Tehdään heti selväksi: En koe pelastaneeni kiinalaista kaltoin kohdeltua koiraa, vaan kyseinen koira pelasti minut. Koronakoirat ovat maailmanlaajuinen käsite. Omani tuli parin päivän varoajalla alkuvuodesta 2020.
Vuoden 2020 alussa koronavirus oli vain Kiinassa toimintaa ja elämää hankaloittava suuri tuntematon. Omassa horisontissani näkyi läheisten vierailujen loppuminen asemapaikalle ja suurlähetystön ja asunnon välin monotonista tarpomista. Koiran vastaanottamisen harkinta-aikaa ei tarvittu enempää koska olen ex-koiranomistaja, alkuperäinen sijoitussopimus oli parin kuukauden mittainen ja kuva lyhyessä kettingissä nääntyneestä töpöjalkaisesta hylätystä söpöläisestä oli kerta kaikkiaan liikaa.
Katukoirasta diplodogiksi
Remi oli ensimmäinen rescue-koirani. Oli kiinnostavaa havainnoida häntä. Moni asia pelotti, ruoka hotkittiin ennätysvauhtia, leikkimisosaamista ei ollut, mutta muisti ja oppimiskyky olivat huippuluokkaa. Pari päivää hän tarkkaili minua hieman kauempaa, kunnes eräänä aamuna selkäni takaa kuului äänekäs tumps. Remi oli heittäytynyt selälleen ja osoitti ketarat ojossa, että nyt saa lähestyä, alistun.
Sitä seurasi lähes puolitoista vuotta tiivistä yhdessäoloa, jossa joka päivä muistui mieleen kivikautisen liittomme peruspilarit: minä tarjoan ruokaa, koira tarjoaa lämpöä, seuraa ja turvaa. Lisäksi hän koki tehtävänkuvaansa kuuluvan kissa-, siili- ja lintupoliisin hommat pihalla. Hylätyllä ja pahoinpidellyllä koiralla olisi kaikki syyt olla luottamatta ihmisiin, mutta niin hän vain rohkaistui ja uskalsi. En koskaan ole tavannut koiraa, joka olisi niin hyvä kommunikoimaan. Opin korvien asennoista ja muista eleistä tunnistamaan paitsi pelon, rakkauden ja itsepäisyyden myös mm. huumorintajuisuuden hetket.
Outo länsimainen lemmikki
Aloin havainnoida pekingiläisten suhtautumista koiraani ja koiriin yleensä. Lista ei valitettavasti ole kauhean positiivinen, sillä lemmikkikoira kaupungissa on suhteellisen uusi ilmiö täällä. Perinteisempiä kaupunkilemmikkejä ovat olleet linnut, kalat ja heinäsirkat. Koirien katsotaan ennemminkin olevan vapaina ja pieninä laumoina liikkuvia kylien turvaajia.
Lemmikkikoirat ovat asuinalueellani poikkeuksetta pieniä villakoiria, corgeja tai japanilaisia shiboja, statussymboleita. Vastaantulijoita hämmensi ja nauratti nähdä länsimaalainen taluttamassa hihnassa selvästi kiinalaista sekarotuista koiraa. ”Länsimaalaiset koirat ovat kauniimpia” minulle sanottiin, kun itse en ollut nähnyt hymyilevää luppakorvaani kauniimpaa.
Peking rajoittaa koirien säkäkorkeutta, eli suuret koirat ovat tietyillä alueilla kiellettyjä. Liian suuren koiran saa poliisi tuosta vaan viedä, samoin ilman isäntää juoksentelevat ”siistitään” nopeasti katukuvasta, joten valjaissa roikkuva puhelinnumerolaatta oli tärkeä. Kiinassa ei ole meidän käsityksemme mukaisia eläinsuojelulakeja. Lemmikki on omaisuutta ja omistaja päättää miten sitä kohdellaan.
Puistot ovat koirilta kiellettyjä, nurmialueet aidattuja, koiranruoka- ja tarvikehyllyt kaupassa harvinaisia ja koirataidot, esim. tuntemattoman koiran lähestyminen, aika heikkoja. Moni pelkää koiria. Rabiesta vielä riittää ja pikkulapset vedetään huolestuneena sivuun, kun koiraa taluttava lähestyy.
Sen verran lemmikkikoiria kuitenkin lenkeillämme kohtasimme, että minulle kävin kuten Helsingin asuinkortteleissa: Tervehdin kanssaulkoiluttajia samaan ”heimoon” kuuluvina. Oli ilmansaastelukemat mitkä tahansa tai hiekkamyrsky päällä, me olimme ulkona. Tunnistin korttelini koirat ja tiesin niiden nimet: Kuuliainen, Kaunokainen ja Rakastavainen.
