Nepalilaisten pohjaton kärsivällisyys

Nepalissa olen jaksanut hämmästellä sitä, miten maan asiat voivat olla aivan sekaisin ja tavalliset ihmiset vain jatkavat kärsivällisesti arkensa pyörittämistä.

Viimeisen vuoden aikana ei ole ollut pulaa vastoinkäymisistä: on ollut maanjäristyksiä, yleislakkoja ja bensiinipulaa. Seurauksena koulut ovat olleet kiinni, liike-elämä halvaantuneena – ja politiikka tämän kaiken keskellä käsittämätöntä.

Tavallisten ihmisten arki on ollut yhtä selviytymistaistelua. Milloin on täytynyt muuttaa perheen toimeentulon suunnitelmia, milloin taas tarpeellisia tarvikkeita on ollut mahdoton ostaa kohtuulliseen hintaan.

Perheellä ja verkostoilla on tärkeä merkitys nepalilaisille. Kuvan kaksi perhettä Lamichhanen kylässä eivät voi enää yöpyä maanjäristyksen vaurioittamassa talossaan. Kuva: Julian Bound/UM
Perheellä ja verkostoilla on tärkeä merkitys nepalilaisille. Kuvan kaksi perhettä Lamichhanen kylässä eivät voi enää yöpyä maanjäristyksen vaurioittamassa talossaan. Kuva: Julian Bound/UM

Uusia ongelmia on kasautunut vanhojen päälle ja vanhat ongelmat ovat saaneet uusia mittasuhteita.  Ja silti ihmiset vain jaksavat ja jaksavat.

Nepalilaiselle kulttuurille on ominaista joustavuus ja hyväksyntä. Kun ongelmat kasaantuvat, ne otetaan tosiasioina, joiden kanssa on elettävä. Ongelmien olemassaolo ei ole syy antaa periksi.

Ongelmista on mahdollista puhua ja niihin voi tarttua – ajan kanssa. Usein on niin, että aika parantaa haavat.

Fatalismin monet kasvot

Nepalilaisen antropologin D. B. Bistan kirja Fatalism and Development on vanha klassikko.  Se kuvaa hyvin Nepalin yhteiskunnan hierarkkisia rakenteita, joihin liittyy lahjojen ja lahjusten antaminen ja tietynlaiset riippuvuussuhteet. Hierarkkiset rakenteet ovat luutuneet syvälle arkipäivän käytäntöihin ja määrittävät ihmisten välisiä suhteita.

Oma rooli yhteisössä on helppo ottaa annettuna. Tästä seuraa fatalistinen, kohtalonuskoinen suhde siihen, miten maailmaan voi vaikuttaa.

Kaasujono suurlähetystön edustalla. Nepalilaiset ovat kärsivällisesti jonottaneet kaasua raaka-ainepulan aikana. Kuva: Sannakaisa Janhonen/UM
Kaasujono suurlähetystön edustalla. Nepalilaiset ovat kärsivällisesti jonottaneet kaasua raaka-ainepulan aikana. Kuva: Sannakaisa Janhonen/UM

Fatalismilla on monia ilmenemismuotoja.   Yhteiskunnalliset ongelmat ovat tärkeitä, mutta ensin tulee hoitaa oman lähipiirin ongelmat. Yhteisiä asioita voi hoitaa oman suvun tai oman eturyhmän järjestön kautta silloin, kun omaa sopivia suhteita näihin vaikuttaviin henkilöihin.

Olen usein vaikuttunut siitä, miten hyvin verkostoituneita nepalilaiset ystäväni ovat. Verkosto on silti myös rajoite, sillä verkoston ylläpito edellyttää vaivaa ja aikaa.

Kurottaminen verkoston ulkopuolelle on paljon vaikeampaa.

On helppo sanoa, että sama perhekeskeisyys ja verkostomaisuus ovat ominaista useimmille köyhille maille. Se on eräänlainen välttämätön selviytymiskeino. Minusta on silti olemassa aste-eroja siinä, miten ongelmia ratkotaan ja miten niihin suhtaudutaan.

Mielestäni siis tavallisilla ihmisillä Nepalissa olisi aidosti syytä vaatia muutosta, osoittaa mieltään ja etsiä uusia keinoja vaikuttaa politiikkaan. Vaikka politiikassa on edistymistä, monet asiat yhä junnaavat paikallaan.

Toisaalta nepalilainen tapa olla kärsivällinen, luottaa kohtaloon ja edetä pienin askelin on omalla tavallaan ihailtavaa. Ehkä se on realismia, ei fatalismia.

Lopulta raja tulee vastaan

Kansalaisten kärsivällisyys loppui isossa mittakaavassa ensimmäisen kerran 1996, jolloin maolaiset aloittivat pitkän ja sitkeän sisällissodan. Kyseessä oli ennen muuta luokkasota, vaikka taustalla piilivät myös alueellinen eriarvoisuus ja kastien väliset erot.

Sisällissodan arvet ovat jo suurelta osin parantuneet, mutta monella tavalla poikkeuksellinen vuosi 2015 muutti tilannetta.

Eteläisten piirikuntien alistetut kansanryhmät – madhesit ja tharut – sanoivat, että nyt riittää. Vaikka nämä ryhmät ovat poliittisesti heikosti edustettuja ja omaavat vain vähän johtavia asemia, ne pystyivät pistämään pystyyn kansanliikkeen, joka vaati oikeuksiaan kuuluvasti.

Raaka-ainepulan aikaan nepalilaiset joutuivat käyttämään kaasun sijaan polttopuita ruoanvalmistukseen. Kuva: Chudamani Joshi/UM
Raaka-ainepulan aikaan monet joutuivat käyttämään kaasun sijaan polttopuita ruoanvalmistukseen. Kuva: Chudamani Joshi/UM

Vaatimukset kohdistuivat lisääntyvään itsemääräämiseen tekeillä olevassa perustuslaissa, jossa esitellään liittovaltiorakenne.

Seurauksena oli yleislakko, joka halvaannutti puoli maata ja vaikutti talouteen toisessakin puolessa. Lakko oli pääasiassa väkivallaton, mutta muutaman kerran tilanne riistäytyi käsistä  – maassa kuoli kaikkiaan 40 henkeä.

Yleislakko ja sen ratkaisuyritykset kestivät viisi kuukautta johtamatta mihinkään selkeään ratkaisuun. Hallitus aloitti monta kertaa neuvottelut, mutta sen neuvottelutarjoukset eivät johtaneet kuin pieniin muutoksiin perustuslaissa.

Useiden tarkkailijoiden mielestä oli vaikea käsittää, miten sitkeästi kumpikin osapuoli piti kiinni omista näkemyksistään ja miten vähän dialogi eteni.

Joidenkin mielestä koko taistelu oli tulokseton. Mielestäni tämä on väärä arvio. Poliittinen kamppailu on johtanut lisääntyneeseen itsetietoisuuteen ja poliittiseen järjestäytyneisyyteen madhesien ja tharujen keskuudessa.

Tämän tietoisuuden hedelmiä tullaan keräämään seuraavissa vaaleissa.