Kun kulttuurit kohtaavat

Ulkomaille lähetettyjen diplomaattiedustajien tärkein tehtävä on hoitaa Suomen suhteita asemamaahan ja valvoa Suomen sekä suomalaisten etuja. Hoitamistaan asioista edustajat informoivat ulkoministeriötä säännöllisesti poliittisilla raporteilla. Niissä lähettiläät välittävät hankkimansa tiedot asemamaan tapahtumista sekä sen ja Suomen välisiin suhteisiin vaikuttavista tekijöistä.

Poliittisiin raportteihin sisältyy myös edustajien subjektiivisia näkemyksiä. Vaikka diplomaattien päämääränä on viileän asiallinen raportointi, jäsentävät he pakostakin vieraan maan tapahtumia tutuista, suomalaisista lähtökohdista. Varsinkin komennuksensa alkuvaiheessa lähettiläät kuvaavat usein myös asemamaan elämäntapaa ja ihmisten luonteenlaatua. Henkilökuvaukset ja törmäykset arkielämän realiteetteihin tarjoavat meille mielenkiintoista havaintoaineistoa kulttuurien kohtaamisesta.

G.A. Gripenberg 1930-luvun alkupuolella. Kuva: A. Pietinen, Museovirasto, https://www.finna.fi
G.A. Gripenberg 1930-luvun alkupuolella. Kuva: A. Pietinen, Museovirasto, https://www.finna.fi

Kolmekymmentäkaksivuotias G.A. Gripenberg nimitettiin Suomen asiainhoitajaksi Madridiin ja Lissaboniin tammikuussa 1923. Siirto Iberian niemimaalle oli jatkoa Haagissa ja Brysselissä alkaneelle ulkomaankomennukselle. Gripenbergin mukaan Espanjan sisäpolitiikan nopeasti vaihtuvat kuviot olivat saaneet tavalliset kansalaiset viittaamaan kintaalla politiikalle. Niinpä kenraali Primo de Riveran vallankaappaus syyskuussa 1923 onnistui helposti.

Gripenbergin tärkein tehtävä oli kauppasopimuksen solmiminen. Jouduttaakseen neuvotteluja hän pyysi päästä keskustelemaan Espanjan uuden ykkösmiehen kanssa. Lupa heltisi.

”Kenraali Primo de Rivera on pitkä, vankkarakenteinen noin 55-vuotias mies, joka tekee hyvin ystävällisen ja yksinkertaisen vaikutuksen. Hän ei ole yhtään Mussolinin tyyliin, vaikka hänen rauhallinen luja silmänsä todistaa tarmoa ja päättäväisyyttä. Lausuin hänelle kiitollisuuteni siitä, että hän oli antanut minulle tilaisuuden tavata, johon kenraali vastasi muutamilla kohteliaisuuksilla ja sanoi sitten: ’Oletteko Tšekkoslovakiasta?’ Ilmoitettuani hänelle mitä maata edustin, sanoi kenraali Suomen olevan hyvin mielenkiintoisen maan sekä olevansa paljon kuullut siitä, jota minä suurimmassa määrin epäilen.”

Kenraali ei kuitenkaan ollut kuullutkaan kauppasopimusneuvotteluista, joita varten Gripenberg oli pyytänyt audienssia. Uunituore edustajamme ei saanut kaksista kuvaa Espanjan diktaattorista. Viisi vuotta myöhemmin Gripenberg loihtii raportissaan miehestä käsin kosketeltavan hahmon.

”Olisi erehdys arvella, että Primo de Rivera on kovasydäminen fanaatikko, joka ei harrasta vähävaraisten kansalaisten etuja. Asianlaita on aivan päinvastainen. Kenraali − − koettaa toimia jonkunlaisena maanisänä, jolle kaikki Espanjan kansan jäsenet ovat yhtä kalliit. Primo de Rivera on hyvin inhimillinen diktaattori hyvine ja huonoine puolineen. Hän on iloinen, hymyilevä diktaattori, hän on − kuten hän itse on huomauttanut − parantumaton optimisti. Hän on auringonalaisen ja kevytmielisen Andalusian poika, joka andalusialaisten tapaan ennen kaikkea pitää naisista ja uhkapeleistä. Hän ei koskaan valtaan tultuaan ole koettanut salata sitä, että hän on ollut suuri hummailija ja vaikka hän nyttemmin on suuressa määrin muuttunut − niinpä on uhkapeli jo kolme vuotta sitten kaikkialla Espanjassa kielletty − on hänellä kuitenkin vielä sanomalehdistössä julkaisemissaan, usein tuttavalliseen sävyyn kirjoitetuissa tiedonannoissaan tapana puhua nuoruudenajastaan, jolloin hän oli niin suuri synnintekijä. Tässä ei ole mitään liioittelua. Olen itse monasti lukenut näitä tiedonantoja.”

Suomella ja Espanjalla oli vähän poliittisia kiistakysymyksiä, joten Gripenberg kohdisti kaiken tarmonsa kauppasopimuksen solmimiseen. Neuvottelut eivät vaan ottaneet edistyäkseen, sillä neuvottelukumppanien tavoittaminen oli välillä lähes mahdotonta. Tärkeää virkamiestä ei saanut maanantaina kiinni. Sihteeri lupasi soittaa, mutta ei soittanutkaan. Seuraavana aamuna sekä virkamies että sihteeri olivat poissa, eikä soittopyyntöön vastattu. Keskiviikkona ministeriön puhelin oli rikki. Gripenberg ajoi ministeriöön, mutta virkamies ei vakuutteluista huolimatta ilmestynyt työpaikalleen. Sitten alkoikin jo viikonloppu.

Gripenbergin harmiksi vastaavanlaista tapahtui jatkuvasti ja aikaa kului. Neuvotteluja hidastutti vielä se, että koko Espanja oli hänen hämmästyksekseen kiinni heinäkuusta lokakuuhun. Vitkuttelu kävi Gripenbergin hermoille. Hän menetti muutaman kerran täysin malttinsa, mutta saatuaan espanjalaisilta vastaukseksi vain kulmakarvojen kohottelua ja epämääräisiä lupauksia paremmasta, joutui tunnustamaan tosiasiat. Kaikki oli kiinni kansanluonteesta.

”Espanjassa hyvin tunnettu kirjailija, nimimerkki Azorin kertoo viimeisessä kirjassaan Madridiin, Espanjaan ja sen kansaan hyvin innostuneesta englantilaisesta lääkäristä, joka on päättänyt kirjoittaa kirjan tästä maasta ja sen yleisistä oloista. Hän ryhtyy innokkaasti toimeensa ja koettaa viranomaisilta ja yksityisiltä henkilöiltä hankkia tarpeellisia tietoja, mutta kaikkialla hän kohtaa ainoastaan vaikeuksia, hitautta ja lykkäyksiä. Vähäpätöisimmänkin tiedon hankkiminen vie viikkoja, jopa kuukausiakin ja lopuksi hän päättää antaa kirjalleen nimen The time they loose in Spain. Oman kokemukseni perusteella voisin kirjoittaa nidoksia tästä aiheesta. Neuvotellessani Espanjan viranomaisten kanssa kauppasopimuksen solmimisesta olen täydellisesti huomannut italialaisen sananlaskun todeksi. ’Mi venga la morte di Spagna’ − tulkoon kuolemani Espanjasta, koska siinä tapauksessa voin olla varma pitkästä elämästä.”

Gripenbergin toimipiiriin kuului myös Portugali. Huhtikuussa 1925 hän matkusti Lissaboniin. Maassa oli vuoden sisällä ollut neljä vallankaappausyritystä, joista viimeisin oli käynnistynyt vajaa viikko ennen Gripenbergin tuloa.

”Huhtikuun 19. päivänä kello 5 aamulla marssi muutamien korkeimpien upseerien johtama joukko (kaikkiaan noin 1500 miestä) Lissabonissa olevaan Eduard XII-nimiseen puistoon, jonne he kaivoivat juoksuhautoja ja rakensivat kenttävarustuksia. Sitä paitsi miehittivät he kaupungin suurimman ja hienoimman Avenida da Liberdade -boulevardin pohjoispään. Kello 8 ammuttiin kaksi tykinlaukausta merkiksi siitä, että vallankumous oli alkanut. Kaikki tämä tapahtui aivan ohjelman mukaisesti. Lissabonissa vallankumoukset alkavat aina mainitulla boulevardilla ja kun Tasavallan presidentti ja hallitus heti saatuaan tietää mitä oli tapahtunut, etsivät turvaa Tasavaltalaisen Kaartin päämajasta, noudattivat hekin vanhaa traditiota. Pari tuntia myöhemmin kävi kapinallisten johtaja hallituksen luona vaatimassa tämän eroamista. Pääministeri ei kuitenkaan suostunut siihen, vaan päinvastoin kenraali vangittiin, mikä ei (kuulemma) ollut vanhojen traditioiden mukaista.”

Yllättävästä käänteestä oli seurauksena tulitaistelu. Kapinalliset kukistettiin, mutta he saivat palata rangaistuksetta kasarmeihinsa. Tähän oli Gripenbergin mukaan looginen selitys.

”Jos näet valtiovalta päättäisi todellakin rangaista kapinallisia, niin sekä vallankumouksen toimeen paneminen että hallitusvallan harjoittaminen tulisi liian vaaralliseksi. Samoin kun kapinalliset aina noudattavat tavanmukaisia perinnäistapoja ryhtymällä sotilaallisiin toimenpiteisiin Avenida da Liberdaden varrella ampumalla varoituslaukauksia jne., niin voitolle päässeen hallituksen on noudatettava vanhastaan tavallisia menettelytapoja. Tämä voi näyttää idylliseltä, jopa naurettavalta, mutta idyllin takana piilee koko Portugalin tragedia.”

Gripenbergin varsinaisena tehtävänä oli Lissabonissakin kauppasopimuksen hierominen. Madridin tavoin hän törmäsi yllättäviin ongelmiin. Virkamiesten sanaan ei voinut luottaa. He muuttivat jatkuvasti mieltään eivätkä vaikuttaneet kovin innostuneilta työstään. Kaiken kukkuraksi virkamiehet eivät vielä kolmelta iltapäivältä olleet edes tulleet töihin. Syyn neuvottelujen venymiseen Gripenberg arveli Portugalissakin löytyvän kansanluonteesta.

”Portugalilainen on yleensä miellyttävä, hellä, melankolinen romantikko, joka rakastaa suuria sanoja, suuria ja kauniita eleitä, jännitystä ja salaperäisiä vehkeitä. Hän innostuu helposti, mutta väsyy pian eikä pidä käytännöllisestä, kärsivällisyyttä kysyvästä työstä.” Myöhemmin Gripenberg täydensi luonnehdintaansa lyhyellä anekdootilla, jonka mukaan portugalilainen on yksin synkkämielinen, toverinsa kanssa hän saa aikaan kiivaan keskustelun ja kolmannen istahtaessa pöytään alkaa vallankumous.