Joulu on jo ovella

Suureen juhlaan on hyvä valmistautua sopivalla hartaudella. Varsinkin kun kysymyksessä on yksi vuoden kohokohdista eli joulu. Joulun tuntumassa on monenlaisia juhlia: on pikkujoulujuhlia, nautiskellaan glögistä ja vietetään joululahjavalvojaisia. Vielä varsinaisen jouluaaton jälkeenkin riittää juhlan aiheita kun aattoilta kääntyy yöksi, kiire ja hälinä jäävät oven taakse.

Kattaus on puoli ruokaa

Jouluun kuuluvat niin perinteet kuin voimakas väriin liittyvä tunnelataus. Vahva punainen on kautta aikojen ollut joulun väri oltiinpa missä päin maailmaa tahansa. Ateria ei ole yksinomaan makuaistien nautinto, vaan myös silmien juhla. Onnistunut ja huolella suunniteltu kattaus on puoli ruokaa.

joulukattaus
Joulubuffet suurlähettilään residenssissä

Joulu omassa mummolassani oli aina täyttä ja riemukasta juhlaa, kynttilänvalon ja joulukoristeiden runsautta.  Tunnelma on menneestä maailmasta, mutta ruokalista on tätä päivää – perinteisiä joulun herkkuja nykyaikaistaen. Seuraavaksi esittelen muutaman esimerkin ruuista, jotka kuuluvat minun joulupöytääni.

Punajuurta joulupöytään

Jälleen kerran: Voihan punajuuri – sinä mahtava juuri upean värisi kera. Joulun ruokapöytään tarjoilen tässä ohjeen punajuurilaatikosta. Se sopii mainiosti muiden joululaatikoiden rinnalle tai korvaamaan jonkun muista perinteisimmistä.

 

Punajuurilaatikko (gluteeniton)

1 kg tuoreita punajuuria

5 dl vettä

1 tl suolaa keitinveteen

1 ½ dl puuroriisiä

3 dl kermaa

2 kananmunaa

½ tl suolaa

¾ dl tummaa siirappia

¼ tl valkopippuria

¼ tl muskottipähkinää

korppujauhoja (gluteeniton) ja voita pinnalle

Valmistus:

Keitä paloitellut punajuuret kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Ota keitinliemi talteen ja keitä siinä riisi kypsäksi. Soseuta punajuuret ja sekoita muiden ainesten kanssa tasaiseksi. Voitele uunivuoka ja kaada seos siihen. Tasoita seos vuokaan, tee pintaan koristekuvioita. Ripottele pinnalle korppujauhoa ja muutama nokare voita. Paista 180 asteessa tunnin verran.

 

Joulun makuja

Konjakkigraavattu lohi on maistuva vaihtoehto itse tehdyn paksun ja makean sinappikastikkeen kera. Suomalaistyylisen valmiiksi suolatun ja luuttoman joulukinkun voi hankkia Oslossa ainakin Torshovin kaupunginosassa sijaitsevasta Strøm-Larsen– lihakaupasta.

konjakkigraavia1
Konjakkigraavattua lohta sinappikastikkeella
kinkut-uunissa
Joulukinkut uunissa

Glögi on tullut Suomeen Ruotsista, missä sillä on pitkät perinteet nimenomaan joulunajan juomana. Yleensä glögi valmistetaan punaviinistä tai viinin ja marjamehun yhdistelmästä, joka maustetaan esim. kanelilla, neilikalla ja inkiväärillä. Viime vuosina ovat suosituksi tulleet myös valkoviinipohjaiset glögit. Glögi on myös hyvin trendikäs juoma, viimeisimpänä huomiona Suomesta on glögikuohuviini.

Glöet glögikuohuviini. Kuva: gloet.eu
Glöet glögikuohuviini. Kuva: gloet.eu

Joulupöydän klassikko, rosolli, saa tällä kastikkeella uutta makua. Kastike vie kielen mennessään ja korostaa rosolliainesten aromeja toiseen potenssiin:

 

Valkosipulinen rosollikastike

2 keskikokoista etikkapunajuurta

2 dl smetanaa tai ranskankermaa

2 kuorittua valkosipulin kynttä

1/2 tl yrttisuolaa

1 rkl hunajaa

ripaus jauhettua mustapippuria

tilkka limetin mehua

 

Laita ainekset tehosekoittajaan ja sekoita tasaiseksi. Anna maustua yön yli ennen tarjoamista.

 

Hyvää joulun odotusta toivottaen,

Pasi