Kiinalaiset halutaan suksille – Suomen tuella

Yhdeksän kuorma-autollista vievän lumikuorman kippaaminen suurlähettilään residenssin takapihalle on Kiinassa – ja luultavasti myös muualla maailmassa – ennennäkemätöntä. Suomen ja Kiinan välisen talviurheilun yhteistyövuoden käynnistyminen viime viikolla Pekingissä olikin kaikkea muuta kuin tavallinen

Suomen ja Kiinan välinen talviurheilun yhteistyövuosi 2019 käynnistyi värikkäin menoin. Kuva: tasavallan presidentin kanslia.
Suomen ja Kiinan välinen talviurheilun yhteistyövuosi 2019 käynnistyi värikkäin menoin. Kuva: tasavallan presidentin kanslia.

Vuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin Pekingissä, kun käynnistimme valtiovierailun saattelemana Suomen ja Kiinan välisen talviurheilun yhteistyövuoden 2019. Vauhtia riitti myös suurlähettilään residenssillä, jossa järjestimme viikon lopuksi lapsiperheille suunnatun hiihtotapahtuman yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston, Reiman ja Moin, eli Pekingin ainoan suomalaisravintolan kanssa.

Fiilis oli kohdallaan ja tunnelma katossa, kun noin 50 kiinalais- ja suomalaislasta päästivät residenssin ladulla sisäiset Iivo Niskaset irti ja näyttivät kuinka suksi Pekingin keskustassa luistaa.

Ja luistihan se.

Kisakallion pitämään Pop-Up hiihtokouluun riitti innokkuutta runsain määrin ja osa lapsista innostui kiertämään 50 metriä pitkän ladun jopa parisen kymmentä kertaa.

Kiinalainen nuoriso tutustumassa hiihdon saloihin. Kuva: Santeri Korhonen.
Kiinalainen nuoriso tutustumassa hiihdon saloihin. Kuva: Santeri Korhonen.

Talviurheilun kysyntä voimakkaassa kasvussa

Kiinassa on pitkään ollut tapana keskittää urheiluun käytettävät resurssit eliittiurheiluun. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että lähes loputtomilla resursseilla ”jalostetaan” harvoista ja valituista huippu-urheilijoista olympiamitalisteja lajeihin, joista muu kansa ei tiedä mitään. Tähän on vuodesta 1995 asti haettu ainakin paperilla muutoksia Kiinan lanseeraaman kansallisen kuntoiluohjelman myötä. Ohjelmalla on kansanterveydellisistä syistä kannustettu suurten massojen kuntoiluun sport-for-all-periaatteella.

Yleisinä trendeinä ovat olleet erilaiset kampanjat ja tapahtumat olympialaisten aikaan, mikä on tuonut piikkejä kansan liikkuvuudessa. Ohjelma on pikkuhiljaa saanut enemmän ja enemmän jalansijaa ja muutama vuosi sitten se lähti toden teolla lentoon, kun presidentti Xi Jinping asetti konkreettiseksi tavoitteeksi 300 miljoonaa uutta talviurheilun kokeilijaa vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin mennessä.

Tämän Euroopan väkilukuun verrattuna karkeasti 40:än prosentin osuutta vastaavan vaatimattoman tavoitteen ja sen luoman kysynnän lisäksi myös kaupunkien normipulliaisilla on aidosti kasvavaa halua kokeilla heille uusia talviurheilun muotoja – kuten hiihtoa.

Hei, me hiihdetään! Kuva: Santeri Korhonen.
Hei, me hiihdetään! Kuva: Santeri Korhonen.

Tipaton tammikuu kansanterveyden vaarantajana

Ongelmaksi lajien kokeiluun muodostuu kuitenkin usein ilmasto. Monessa Kiinan pohjoisessa kaupungissa olosuhteet talviurheilulle ovat lämpötilan puolesta otolliset, mutta kosteusprosentin näyttäessä nollaa läpi talven jäävät lumilajit usein jäälajien varjoon. Heikkojen puitteiden myötä ihmiset eivät välttämättä osaa edes yhdistää talvista ilmaa talviurheiluun.

Yritystä lumilajien kokeilulle on Kiinan puolesta ollut, mutta valitettavasti ratkaisut ovat monesti varsin keinotekoiset. Päättäjien katsoessa pilvetöntä taivasta ja lumetonta asfalttia tulee monella ensimmäisenä mieleen erilaiset muovirakenteiset pinnoitteet ja muut vastaavat mestaritason ratkaisut. Vaaleilla pinnoitteilla kun saadaan visuaalinen ilme helposti kuntoon.

Oikean lumen korvaaminen muovilla on kuin korvaisi kiinalaisen teen Lipton-pussilla. Kuva China Winter Sports Festivalilta. Kuva: Santeri Korhonen.
Oikean lumen korvaaminen muovilla on kuin korvaisi kiinalaisen teen Lipton-pussilla. Kuva China Winter Sports Festivalilta. Kuva: Santeri Korhonen.

Talviurheilu osaksi elämäntyyliä

Kiinan kiinnostus talviurheiluun tarjoaa valtavat mahdollisuudet Suomelle niin valmennuksen ja monitoimihalli-, hiihtoputki- ja hiihtokeskusrakentamisen osaajana kuin laadukkaiden talviurheiluvälineiden ja -asujen valmistajana. Mutta miten saada kansa innostumaan talviurheilusta?

Talviurheilu on ollut enemmän tai vähemmän osa suomalaisten elämäntyyliä koko historiamme ajan. Kipinä syttyy ehkä päiväkoti- ja kouluopetuksessa ja saa tukea laajasta liikuntapaikkojen tarjonnasta ja tasavertaisista mahdollisuuksista liikkua ulkona. Tässä onkin ehkä se kulmakivi, jolla kipinän voi saada syttymään myös Kiinassa.

Hiihdon lomassa osa nuorista innostui kokeilemaan lumisählyä. Kuva: Maria Kankaanpää.
Hiihdon lomassa osa nuorista innostui kokeilemaan lumisählyä. Kuva: Maria Kankaanpää.

Tietoisuutta talven ja lumen mahdollisuuksista Kiinan betoniviidakoissa on mahdollisuus kasvattaa tarjoamalla mestarillisten muoviratkaisujen sijaan autenttinen talviurheilukokemus. Vielä kun kokemuksesta tekee hauskan, on elämäntyylin saavuttaminen astetta lähempänä.

Nämä ovat myös osa-alueita, joilla kiinalaisen talviurheilun suosion kasvattamiseksi meillä suomalaisilla on paljon annettavaa. Tämä on suomalaista koulutus- ja talviurheiluvientiä parhaimmillaan.

Leave a Reply