Norja – elintarvikkeiden aarreaitta

Espanjasta, välimeren rannalta Malagasta Osloon juuri muuttaneena ensimmäinen huoleni oli,  löytäisinkö täältä pohjolasta kaikkia työssä tarvitsemiani raaka-aineita. Espanjassa ruokakaupat, torit ja kauppahallit notkuvat raaka-aineita, mutta niin onnekseni myös täällä. Tämän kirjoituksen ohessa on mukana runsaasti kuvamateriaalia näyttämässä, kuinka rikas on norjalainen ruoka-aineiden kirjo. Olen kokkina Suomen Oslon-suurlähetystössä, siksi käyttämilläni raaka-aineilla olisi sopivaa olla jonkinlainen henkinen yhteys kotimaahamme. Olkoon se punaisena lankana työssäni tästä eteenpäin!

Vuodenajat ruoanlaitossa

Ruoanlaitossa minulle on tärkeää raaka-aineiden tuoreus, laatu ja puhtaus. Ruoan maku on ehkä tärkein mikä ruoasta jää nautiskelijalle mieleen, sillä makunystyrät ovat armottomia arvioitsijoita. Annoksen pitää olla myös visuaalinen ja kauniisti esille laitettu. Nämä ovat keskeisiä teemoja siinä, mitä itse ruoassa arvostan. Haluan kokkaamisessa korostaa myös eri vuodenaikojen tyypillisiä raaka-aineita. Suomalaiset rakastavat sieniä, juureksia, riistalihaa ja marjoja – miksi emme esittelisi niitä vieraillemme? Saakoon näin syksyllä sadonkorjuuajan upeat värit myös oman huomionsa annoksissa ja pöydän somistamisessa.

Syksyinen sadonkorjuu-buffet residenssissä.
Syksyinen sadonkorjuu-buffet residenssissä.

Maukkaita punajuuria

Ostin torilta tuoreita punajuuria. Voihan punajuuri – sinä mahtava juuri upean värisi kera. Uuniin vaan ja mukaan hiukan hyvää oliiviöljyä, luomuhunajaa, sormisuolaa, jotain maukasta viinietikkaa ja tuoretta timjamia. Uunissa paahdetut punajuuret maistuvat sekä lämpiminä että buffetpöydän kylmänä lisäkkeenä.

Vihannesosasto norjalaisessa ruokakaupassa
Vihannesosasto norjalaisessa ruokakaupassa

Silliä suomalaisittain

Sillifilee ja sen useat eri maku-variaatioita olen tarjonnut useampaan otteeseen. Tällä kertaa suomalaisella kansainvälistä mainetta niittäneellä Napue-ginillä marinoituna. Mukaan laitoin punasipulia, maustepippuria, laakerinlehtiä, sokeria ja tilliä. Hyvää palautetta on tullut jopa henkilöiltä, jotka eivät sillifaneiksi tunnustaudu. Kala- ja äyriäistiskit ovat täällä Norjassa täynnä mitä upeimpia mereneläviä.

Kala- ja äyriäistiskit ovat Norjassa täynnä mitä upeimpia mereneläviä
Kala- ja äyriäistiskit ovat Norjassa täynnä mitä upeimpia mereneläviä

Suussasulavaa hirveä

Hirven sisäfilee – vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta. Kevyt marinointi, hetken lepo huoneenlämmössä ja kuumalle pannulle. Riistaliemeen keitettyä portviinikastiketta, lisäkkeenä hunajalla uunissa karamellisoituja juureksia ja kevyttä perunalunta.

Hirvenlihat marinoitumassa
Hirvenlihat marinoitumassa

 

Fuusiota valloilleen

Tyrninmarjapannacotta on oiva esimerkki suomalaisen ja italialaisen keittiön yhdistämisestä. Pehmeän kermainen vanukas ja vähintään yhtä pehmeänmakuista tyrninmarjahilloa. Tyrnimarjoja saa täältä Norjastakin.

Tyrni-pannacotta
Jälkiruokana kirpeän maukas tyrni-pannacottta

Tässä vain murto-osa mahdollisuuksista. Norjan raaka-aineiden aarreaitan kaivelu on minulla vasta alkutaipaleella. Olen syvästi vaikuttunut ja nöyrä kokkipoika. Huomenna menen penkomaan lisää!

 

Talvisin terveisin,

 

Pasi