Kreikan kriisi herättää hyvästä syystä suuria tunteita ympäri Eurooppa. Jälkiviisaus on halpaa. Paljon vaikeampi kysymys on aina, miten päästä parhaiten eteenpäin.

Menneiden vuosikymmenten suomalaisen ulkopoliitikon ja talousmiehen Ahti Karjalaisen kerrotaan joskus tokaisseen: ”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.” Tämä yleispätevä havainto pätee myös Kreikan yli puoli vuosikymmentä jatkuneen velkakriisin suhteen.

Kreikka on saanut euromaiden ja kansainvälisen valuuttarahaston kahden sopeutusohjelman kautta rahoitustukea yli 240 miljardia euroa. On selvää, että tästä seuraa hyvin aiheellinen ja oikeutettu huoli annettujen lainojen kohtalosta.  Kysymys on ennen kaikkea luottamuksesta.

Kreikan toinen rahoitustukiohjelma päättyi kesäkuussa ennenaikaisesti. Kreikka ei toteuttanut rahoituksen ehtona olleita säästöjä ja rakenneuudistuksia, joten ohjelman viimeisiä tukilainoja ei maksettu. Tämä ajoi Kreikan valtion lähelle maksukyvyttömyyttä ja uhkaavaa eroa yhteisvaluutasta.

Ohjelmien onnistuminen

Tuskin yhteenkään eurooppalaisia puhuttaneeseen aiheeseen liittyy yhtä paljon jälkiviisautta kuin Kreikasta käytävään keskusteluun. Spekulointi voidaan ulottaa Kreikan liittymiseen euroalueeseen vuonna 2001, johon liittyi tilastojen vääristelyä tai jopa siihen, kun sotilasjuntasta toipuva hauras demokratia Kreikka liittyi EU:n edeltäjän EY:n jäseneksi vuonna 1981.

En kuitenkaan usko, että kukaan on onnistunut tulevaisuuden ennustamisessa. Jälkiviisaus on viisauden eri muodoista kaikkein hyödyttömin. Haaste oli alkujaankin suuri ja on sitä yhä. Sen suuruudesta huolimatta Kreikan tukiohjelman epäonnistuminen ei ollut ennalta määrätty vääjäämättömyys.

On syytä muistaa, että niin sanotun eurokriisin seurauksena vuoden 2009 jälkeen myös Irlanti, Portugali ja Kypros joutuivat hakeutumaan tukiohjelmien piiriin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että tuen ehtona olleiden säästöjen, rakenneuudistusten ja niin sanotun sisäisen devalvaation avulla ne ovat onnistuneet sopeuttamaan valtion menoja sekä saamaan talouden takaisin kohti kasvu-uraa.

Hinta on toki ollut inhimillisesti kova, mutta vaihtoehdot vieläkin huonompia. Eurooppa on puolestaan oppinut yhteisvaluutan valuvioista ja luonut järjestelmiä tasapainottamaan sen heikkouksia.

Syvälliset näkemyserot

Kreikka oli vielä viime syksynä oikealla tiellä, vaikka se tie ei ollut helppo kulkea. Euroopan komissio arvioi maan talouden kasvavan vuoden 2015 aikana reilusti. Poliittinen laskelmointi kuitenkin voitti ja pelihermot pettivät maratonin loppusuoran lähestyessä. Poliittinen epävarmuus tulevaisuudesta puolestaan hyydytti myös talouden rattaat. Nyt Kreikan talous taas kutistuu.

Kreikkalaisessa poliittisessa retoriikassa paljon parjatun troikan tarkoituksena on tukea osaamisellaan Kreikkaa uudistusten läpiviemisessä ja toisaalta valvoa tukiohjelman ehtona luvattujen rakenneuudistusten toteutumista.

Ongelmaksi Kreikan ja troikan välillä on muodostunut perustavanlaatuisesti eriävä näkemys Kreikan talousongelmien keskeisimmästä syystä.

Yksinkertaistaen: Syriza-johtoinen hallitus näkee talouskriisin syyksi leikkauksista seuranneen kokonaiskysynnän romahtamisen ja suhtautuu siksi nuivasti sopeuttamiseen ja rakenneuudistuksiin. Troikan mukaan perusongelma on Kreikan kilpailukyvyn puute, joka estää laajentamasta vientiä. Juuri siksi tarvittaisiin sopeutusta ja uudistuksia.

Kreikkalaisten ratkaisu

Nyt on aloitettu neuvottelut Kreikan kolmannesta tukiohjelmasta. Keneltäkään muulta Kreikka ei saisi riittävästi rahoitusta. Ohjelman ehtona ovat jälleen Kreikan toteuttama sopeutus ja rakenneuudistukset.

Kreikalle annettu tuki halutaan pitää ehdollisena, jotta Kreikka pääsisi vihdoin eroon epäterveestä velkaantumiskierteestään ja parantaisi kilpailukykyään. Siis puuttuisi ongelman syihin, ei sen seurauksiin. Se on poliittisesti vaikeaa ja inhimillisesti kivuliasta. Kreikan on lisäksi vakuutettava eurooppalaiset kumppaninsa siitä, että ne voivat luottaa sen kykyyn toimeenpanna annetut lupaukset.

Suomen peruslinja on pitkään ollut hyvinkin johdonmukainen: olemme talous- ja rahaliiton jäsenenä sitoutuneet edistämään euroalueen vakautta.

Tällä hetkellä – kuten itse asiassa jo ennen velkakriisiä ja koko sen keston ajan – ratkaisun avaimet ovat loppujen lopuksi kreikkalaisten itsensä käsissä. Lääke on vaikea niellä, mutta sen vaihtoehtona on tulevaisuus, jota olisi vielä nykyistäkin vaikeampi ennustaa.