Pyörällä Pekingissä

”Good luck! Don’t trust anyone”, sanoi yhdysvaltalainen kollega, kun kerroin ostaneeni polkupyörän. Tämän ohjeistuksen jälkeen olen risteillyt nyt kaksi kuukautta ympäri Pekingiä ja oivaltanut useita lainalaisuuksia.

Pekingissä riittää cityfillareita röykkiöiksi asti. Kuva: Aino Röyskö.
Pekingissä riittää cityfillareita röykkiöiksi asti. Kuva: Aino Röyskö.

Betoniviidakon lait määräävät tahdin

Peking on erinomaisesti organisoitunut pyöräilykaupunki. On mahtavaa, että liki jokaisen ison kadun reunassa on aidattu pyöräkaista! Mutta sen sijaan, että jokainen pyöräilisi suunnitelmallisesti kadun oikeaa pyöräilykaistaa, polkevat pyöräilijät miten sattuu. Vastaan suhahtelee väärää kaistaa paitsi polkupyöriä myös moottoripyöriä, riksoja, sähköpyöriä ja ylileveitä kuljetuksia. Säännöt ovat selkeät, mutta niitä ei noudateta.

Poliiseja ja liikenteen valvojia on paljon, mutta heitä ei kiinnosta liikenteen hallittu kaaos. Kerran päätin poistua kaaoksesta sopivan aukion läpi viereiselle kadulle. Pian kuulin tasaista kopinaa perässäni, ja kaksi poliisia juoksi rivakasti minua kiinni. Pysähdyin kuuliaisesti ja käsimerkein he osoittivat, että nyt pois pyörän päältä niin kuin olisit jo! Hallittu kaaos ja sekasorto ovat ok, mutta selkeät poikkeamat massasta aiheuttavat toimenpiteitä.

Pekingin urbaaneissa maisemissa kelpaa fillaroida. Kuva: Aino Röyskö.
Pekingin urbaaneissa maisemissa kelpaa fillaroida. Kuva: Aino Röyskö.

Kultaisen keskitien filosofiaa

Mietin pyöräillessäni myös paljon riskinottoa. Käytän kypärää, pimeässä valoja ja olen Pekingin ainoa pyöräilijä, jonka soittokellon käytössä on joku järki. Alkuun noudatin kirjaimellisesti Suomessa opittuja pyöräilysääntöjä: liikennevaloissa pysähdytään suojatien päätyyn odottamaan omaa vuoroa. Noviisina en tiennyt, että kääntyvät kaistat seuraavat omaa logiikkaansa autoliikenteessä ja omaansa kevyessä liikenteessä. (Paitsi kevyen liikenteen kaistalla ajaessa autot noudattavat kolmatta logiikkaa.) Nyt osaan asettua hyviin asemiin keskelle tietä eikä olo ole edes turvaton. Olen oppimassa navigoimaan kiinalaisten joukossa.

Suomessa en koskaan huutanut mitään pyöräillessä – tiukan paikan tullen saatoin katsoa pahasti. Täällä huudan suomeksi: Pois tieltä! Älä tule siihen! OIKEESTI??!!? Kiinalaiset kanssakulkijani eivät ole moksiskaan, mutta äänenpainosta ymmärtävät toisinaan väistää tai kohauttaa olkapäitään. Kommunikoin itsevarmasti omilla ehdoillani, mutta paikallistuntemusta osoittaen.

Keskellä tietä ilman kypärää – tavallinen näky aamuliikenteessä. Kuva: Aino Röyskö.
Keskellä tietä ilman kypärää – tavallinen näky aamuliikenteessä. Kuva: Aino Röyskö.

Rajansa kaikella

Opin pyöräilemään, opin tavoille. Tiettyihin asioihin en edes halua tottua: pieni lapsi ilman kypärää papan edessä mopon kyydissä tai tyyppi, joka ajaa väärää kaistaa vastaan pimeällä ilman valoja. Suojelkaa nyt edes viattomia, ja älkää antako ihan kaiken norminmukaisen, mutta vaarallisen mennä läpi sormien!

Don’t trust anyone? Tavatessani amerikkalaisen kollegan uudestaan aion kertoa hänelle, että olen päättänyt luottaa siihen, että suurin osa ihmisistä haluaa pysyä hengissä ja elää ihan tavallista elämää.

Leave a Reply