Vietettyäni kolme kuukautta Pekingissä ja palattuani nyt Suomeen, voin sanoa, että Peking on kaupunki joka imaisee mukaansa niin nopeasti, että koto-Suomi vaikuttaa erikoiselta, jopa eksoottiselta.

Listasin ensimmäiset ihmetystä herättäneet ilmiöt täällä pohjolan maassa, jossa autot antavat tilaa jalankulkijalle, nettikauppalähetti ei pimpota ovikelloa eikä ruokaa löydy joka nurkan takaa. Tässä lista huomioistani oman kulttuurisokkini kourista.

Liikenne: kohteliaan hidasta

Liikenne oli ensimmäinen hämmennykseni kohde palatessani Suomeen. Autothan odottavat! Jalankulkijan asema on suorastaan kuninkaallinen verrattuna Pekingiin, mikä oli aluksi vaikeaa sulattaa. Olin nimittäin jo tottunut Pekingin autosokkeloon, jossa jalankulkijan tulee pujotella aluksi kaoottiselta vaikuttavan automassan läpi, odottamatta kenenkään huomionosoitusta. Pekingissä jalankulkija on kuin pikkukala haiparven joukossa.

Suomessa ei kannata kokeilla kiinalaisittain itsenäistä tienylitystapaa. Yritykset ylittää tie muualta kuin seepraraitojen kohdalta herättävät lainkuuliaista kummastusta. Toisaalta, sitten kun kerran seisahdun suojatien eteen, lähestyvä auto saattaa jopa pysähtyä odottamaan ylitystäni, jolloin päädymme jahkailevaan  “sinä-vai-minä?” -tilanteeseen, vaikka olin alun perin valmistautunut kiitämään tien yli vasta menopelin jälkeen.

Suomalaisesta maltillisuudesta kertoo myös liikennevalokäyttäytyminen, sillä vihreää valoa pitää odottaa, vaikkei autoja olisi näköpiirissä.

Kaiken kaikkiaan tämä tarkoittaa sitä, että Pekingistä kotiutuneelle pikkukalalle liikennesäännöt ilmestyvät uudelleen elämään. Tällä hetkellä suomalainen liikennekäyttäytyminen aiheuttaa siis enimmäkseen hämmennystä, mutta toivon sen nostavan uudelleen esiin myös positiivisia luonteenpiirteitä, kuten malttia ja kohteliaisuutta.

Aukioloajat: miksei jäätelöä saakaan aamukolmelta?

Pekingissä ensimmäinen tehtävä uuteen asuntoon muuttamisen jälkeen on etsiä oman naapuruston 24/7-aukiololla varusteltu lähikauppa. Sieltä löytyvät kaikki tärkeimmät tarvikkeet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Suomessa nurkan takana sijaitseva marketti (jos sellaista edes löytyy nurkan takaa) ei useinkaan ole yhtä joustava aukiolojensa suhteen. Olen jo muutamaan otteeseen jäänyt nuolemaan näppejäni kaupan ovien sulkeuduttua nenäni edestä. Paluumuuttajalla voikin mennä hetki rytmiin totutellessa.

Kotiinkuljetus: ei halpaa herkkua

Jos Suomessa jotain haluaa kotiovelle kuljetettuna, tulee olla henkisesti valmistautunut maksamaan tästä luksuksesta. Pekingissä kaikki on kuitenkin toisin ja lähes mitä vain saa tilattua kotiin ilman kummempia kuluja. Ravintoloista saa sapuskat usein reilusti alle tunnissa omaan ruokapöytään ja nettikaupoista ostettuja tavaroita kiikutetaan kotiin asti vuorokauden kuluessa tilaushetkestä.

Ruoan jakaminen vai oma annos

Kiinassa ruoka on perinteisesti tapana jakaa koko seurueen kesken. Ravintolassa pöytään tilataan useita annoksia ja kaikkea maistellaan omien mieltymysten mukaan. Suomessa olen joutunut pettymään, kun en aina pääsekään iskemään ruokaseurueeni herkullisten annosten kimppuun, vaan joudun tyytymään pelkästään omaan valintaani. En usko, että useimmat kanssa-aterioijat katsoisivat hyvällä yrityksiäni varastaa makupaloja toisten lautasilta. Yhden henkilön annoksiin ja jakamiskulttuurin puuttumiseen sopeutuminen vaatiikin siis vielä vähän opettelua.

Missä ovat kaikki ihmiset?

Pekingissä totuin ihmisvilinään. En ollut ikinä yksin. Kotonakin kuulin seinien läpi joko naapurin televiosarjan tai haukkuvan karvaturrin. Väenpaljous ja tiivis tunnelma olivat suomalaiselle, omaa tilaa rakastavalle matkaajalle ensin haaste, mutta pian niistä muodostui turvaverkko. Oli kellonaika mikä vain, aina joku pyörii naapurustossa eikä olo ollut yksinäinen. Vertailukohdaksi voidaan ottaa Suomen toiseksi väkirikkain kaupunki Espoo, jossa olen toisinaan iltalenkkini aikana nähnyt enemmän jäniksiä kuin ihmisiä.

Vaikka kotona moni asia voikin vaatia aluksi hieman totuttelua, on kesäiseen Suomeen ollut kuitenkin ihanaa palata. Raitis ilma, vehreys, puhdas vesi ja tuoreet mansikat auttanevat pahimpien ”sokkien” yli.

Annina Alasaari

Suomen Pekingin-suurlähetystön harjoittelija

Olen Pekingin vilskeeseen ihastunut maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija.