Kaksi vuotta sitten Kiinan kaupungeissa oli hädin tuskin ollenkaan kaupunkipyöriä, nyt niitä on huimat 16 miljoonaa. Päivittäisiä käyttäjiä niillä on Kiinassa noin 70 miljoonaa. Jakamistalouden buumi luo uutta ja kekseliästä, mutta mitä kaikkea ihmiset voivat tai haluavat jakaa?

Kiitos kiinalaisen jakamistalouden, polkupyörät ovat löytäneet tiensä takaisin näppäräksi vaihtoehdoksi liikkua Pekingissä. Kaupunkipyörät ovat vain yksi muoto kiinalaisesta jakamistaloudesta, mutta kuvastavat ilmiötä hyvin: innovaatiot lähtevät lentämään välillä lujaa ja hyvällä bisnesvaistolla varustettu yrittäjä saa Kiinassa nopeasti sekä kumppaneita että muita seuralaisia kilpailijoikseen. Kännykkää käyttävien suuri määrä on ollut mahdollistamassa muutosta.

Ilmiö nostaa kuitenkin huulilleni kysymyksen, mitä kaikkea on hyötyä tai halua omistaa itse, ja missä kohtaa on järkevää jakaa asioita.

Uusista ilmiöistä myös välillistä hyötyä

Pyörät ovat pääasiallisesti positiivinen ilmiö; pyöräily ja hyötyliikunta on niiden myötä nousussa, mikä suhteellisesti vähentää autojen määrää ja saasteita. Kiinan viranomaisten mukaan kaupunkipyörät vähensivät päästöjä noin 7 miljoonalla tonnilla viime vuonna. Pyörien edullisuuden takia rahaakin säästyy.

Lisäksi pyörät ovat helpottaneet arkea Pekingissä niin, että pelko oman pyörän varastetuksi tulemisesta on nyt huomattavasti pienempi kuin aiemmin.

Jakamistalouden ongelmat liittyvät etenkin yhteisen omaisuuden kunnossapitoon. Lukuisammat ovat ne kerrat, kun alleen saa epäkuntoisen pyörän kuin ehjän. Tällaisten pyörien matka yleensä päättyy epäkuntoisten pyörien kasaan, jotka nekin ovat tavanomainen näky katukuvassa.

Löytäjä saa pitää?

Jakamistalous perustuu ajatukseen siitä, että jonkun tuotteen jakaminen toisen kanssa, eli vuokraaminen, on järkevässä suhteessa palvelun tai tuotteen hintaan nähden. Tästä syystä halvat ja helposti saatavilla olevat kulutustuotteet, joiden takuumaksu on matala, eivät ole ideaaleja.

Kiinassa tehdyissä kokeiluissa esimerkiksi sateenvarjot, kännykän laturit ja koripallot lähtivät yleiseen jakoon. Useimmissa tapauksissa ne eivät ikinä palanneet muiden kuluttajien kiertoradalle.

Sateenvarjokokeilussa kaupunkikuvaa täplittäneet kirjavat sateenvarjot hävisivät nopeasti koteihin, lukkojen taakse tai seuraavan käyttäjän kannalta hankaliin paikkoihin. Jaetut sateenvarjot lanseerannut yhtiö raportoi 300 000 sateenvarjon hävinneen vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun ne pistettiin jakoon.

Ymmärtäähän sen, sateella valitsisin itsekin kävellä varjon kanssa kotiin asti. Lisäksi sateenvarjon paikannus kännykkäsovelluksella ei sateen yllättäessä tunnu kovin järkevältä ratkaisulta kuivana pysymisen näkökulmasta.

Innovaatioita tulee, menee ja osa pysyy

Yksi uusimmista jakamistalouden ilmiöistä Pekingissä on jaettavat kuntosalikopit. Taustalla lienee ajatus, että Pekingin kaltaisessa suurkaupungissa on vaikeaa löytää aikaa urheilulle, ulkoliikunta on saasteiden takia rajoitettua ja puhtaat, pitkäaikaista jäsenyyttä vaativat kuntosalit maksavat maltaita.

Kopeissa ei ole sitoumuksia, ei kalliita maksuja, voit tulla ja mennä miten huvittaa. Toisaalta mukavuuksia, kuten suihkuja ja vaatteiden vaihtomahdollisuutta keskimääräisestä kopista ei taida löytyä.

Kiinan jakamistaloussektori on arvoltaan 520 miljardia dollaria. Vuonna 2020 sektorin arvioidaan kattavan noin 10 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Sektorilta on noussut 12 niin sanottua yksisarvista, joista kuuluisimpia ovat kaupunkipyöräfirmat Mobike, Ofo ja Uberin kilpailija Didi. Sijoittajat etsivät kuumeisesti uusia voittajia.

Jakamistalous on nyt pinnalla, mutta kovasta polskimisesta huolimatta kaikki innokkaat yrittäjät eivät siellä pysy. Vaikka liiketoimintamalli ja rahoitus olisivat kunnossa, ajatus jakamisesta pitää jatkossakin saada myytyä käyttäjille.