arvon kulmakivi myös kansallisesti. Kehitysyhteistyössämme tuemme naisten ja tyttöjen asemaa erityisillä tasa-arvohankkeilla sekä läpileikkaavana tavoitteena eri sektoreilla.

Edistämme tasa-arvoa myös vaikuttamalla YK:ssa, kehityspankeissa ja EU:ssa. Myös kansalaisjärjestöt tekevät arvokasta työtä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien sekä tasa-arvon edistämiseksi. Kansalaisjärjestöt vaikuttavat usein lähellä ihmisiä ja ovat rohkeita nostamaan esiin vaikeitakin asioita. Järjestöjen panos on tärkeä osa kehityspolitiikan toimeenpanoa.

Kun puhumme seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista naisten ja tyttöjen tilanne usein korostuu. Uskaltaisin kuitenkin väittää, seksuaalikasvatus, ehkäisy sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys vaikuttavat positiivisesti ihan kaikkien elämään.

Tämä työ antaa meille suomalaisille myös mahdollisuuden jakaa hyvää kansallista kokemustamme kaikille kuuluvista oikeuksista.

Tämän vuoden kansainvälisen naistenpäivän teema on ”Be bold for change” eli ole rohkea muutoksen hyväksi. Suomen kehityspolitiikassa olemme todellakin rohkeita ja tuemme niitä jotka sitä eniten tarvitsevat.