Turvallisuuspoliittisen ympäristömme muutos viimeisen kahden vuoden aikana on nostanut turvallisuuspolitiikan aivan uudelle lailla julkiseen huomioon. Keskeinen osa tätä keskustelua on Nato, jonka toiminta on muuttunut tuntuvasti Euroopan turvallisuuskehityksen myötä. Suomessa olisi tärkeää kiinnittää huomiota tähän muutokseen.
Myös minusta, turvallisuuspolitiikkaa työkseni seuraavasta, muutos tuntui huomattavalta, kun palasin kuuden vuoden tauon jälkeen viime syksynä Nato-asioiden pariin Suomen Nato-suurlähettiläänä. Kolme isoa kysymystä määrittävät Naton toimintaa vuonna 2016: yhteisen puolustuksen korostuminen, suhteet Venäjään ja järjestön rooli pakolaiskriisin ja terrorismin kaltaisten haasteiden ratkaisemisessa.
Yhteinen puolustus Naton toiminnan keskiössä
Nato, jossa työskentelin 2000-luvun puolivälissä, keskittyi kriisinhallintaan. Afganistanin vakauttaminen oli keskeisin kysymys. Vuonna 2016 Nato on palannut juurilleen; puolustusliiton tärkeimmäksi tehtäväksi on noussut jäsenmaidensa puolustus.
Erään ison Nato-maan suurlähettiläs totesi hiljattain suomalaisvierailijoille, että vuonna 2014 yhteinen puolustus ei ollut kunnossa, mutta nyt se otetaan vakavasti. Nato on käynnistänyt laajan uudistusprosessin puolustuksen ja pelotteen vahvistamiseksi. Sotilaallista toimintakykyä on tehostettu niin lisäämällä harjoitustoimintaa kuin kehittämällä nopean toiminnan joukkoja sekä vahvistamalla sotilaallista läsnäoloa, laatimalla varautumissuunnitelmia ja tehostamalla päätöksentekoa.
Turvallisuusympäristön pitkäkestoiseksi arvioitu muutos on pakottanut Naton arvioimaan myös pelotteensa riittävyyttä. Tällaista pohdintaa ei ole juurikaan käyty kylmän sodan jälkeisenä aikana, mutta nyt pelotteen vahvistaminen ja modernisointi on nousemassa Varsovan heinäkuisen huippukokouksen yhdeksi pääteemaksi. Käytännössä kyse on ennaltaehkäisystä – mahdollisen hyökkäyksen kynnystä halutaan nostaa.
Suomessa puolustusvoimat pyrkii aivan samaan omilla toimillaan. Naton pelotteen vahvistamisessa otettiin tärkeä askel helmikuussa, kun Naton puolustusministerit tekivät periaatepäätöksen sotilaallisen läsnäolon lisäämisestä itäisissä jäsenmaissa. Läsnäolo tullee jatkossakin olemaan monikansallista ja rotaatiopohjaista mutta myös suuruudeltaan rajallista. Tarkoitus on ennen kaikkea osoittaa, että hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan johtaisi kaikkien jäsenmaiden yhteisiin vastatoimiin.
Nato on sitoutunut niin sanottuun kahden raiteen politiikkaan – pelotetta täydentää dialogi
Vuonna 2009 Venäjä oli Naton strateginen kumppani, vaikka Georgian sota jo edellisenä vuonna oli horjuttanut kumppanuuden pohjaa. Vuonna 2016 Nato on turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksen pakottamana arvioimassa uudelleen suhteensa Venäjään. Nato ei ole palaamassa kylmän sodan aikaiseen vastakkainasetteluun. Venäjä ei ole enää strateginen kumppani, mutta sitä ei haluta nähdä vihollisenakaan. Venäjä on Natolle sen merkittävin naapuri, keskeinen alueellinen ja globaali turvallisuustoimija.
Varsovan huippukokouksen keskeisin kysymys onkin löytää oikea tasapaino sotilaallisen puolustuksen ja pelotteen vahvistamisen ja toisaalta poliittisen dialogin välillä. Ukrainan kriisin seurauksena Nato jäädytti kaiken käytännön yhteistyön Venäjän kanssa mutta piti kiinni suhteita määrittävistä sopimuksista ja poliittisen vuoropuhelun mahdollisuudesta.
Nato-Venäjä –neuvoston toivotaan kokoontuvan vielä ennen Varsovan huippukokousta kahden vuoden tauon jälkeen. Natolle tärkeää on, että asialistalla olisi niin Ukrainan kriisi kuin sotilaallisten riskien vähentämistä koskevat toimenpiteet. Syyrian kriisi on tehnyt poliittisesta vuoropuhelusta entistä välttämättömämmän.
Maahanmuutto ja terrorismi myös Naton agendalla
Kolmas keskeinen kysymys koskee Naton roolia Euroopan eteläisessä naapuruston vakauttamisessa. Terrori-iskut, pakolaiskriisi ja Venäjän lisääntynyt läsnäolo itäisellä Välimerellä ovat siirtäneet Naton huomiota enenevässä määrin idästä myös etelään. Naton eteläisille jäsenmaille on tärkeää, että Nato huolehtii myös niiden turvallisuudesta.
Toisaalta Naton pääosin sotilaalliset instrumentit eivät ole ensisijaisia välineitä etelän turvallisuushaasteisiin vastaamisessa. Yhteisen puolustuksen sijaan kriisinhallinta ja kumppanuuspolitiikka tarjoavat Natolle vaikuttamiskeinoja etelässä.
Huomionarvoista on, että helmikuun puolustusministerikokouksessa Nato käynnisti tukitoimet pakolaisten salakuljetusta estämiseksi Egeanmerellä Kreikan, Turkin ja EU:n rajavalvontaviraston Frontexin apuna. Nato valmistelee myös parhaillaan Irakille annettavaa koulutustukea, ja esillä on ollut ajatus, voisiko Nato jossain vaiheessa ottaa ISILin vastaiselta koalitiolta hoitaakseen Irakin asevoimien koulutustehtäviä.
xxx
Nato-kollegoiden kanssa käymieni kymmenien, ellei satojen keskustelujen perusteella tiivistäisin Naton muutoksen kolmeen huomioon: Vuoden 2016 Nato on ennen kaikkea jäsenmaidensa yhteisestä puolustuksesta huolehtiva järjestö. Venäjästä on tullut Natolle haastava naapuri, jonka kanssa on kuitenkin käytävä vuoropuhelua. Natolla on EU:n rinnalla kasvava rooli Euroopan eteläisen naapuruston vakauttamisessa. Suomelle Nato-kumppanuus on vakiintunut osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja se on tärkeä myös muuttuneessa turvallisuusympäristössä.