Kiinassa on yli sata miljoonakaupunkia ja on helppo erehtyä ajattelemaan niiden olevan samanlaisia. Sen virheen tein minäkin. Muutettuani Shanghain ja Hongkongin jälkeen Pekingiin, olin ensimmäistä kertaa kulttuurishokissa. Kuten banaani ja kurpitsa luokitellaan kasvitieteellisesti marjoiksi, voidaan Shanghaita ja Pekingiä kutsua kiinalaisiksi miljoonakaupungeiksi. Silti ne näyttävät ja maistuvat aivan erilaisilta.
Kolmessa kuukaudessa olen oppinut Pekingistä puolia, joita ei lomalla ehtisi havaita. Huomaan vertailevani Pekingiä vanhaan kotikaupunkiini Shanghaihin ja miettiväni kuinka erilaista näissä kaupungeissa on asua. Monet yksityiskohdat, joihin en aiemmin itsestäänselvyyksinä kiinnittänyt huomiota, saattavat kyseenalaistettuina määrittääkin arkeani eniten.
Suuren suuri maailma ja pienen pieni ihminen
Shanghain pilvenpiirtäjäviidakossa tuntee kuinka iso maailma on, mutta erityisesti Pekingissä omasta pienuudestaan nöyrtyy jatkuvasti. Pekingin nelikaistaiset ”sivukadut” ja suuret korttelit korostavat jalankulkijan askeleen lyhyyttä. Koska Pekingin keskustan ei ole sallittu kasvaa ylöspäin, se on kasvanut leveyssuunnassa valtavaksi. Pitkiä välimatkoja korostaa vielä hidas liikenne. Vaikka Shanghai muiden jättikaupunkien tavoin on ruuhkainen, tuntuvat Pekingin aamuöiset liikenneruuhkat ja metromatkat neljällä vaihdolla erityisen pitkästyttäviltä. Mihin tahansa Pekingissä haluaa matkata, olipa se lähelle tai kauas, kannattaa matkaan varata aina vähintään tunti.
Ääripäiden kaupunki
Jos Pekingiä pitäisi kuvailla yhdellä fraasilla, sanoisin sen olevan ääripäiden kaupunki, oli kyse sitten ilmansaasteista, asiakaspalvelun ystävällisyydestä tai infrastruktuurin kunnosta. Vaikka olen viimeisten kolmen kuukauden aikana joutunut käyttämään hengityssuojainta useammin kuin koskaan aiemmin, olen saanut myös ihailla silmiä särkevän sinistä taivasta ja öisiä tähtiä useammin kuin minään vuonna Shanghaissa. Tähtien tiirailua helpottaa kirkkaan sään lisäksi se, että Pekingissä on monin paikoin Shanghaita pimeämpää yöllä. Uusin harrastukseni onkin kävellä iltaisin kotimatka kännykän taskulampun valossa, sillä huonokuntoisia katuja on vaikea kulkea katuvalojen ollessa pois käytöstä.
Rohkeasti oma itsensä
Shanghaita on kuvailtu länsimaalaistuneeksi, rahakuorrutteiseksi ja ontoksi kaupungiksi, kun taas Pekingistä löytyy sisältöä ja sielua. Kaupunkien erilaiset luonteet kuvastuvat hyvin siinä miten kaupunkeja kuvataan postikorteissa. Shanghaista tunnetaan parhaiten Huangpu-joen rannalla sijaitseva Lujiazuin pilvenpiirtäjänäkymä Bundin vastarannalla. Pekingin maamerkkejä taas ovat kulttuurihistorialliset kohteet, kuten Kielletty kaupunki ja Kiinan muuri.
Shanghaissa on tuhottu paljon vanhaa. Historian kerrokset kiinnittävätkin huomioni helpommin Pekingin katuja kulkiessa kuin Shanghain LED-tauluja vilisevillä kaduilla. Myös valtavirrasta poikkeavat alakulttuurit on helpompi huomata Pekingin katukuvassa. Alakulttuurien edustajat kohtaavat syrjintää kaikkialla Kiinassa, mutta Pekingissä he ovat muuhun maahan verrattuna poikkeuksellisen näkyvästi esillä. Pekingin taideyhteisö on erityisen eloisa. Hyvä esimerkki kaupunkien eroista on myös musiikkitarjonta: Shanghai on suurten valtavirtamusiikkiartistien areenakonserttien luvattu kaupunki, kun taas Peking on pienempien rock- ja indiebändien klubikeikkojen keskus.
Kaupunki on ihmiset
Ei ole helppo vertailla kokemuksia näistä kahdesta kaupungista, sillä aika kultaa muistot. Miksi olen kokenut Pekingin niin erilaisena johtuu asioista, jotka kokee missä tahansa uudessa kaupungissa kun paikat ovat vieraita ja tulevat ystävät vielä tuntemattomia. Yksi asia on silti varma: kodin tekevät ihmiset. Loppujen lopuksi paikalla ei ole väliä, kun on hyvässä seurassa. Ihmiset ja muistot tekevät kaupungista rakkaan. Huomaan pohjoiskiinalaisten murteiden tarttuneen puheeseeni, tutkin hutongien pikkukujia kävelyretkilläni ja nauran itseni kipeäksi uusien ystävieni seurassa. Nämä ovat hetkiä, jotka muokkaavat Pekingistä minulle uutta rakasta kaupunkia vanhan rakkaan Shanghain rinnalle.
Kati Hiltunen
Olen kolmikielinen suomalaisen ja kiinalaisen kulttuurin välissä kasvanut Aasian tutkija, joka viimeistelee graduaan Helsingin yliopistoon Suomen maakuvasta Kiinassa. Olen asunut lähes neljäsosan elämästäni Shanghaissa, ja viime kuukausina CIMO-korkeakouluharjoittelun myötä Finprolla myös Pekingistä on muovautunut minulle uusi kotikaupunki upeine muistoineen.