Laadullinen työllistyminen

Mitä korkeampi koulutus, sitä korkeampi työllisyysaste, pienempi työttömyysriski ja parempi palkka. Näiden tavanomaisten määrällisten mittareiden ohella puhutaan usein laadullisesta työllistymisestä (OECD-raporteissa mismatch), jolla viitataan työllistymiseen koulutusta vastaaviin tehtäviin. Yksilöiden ja yhteiskunnan intressissä on tyypillisesti varmistaa, että osaaminen on mahdollisimman tehokkaassa käytössä.

Laadullinen työllistyminen nousee usein keskusteluun huolena koulutuksen menemisestä hukkaan. Huoli ei ole uusi, ja se on ollut usein yhteydessä yleisen koulutustason nousuun.

Mistä tiedetään, vastaako työpaikka suoritettua koulutusta vai ei?

Laadullisen työllistymisen perusongelma on työn ja koulutuksen vastaavuuden tunnistamisessa. Tunnistamisen perustapoja on kaksi: 1) verrataan henkilön suorittamaa koulutusta hänen työtehtävässään edellytettyyn, jollain tavalla arvioituun koulutukseen tai 2) käytetään lähteenä henkilön omaa arviota siitä, kuinka hyvin työ vastaa suoritettua koulutusta. Näistä ensimmäistä nimitetään usein objektiiviseksi tai tilastolliseksi mittaustavaksi ja jälkimmäistä subjektiiviseksi mittaustavaksi. Muodollisen koulutuksen (over-/underqualification) lisäksi voidaan tarkastella jollakin tavalla mitattua osaamista (over-/underskilling).

Objektiivisilla mittareilla vertailtaessa työntekijöitä tarkastellaan tyypillisesti ammateittain – pääosin jonkin ISCOon perustuvan ammattiluokituksen mukaisesti. Vertailussa kullekin ammatille tai ammattiryhmälle määritellään sitä vastaava koulutus tarkastelemalla ammatissa olevien koulutusta ja mahdollisia muita merkittäviä muuttujia, kuten mitattua osaamista. Jos ammatissa toimivalla on näin määritellystä koulutuksesta poikkeava koulutus, on työllistyminen koulutusta vastaamatonta. Ylikoulutetuilla henkilön koulutustaso ylittää tehtävän tyypillisen koulutustason, alikoulutetuilla alittaa sen.

Objektiivisten mittareiden haasteet liittyvät siihen, kuinka tarkkaan muodollisella koulutuksella voidaan mitata osaamista ja ammattiryhmällä työtehtävää. Usein tarkasteluissa käytetään varsin karkeita ammattiryhmiä, jolloin ammattiryhmien ja ammattien sisäinen hajonta tehtävien edellyttämässä koulutuksessa sotkee tuloksia.

Vertailua vaikeuttaa myös ammattien muutos ja osaamisen karttuminen myös koulutuksen ulkopuolella. Monissa ammateissa ammatin osaamisvaatimukset ovat nousseet ajan myötä. Ammatissa toimineet ovat hankkineet tarvittua lisäosaamista työuransa aikana ja uusilta palkatuilta on vaadittu yhä korkeampaa koulutusta. Tämän seurauksena nuoret ikäryhmät ovat tyypillisesti ammatin tyypillistä koulutustasoa koulutetumpia ja vanhemmat ikäryhmät sitä matalammin koulutetumpia. Keskimääräinen koulutus asettuu tällöin nuorten ja vanhojen koulutustasojen väliin, mikä tekee vanhoista useammin alikoulutettuja ja nuorista useammin ylikoulutettuja.

Laadullinen työllistyminen Suomessa

Suomessa laadullista työllistymistä tutkitaan pääosin subjektiivisella menetelmällä, jossa ratkaiseva on henkilön oma arvio koulutuksen ja työtehtävien vastaavuudesta. Samaa menetelmää on käytetty niin yliopistojen kuin ammatillisen koulutuksenkin osalta ja puutteistaan huolimatta se on tulkittu tutkimuskirjallisuuden valossa tilastollista menetelmää paremmaksi. Myös aikuiskoulutustutkimus sisältää kysymyksiä koulutuksen ja työllistymisen vastaavuudesta.

Kuten vastaavilla mittareilla tarkastellen muuallakin, tuloksena on Suomessa ollut, että ylikoulutus on yleisempää matalammin koulutetuilla kuin korkeakoulutetuilla. Ylikoulutus ei siis lisäänny koulutuksen lisääntyessä, koska yli-/alikoulutusta määrittää paitsi suoritettu koulutus, myös työssä vaadittu osaaminen. Ylikoulutuksen yleisyys matalasti koulutetuilla on intuitiivisesti ymmärrettävää, koska myös työttömyys on yleisempää matalasti koulutetuilla ja korkeampi työllisyysriski saa useamman olemaan valmis ottamaan vastaan myös koulutustaan vastaamattomia tehtäviä.

Blogi 160524-1

Eri kuva eri mittareilla

Laajaa kansainvälistä yhteisymmärrystä parhaasta tavasta – tai edes parhaista tavoista – mitata laadullista työllistymistä vielä ole. Mittarin valinta on laadullisen työllistymisen arvioinnissa tärkeä kysymys, koska eri mittarit antavat hyvin erilaisen kuvan yli-/alikoulutuksen yleisyydestä, joidenkin mittareiden näyttäessä ylikoulutuksen paljon toisia yleisempänä/harvinaisempana.

Eri mittarit ja aineistot tuottavat voimakkaasti toisistaan poikkeavia arvioita siitä, miten eri maat suhteutuvat toisiinsa yli-/alikoulutuksen yleisyydessä. Esimerkiksi OECD:n aikuisten osaamistutkimus PIAAC:ssa ja European Working Conditions Surveyssä (EWCS) eri maiden suhteelliset sijoitukset ovat hyvin erilaisia. Suomen tilanne on poikkeuksellisen selvä, koska niin koulutuksella kuin osaamisellakin mitatun ylikoulutuksen yleisyys on meillä vertailun pienimpiä mittarista riippumatta.

Blogi 160524-2

Mihin pitäisi tähdätä?

Mittarin valinnan lisäksi keskeinen ongelma yli-/alikoulutuslukujen tulkinnassa liittyy siihen, ettei koulutusta vastaavan työllistymisen tavoiteltavasta tasosta olisi tavoiteltava. Työttömyys on kiistatta haitallista ja resursseja haaskaavaa, mutta tähtäimessä ei ole tilanne, jossa kukaan ei ole työttömänä, koska tuolloin työttömyyden alhaisuudesta aiheutuvat vaikeudet ja kustannukset olisivat suurempia kuin siitä saavutettavat hyödyt. Laadullisen työllistymisen osalta ei ole käsitystä siitä, millä koulutusta vastaamattoman työllistymisen tasolla hyvinvointitappiot voitaisiin minimoida.

Suomessa ylikoulutus on kansainvälisesti vertaillen vähäistä lähes käytetystä mittarista riippumatta. Käytännössä tästä seuraa, että jos toivottava ylikoulutuksen taso on hyvin alhainen, tilanne on kansainvälisesti vertaillen hyvä. Arvio on kuitenkin hyvin epävarma, koska laadullisen työllistymisen toivottavasta tasosta ei ole selkeää käsitystä. Joka tapauksessa ylikoulutuksen runsaus ei Suomessa näyttäisi olevan ongelma yleisesti käytetyillä mittareilla.

Leave a Reply