Verrattaisiinko vanhempia?

Koulutustilastojen kansainvälinen vertailu ei ole yksinkertaista. Vertailtavan koulutuksen väärä rajaus tuottaa harhaanjohtavia tuloksia, mutta koulutustasomittain auttaa tekemään eri tutkinnot yhteismitallisiksi. Entä miten ikäryhmän valinta vaikuttaa suomalaisten asemaan kansainvälisessä vertailussa? Ja mitä eri ikäluokkien vertailu kertoo? 

Vertailtaessa koko aikuisväestön koulutus- ja/tai osaamistasoa kansainvälisesti tarkastelun kohteena ovat yleensä 25–64-vuotiaat tai kaikki yli 15–vuotiaat. Väestön koulutustason tarkastelussa niin OECD kuin Eurostatkin käyttävät tyypillisesti vertailuikäryhmänä 25–64-vuotiaita, jolloin mittari käytännössä mittaa työikäisen väestön koulutustasoa. Globaalisti taas käytetään usein yli 25– tai yli 15–vuotiaiden (UIS, Barro-Lee) koulutustasoa, jolloin tarkasteluun tulevat mukaan myös eläkeikäiset ikäryhmät.

Nuorissa ikäryhmissä koulutustasoa tarkastellaan pääosin 25–34- tai 30–34-vuotiaiden ikäryhmässä, joissain poikkeustapauksissa myös 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Euroopan unionin EU 2020 -strategiassa asetetut koulutustasotavoitteet liittyvät 30–34-vuotiaiden ikäryhmään, kun taas OECD käyttää ensisijaisesti rajausta 25–34-vuotiaisiin. UNESCO on joissain tapauksissa tarkastellut 25–29-vuotiaita.

Yhteistä kaikille nuoriin ikäryhmiin kohdistuville rajauksille on se, että ikäryhmä on valittu riittävän myöhäiseksi varmistamaan, että valtaosa suoritettavista tutkinnoista olisi jo tullut suoritetuiksi, mutta riittävän aikaiseksi kuvaamaan työmarkkinoille tulevan ikäryhmän koulutustasoa. Käytännössä taustalla on pyrkimys käyttää nuoria ikäryhmiä indikaattorina joka kertoo koko aikuisväestön koulutus- ja osaamistason kehittymisen suunnasta.

Väestön koulutustaso muuttuu kahdessa päävaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa koulutustarjonnan laajuuden muutos johtaa koulutustason muutokseen nuorissa ikäluokissa. Nuorissakin ikäryhmissä suunta näkyy toki viiveellä, koska päätökset muutoksista koulutustarjonnassa vaikuttavat nuorten ikäluokkien koulutustasoon viiveellä, joka riippuu päätösten toimeenpanon kestosta, opintojen kestosta sekä tarkasteltavan ikäryhmän koosta.

Koulutustarjonnan laajuuden muuttuessa merkittävästi koulutuksen aloittavien määrä nousee uudelle tasolleen pääosin usean vuoden kuluessa. Päätöksestä muuttaa koulutustarjonnan laajuutta kuluu, koulutuksen kestosta riippuen 5–10 vuotta, kunnes päätös alkaa näkyä valmistuvien määrässä. Vastaava viive liittyy valmistumismäärien näkymiseen koulutustasossa. Kymmenvuotisikäryhmässä valmistumismäärien muutoksen täysimääräinen vaikutus näkyy vastaavasti noin 10 vuodessa. Koulutustarjontaa koskevista päätöksistä kestääkin noin 15–20 vuotta ennen kuin koko vaikutus näkyy 10–vuotisikäryhmässä.

Työikäisen väestön koulutustaso Suomessa ikäryhmittäin 1970-2015 (koulutustasomittain, väestön koulutusrakenne)
Koulutustaso nousee vaiheittain

Aikuisväestössä koulutustason muutos koko työikäisessä väestössä jatkuu vuosikymmeniä sen jälkeen kun on tehty viimeiset päätökset, jotka vaikuttavat koulutustarjonnan laajuuteen.

Esimerkiksi muutos korkeakoulutuksen tarjonnassa näkyisi täysimääräisesti korkeakoulutettujen 25–34-vuotiaiden määrässä noin 18 vuoden viiveellä. Tämä muutos näkyisi taas 55–64-vuotiaiden koulutustasossa 30 vuoden kuluttua. Kokonaisviive koulutustarjontapäätöksistä niiden täysimääräiseen näkymiseen koko työikäisessä väestössä onkin lähes puoli vuosisataa.

Tähän kehityksen suuntaan yritetään kansainvälisessä vertailussa usein päästä suuntaa antavasti käsiksi vertailemalla nuorten ja aikuisten koulutustasoa. Tällöin näiden ryhmien koulutustasoero kertoo siitä, mihin suuntaan ja kuinka nopeasti koulutustaso on kehittymässä.

Mitä pitäisi vertailla?

Ikäluokkavalinnat vaikuttavat varsin olennaisesti saataviin tuloksiin. Jos tarkastellaan koko aikuisväestöä (15+ tai 25+), näyttää koulutustaso paljon alemmalta kuin työikäisessä väestössä, koska eläkeikäiset ovat kehittyneissäkin maissa pääosin merkittävästi matalammin koulutettuja kuin työikäiset. Toisaalta koko aikuisväestön koulutustaso muuttuu vielä paljon sen jälkeenkin kun työikäisen väestön koulutustason nousu on pysähtynyt.

Entä sitten nuorissa ikäryhmissä? Mikä olisi oikea ikäryhmä kuvaamaan koulutustason kehityksen suuntaa? Suomalaisittain kysymys on kiinnostava, koska Suomessa ikäluokan valinnalla on merkitystä sille, miltä Suomen tilanne näyttää.

Kuten viime viikolla todettiin, nuorten suomalaisten (25–34-vuotiaat) koulutustaso on koulutustasomittaimella tarkasteltuna hyvin samalla tasolla kuin koko työikäisen väestön (4,6) ja ero kärkeen, Etelä-Koreaan (5,3) ja Sveitsiin (5,2), vain hieman suurempi kuin koko työikäisen väestön tarkastelussa. Suhteellisessa vertailussa saavuttamamme taso riittää OECD-vertailussa vain sijalle 13. Sen sijaan ero OECD (4,5) ja EU22-keskiarvoihin (4,4) Suomi olisi Sveitsin ja Korean tasolla, jos kaikki noin 14 prosenttia ikäluokasta, joilla on maisterintutkinto, ja noin joka kuudes kanditason tutkinnon suorittanut olisikin suorittanut lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon.

Suomalaisittain tilanne näyttää huomattavasti paremmalta, jos vertailuun otetaan 35–44-vuotiaiden ikäluokka, jossa suomalaisilla on koulutusvuosia enemmän (5,0) kuin 25–34-vuotiaissa, ja Suomi on aivan Sveitsin kannassa kiinni sijalla kaksi OECD-vertailussa. Eikö tämä olekin parempi mittari, koska Suomessa tehdään pitkiä korkeakoulututkintoja ja siksi tutkinnot myös suoritetaan vanhana? Eikö tämä kerro, että vaikka vielä 25–34-vuotiaina suomalaiset jäävät jälkeen kansainvälisessä vertailuissa, vanhat valmistujat kirivät eron umpeen varhaisen keski-iän kynnyksellä?

Ei. Ei ole, eikä kerro. Valitettavasti tällainen tulkinta, niin lohdullinen kuin se onkin, perustuu väärinymmärrykseen.

b-161124-1

Tutkinnoilla mitattuna ihmisten koulutustaso toki nousee iän myötä, koska tutkinnon voi menettää vain poikkeuksellisissa tapauksissa, mutta sen voi saada periaatteessa missä iässä tahansa. Joka ikinen 5-vuotiskohortti, jonka väestön koulutusrakennetilasto löytää, on jokaisessa ikävaiheessa ollut vanhemmassa iässä korkeammin koulutettu kuin nuorempana. 20–24-vuotiaana koulutetumpi kuin 15–19-vuotiaana, 25–29-vuotiaana koulutetumpi kuin 20–24-vuotiaana, ja niin edelleen aina eläkeikään saakka.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että eläkeiän kynnyksellä olevat ikäluokat ovat aina olleet koulutetuimpia. Päinvastoin, niin kauas kuin tilastot ulottuvat,  60–64-vuotiaat ovat olleet työikäisistä ikäryhmistä matalimmin koulutettu. Sama ilmiö näkyy nuoremmissakin ikäryhmissä. Vaikka koulutustaso nousee vielä olennaisesti ikävaiheiden 25–34 ja 35–44 välillä, ovat Suomen 25–34-vuotiaat ikäryhmänä olleet 35–44-vuotiaita koulutetumpia aina vuoteen 2008.

b-161124-2Kansainvälisesti vertaillen Suomen tilanne on tässä suhteessa poikkeuksellinen. Kehittyvissä maissa koulutustason catch up jatkuu vielä pitkään, mutta kehittyneissäkin maissa on varsin poikkeuksellista, että 25–34-vuotiaat eivät ole koulutetuin ikäryhmä. Keskimäärin 25–34-vuotiailla on OECD-maissa 0,15 koulutusvuotta enemmän kuin 35–44-vuotiailla. 35–44-vuotiaat ovat nuorempiaan koulutetumpia alle neljänneksessä OECD-maista.

b-161124-3Suomen erosta tyypilliseen OECD-maahan kertoo Suomen vertaaminen Sveitsiin ja OECD-keskiarvoon. Tyypillisesti jokainen ikäryhmä on niin Sveitsissä kuin OECD-maissa keskimäärin itseään vanhempaa ikäryhmää koulutetumpi. Tämä ei tyypillisesti tarkoita, että henkilöt menettävät tutkintonsa vanhempina, vaan nykyisten nuorten koulutustaso nousee heidän vanhetessaan.

Esimerkiksi Sveitsissä, jonka 35–44-vuotiaat ovat koulutustasomittaimella tarkasteltuna maailman koulutetuimpia, on 25–34-vuotiailla jo noin 0,1 koulutusvuotta enemmän kuin 35–44-vuotiailla. Ja tuokin ikäluokka tulee vanhetessaan olemaan yhä koulutetumpi.

b-161124-4

Erityisen pitkien tutkintojen suorittamisesta Suomessa tuo myöhäiseen ikävaiheeseen sijoittuva koulutustasopiikki ei myöskään kerro. Sveitsissä 25–34-vuotiaissa on suhteellisesti enemmän tohtoreita kuin Suomen 35–44-vuotiaissa. Ja suhteellisesti enemmän maisterintason tutkinnon suorittaneita. Ja kanditason tutkinnon suorittaneita.

Ero Sveitsiin voi hieman kaventua kun nykyiset 25-34-vuotiaat vanhenevat, mutta ratkaisevasti asema tuskin muuttuu. Edes eron kapeneminen ei ole itsestään selvää. Vuonna 2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus Suomen 25–34-vuotiaista oli 6,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin sveitsiläisillä ikätovereilla. Vuoden 2015 35–44-vuotialla ero Suomen hyväksi oli 4,3 prosenttiyksikköä. Valitettavasti vuoden 2005 tiedot eivät ole riittävän tarkkoja koulutustasomittaimen käyttämiseen.

Miksi Suomen tilanne näyttää sitten niin erilaiselta? Suomen tilanne muuttui, koska koulutustason nousu pysähtyi. Koulutustason nousun pysähtyessä huippu saavutettiin ja ohitettiin aluksi nuoremmissa ikäryhmissä, sitten vaihe vaiheelta vanhemmissa ikäryhmissä. Pysähtymiseen saakka jatkuva koulutustason nousu oli pitänyt 25–34-vuotiaat 35–44-vuotiaita koulutetumpina, vaikka tutkintoja suoritettiin vanhoinakin.

b-161124-5

On myös huomattava, että tutkinnonsuorittamisiällä on myös merkitystä koko aikuisväestön koulutustasolle. Suomessa, kuten muuallakin, suurin osa tutkinnoista on tavattu tehdä varhaisessa ikävaiheessa, jolloin tutkinto on ollut hyödynnettävänä varsin pitkän työuran ajan. Mitä myöhemmin tutkinnot suoritetaan, sitä vähemmän työvuosia yhdellä tutkinnolla voi saada.

Se, että suomalaiset 35–44-vuotiaat menestyvät hyvin kansainvälisessä vertailussa, on toki ilahduttavaa. Se, että meillä 35–44-vuotiaat ovat koulutetuin ikäryhmä, ei kuitenkaan kerro ensisijaisesti siitä, että meillä koulutustaso nousee poikkeuksellisen pitkään, koska meillä tehdään paljon pitkiä tutkintoja. Se kertoo, että koulutustason nousu on pysähtynyt. Koulutushuipun muodostavat 1970-luvun lopulla syntyneet ikäluokat. Heidän ikääntyessään huippu näkyy yhä vanhemmassa väestössä.

Leave a Reply