Joulukauppa käy

1
Ostoskatu Madridissa ©Emmi-Maria Husu
Ostoskatu Madridissa ©Emmi-Maria Husu

Espanjalaiset tungeksivat jouluostoksilla. Olen muistelevani, että vuosi sitten tavarataloissa näkyi enemmän myyjiä kuin asiakkaita. Espanjan talouden piristymiseen havahtui kuluvan vuoden huhtikuussa kun yhtäkkiä huomasi työmatkaan kuluvan pidempään kasvaneen liikenteen vuoksi. Madridin liikenne on ajoittain ollut puuroa viimeiset viikot.

Tällä en suinkaan tarkoita, että maassa olisi kulutusjuhlat menossa. Monien tilanne on ihan sama kuin viime ja edellisvuonna tai sitä edellisinä. Toisilla on kuitenkin syytä luottaa huomisen olevan hieman eilistä parempi ja se näkyy tänä jouluna haluna tehdä ostoksia.

Espanjalaiset ovat myös ryhtyneet ostamaan jälleen luotolla. Täällä käytetään normaalisti huomattavasti enemmän käteistä kauppojen kassoilla kuin Suomessa. Aistihavaintoni mukaan enemmistö ainakin ruokakaupassa maksaa käteisellä. Aluksi tämä hieman hämmästytti, Suomessa kun on tottunut muuhun. Taipumus käyttää käteistä lienee vahvistunut taantuman aikana. Ainakin näin jouluksi luottokortti on palannut espanjalaiseen arkeen.

Kommentit

elsamar seppo 9 vuotta sitten

aikamoista höpöhöpöä, työttömyys 25%.