Kyproksella on tällä hetkellä ilmassa poikkeuksellista toiveikkuutta saaren kahtiajaon päättämiseksi. Jälleenyhdistymisen mahdollistava poliittinen kokonaisratkaisu olisi kuitenkin vasta yksi merkittävä askel pitkässä sovintoprosessissa.

Kyproksen jälleenyhdistymisestä on neuvoteltu jo vuodesta 1974 lähtien, kun Turkki miehitti saaren pohjoisosan maassa tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen. Jo edeltävää vuosikymmentä olivat leimanneet etniset yhteenotot kyproksenkreikkalaisen ja kyproksenturkkilaisen yhteisön välillä.

Väkivaltaisuuksien lopputulos oli kahtia jaettu saari. Tämän kiistan, Kyproksen kysymyksen, neuvotteluratkaisu on usein ollut lähellä onnistumista, mutta luottamusta viimeisen askeleen ottamiseen ei ole vielä löytynyt.

Toiveikkuutta ilmassa

Nyt tilanne vaikuttaa myönteisemmältä kuin kenties koskaan aikaisemmin. Kyproksenturkkilainen yhteisö valitsi huhtikuun 2015 lopussa uudeksi johtajakseen Mustafa Akincin, joka on koko poliittisen uransa aikana puhunut Kyproksen kysymyksen ratkaisun puolesta.

Akinci eli lapsuutensa Limassolin kaupungissa, josta hänen perheensä oli paettava väkivaltaisuuksien seurauksena. Saman kaupungin poikia on myös vuodesta 2013 Kyproksen tasavallan presidenttinä toiminut Nicos Anastasiades. Myös hän puoltaa ratkaisua ja tuki jo vuonna 2004 kansanäänestyksessä kaatunutta yhdistymissuunnitelmaa.

Poliittinen tahtotila on nyt siis olemassa. Lisäksi myönteistä ratkaisua puoltaa voimakkaasti saaren vaikea taloustilanne, jolle yhdistyminen antaisi erittäin myönteisen sysäyksen.

Jälleenyhdistymisen arkkitehtuurin tärkeimmät piirteet ovat olleet tiedossa jo pitkään. Tavoitteena on kahden yhteisön ja alueen muodostama liittovaltio. Avainkysymys on valmius kompromisseihin niin sanotuissa ydinkysymyksissä, jotka liittyvät vallanjakoon, omaisuuskysymyksiin, rajoihin ja turvallisuuteen.

Rauha on lopulta tahdon asia ja poliittisen tahdon määrää punnitaan mahdollisesti jo pian. YK:n tukemat neuvottelut jatkuivat perjantaina 15. toukokuuta. YK:n pääsihteerin Kypros-neuvonantaja Espen Barth Eide on todennut tavoitteekseen, että ikuisuuskiistassa olisi saavutettava tulosta vuoden loppuun mennessä.

Poliittinen ratkaisu olisi tärkein yksittäinen askel sovinnon tiellä, mutta historian arvet ovat kuitenkin yhtä syvällä ihmisten tajunnassa kuin ne ovat katukuvassa. Kyproksen pääkaupungilla Nikosialla on hallussaan maineeltaan kyseenalainen ”Euroopan viimeisen jaetun kaupungin” titteli.

Yhteinen kulttuuriperintö

Jotta yhdistyminen onnistuisi myös mentaalitasolla, kyproslaisten on pyrittävä löytämään yhteisiä nimittäjiä. Niitä riittää, jos vain osaa katsoa tarpeeksi avarasilmäisesti.

Kyproslaisten yhteistä kulttuuriperintöä esittelee muun muassa Costas ja Rita Severis -säätiö, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka pyörittää Nikosian vanhassa kaupungissa sijaitsevaa Centre of Visual Arts & Research -museota.

Jo maantieteellisistä syistä johtuen pienen saaren asukkailla on väistämättäkin paljon yhteistä, jonka vuosisatoja jatkunut yhteiselo on tuottanut. Useimmat kyproslaiset haluavatkin alleviivata eroa mantereella asuviin sukulaiskansoihin. Kyse on kyproksenkreikkalaisista ja kyproksenturkkilaisista, ei siis suinkaan kreikkalaisista ja turkkilaisista.

Museon johtaja Rita Severis kertoo kasvaneensa itse hyvin kreikkalaismielisessä perheessä, jossa kannatettiin saaren liittymistä Kreikkaan. Vasta myöhemmin tultuaan aikuiseksi hän kertoo itse ymmärtäneensä, että Kyproksen on etsittävä oma tiensä, joka ei riipu Kreikasta tai Turkista.

Kierros Centre of Visual Arts & Research -museossa havainnollistaa arjen tasolla perinteiden, vaatetuksen ja arkkitehtuurin kautta yhteisöjen yhteisiä piirteitä. Kulttuuri tarjoaa siten yhden tärkeän keinon sovinnon etsimisessä. Tämänsuuntaisia ajatuksia myös Anastasiades ja Akinci ovat nostaneet esiin viimeaikaisissa kannanotoissaan.

Myös itse museorakennus sijaitsee symbolisesti havainnollisella paikalla Nikosian vanhassa kaupungissa Ermou-kadulla. Entinen kauppakatu päättyy sadan metrin päässä museosta YK:n puskurivyöhykkeeseen, joka on täynnä hylättyjä ja romahtaneita rakennuksia.

Mikäli asiat etenevät suopeasti, niitä päästään lähivuosina jälleenrakentamaan ja yhteisöjen rajan ylittäminen onnistuu muutenkin kuin vain tarkastuspisteiden kautta.

Tämän tavoitteen puolesta myös Suomi on toiminut johdonmukaisella tavalla jo vuosikymmenten ajan. Poliittinen ratkaisu ja onnistunut sovintoprosessi Kyproksella antaisivat paljon kaivattua toivoa koko itäisen Välimeren alueelle, jonka kokonaiskuva vaikuttaa tänä päivänä lohduttoman synkältä.