Matkalla Kiinassa

Peking on hengästyttävän iso. Kun täältä haluaa pois, pitää ensin selvittää, miltä asemalta haluamaansa kaupunkiin pääsee.

Dalianin pohjoinen juna-asema. Kuva: Anne Mattila.
Dalianin pohjoinen juna-asema. Kuva: Anne Mattila.

Kahdessa vuodessa Pekingin eteläinen asema on tullut tutuksi, sillä sieltä pääsee muun muassa Dalianiin, matkan varrella oleviin Tianjiniin ja Shanhaiguaniin, sekä Shanghaihin. Läntiseltä asemalta pääsee muun muassa Xi’aniin.

Pekingin juna-asemalla minulla on vakiomyyjä. Ensimmäisen kerran lipputoimistossa asioidessani iski pieni paniikki, kun seinillä vilisi vain punaisia kiinalaisia merkkejä. Käännyin sitten infopisteen puoleen ja yritin änkyttää jotakin kiinaksi. Ystävällinen asiakaspalvelija vei minut oikeaan jonoon – vasta silloin tajusin, että seinällä vilahti teksti ”englanninkielistä palvelua saa kassalta 12”, joka tosin silloin ei ollut auki. Kolmannella kerralla kävi ilmi, että tuo teksti voi myös ohjata väärin mutta saatiin siinä sitten pieni pantomiimiesitys aikaiseksi, kun lipunmyyjä, joka ilmeisesti ei osannut englantia, elehti lasin takaa, että menkää tuohon toiseen jonoon. Tiedän, että lippuja saa ostettua netistä ja matkatoimiston kautta, mutta näin saa mielenkiintoisen ohjelmanumeron aikaiseksi.

Asemalla selviytyminen vaatii kielitaitoa. Kuva: Anne Mattila.
Asemalla selviytyminen saattaa vaatia kielitaitoa. Kuva: Anne Mattila.

Junamatkailua kiinalaisin erityispiirtein

Suurnopeusjunilla matkat taittuvat vauhdikkaasti – maisemat vilahtavat ohitse junan ikkunasta katsoessa. Saattaa mennä tuntikin, ettei juna pysähdy ollenkaan. Tarjoiluvaunun kanssa kulkeva junahenkilökunta viilettää ohi. Siivooja saattaa luututa lattian joka aseman jälkeen ja huomaa heti kaikki roskat. Kiinalaiset junaeväät poikkeavat kovasti omistani. Pikkupurtavaa on jos jonkinlaista ja pikanuudeleita, tietenkin.

Suurnopeusjunat kuljettavat kiinalaisia vauhdikkaasti ympäri maata. Kuva: Oula Karppinen.
Suurnopeusjunat kuljettavat kiinalaisia vauhdikkaasti ympäri maata. Kuva: Oula Karppinen.

Vaikka junan TV-ruuduissa pyydetäänkin matkustajia kuuntelemaan kuulokkeilla, puheensorinan yli kantaa kiinankielinen Pipsa Possu tai jokin musiikkikappale. Vieruskaveri takuuvarmasti nukkuu penkissään selkänoja ääriasennossa.

Kiinan juna-asemilla on usein valtavat odotushallit. Kuva: Anne Mattila.
Kiinan juna-asemilla on usein valtavat odotushallit. Kuva: Anne Mattila.

Ensimmäisellä junakokemuksellani Kiinassa vieressä istunut kiinalainen kysyi puolessavälissä matkaa Tianjiniin englanniksi, mistä kollegani kanssa olimme, kun kieli kuulosti vieraalta. Muuten alkuperäni ei tunnu juuri kiinnostavan, arvellaan usein joko amerikkalaiseksi tai venäläiseksi.

Iltaruuhkaa Pekingin päärautatieasemalla. Kuva: Petja Karppinen.
Iltaruuhkaa Pekingin päärautatieasemalla. Kuva: Petja Karppinen.

Juna-asemat, joilla suurnopeusjunat pysähtyvät, voivat sijaita kaukana kaupungin keskustasta. Monissa kaupungissa on kuitenkin metroverkko, joka yhdistää laitamilla olevat asemat keskustaan.

Mitä Pekingistä jäi jäteen?

Kahden vuoden jälkeen lähden Pekingistä monia kokemuksia rikkaampana. Kiina ei kenties ole Aasian maista se helpoin lähteä liikkeelle, mutta ainakin pintaraapaisun maahan olen täällä saanut.

Peking on puolet Belgiasta oli mantrani, kun yritin hahmottaa, kuinka iso uusi kotikaupunkini onkaan. Edelleen se tuntuu isolta, osin siksi, että asun lähellä työpaikkaa. Nyt ymmärrän helsinkiläisiä, jotka eivät välttämättä poistu omasta kaupunginosastaan. Miksi mennä kauemmaksi, kun lähellä on kaikki palvelut? Esimerkiksi suosimaani elokuvateatteriin kävelee kahdessakymmenessä minuutissa ja kauppakeskuksia on useampi kävelymatkan päässä.

Leave a Reply