Mitä tulee ensimmäisenä mieleen, kun ajattelet Suomea?
Luonto, tasa-arvo, elintaso. Tai ehkä jääkiekko, mollisointuinen musiikki, lumihanki. Kenties ei mitään näistä.
Elokuussa esitimme saman kysymyksen pietarilaisille. Tutkimusyhtiö Levada selvitti Pietarin pääkonsulaatin tilauksesta, mitä tällä puolen rajaa Suomesta ajatellaan. Pietarista ja sitä ympäröivältä Leningradin alueelta kyselyyn vastasi yhteensä yli 1 000 ihmistä, aina 18-vuotiaista eläkeläisiin.
Lähes kaikilla pietarilaisilla hyvä suhde Suomeen
Ensifiilisten lisäksi meitä kiinnosti, mitä Pietarin kulmilla ajatellaan suomalaisesta yhteiskunnasta, tuotteista ja yrityksistä, lehdistönvapaudesta, talvisodasta. Mitä saimme selville?
Ensinnäkin, Suomella on Pietarissa valtavan hyvä maine. Uskalsin väittää näin jo edellisessä blogikirjoituksessani, mutta nyt asia on vahvistettu tutkimuksella: peräti 95 % pietarilaisista kuvaa suhdettaan Suomeen hyväksi tai erittäin myönteiseksi.
Suomi myös tunnetaan. Kun kysyimme, mistä pietarilaiset hankkivat Suomea koskevaa tietoa, yleisin vastaus (35 % vastaajista) oli ”Suomeen kohdistuneet matkat”. Muualla Venäjällä samoin vastasi keskimäärin 5 % ihmisistä.
Mitä pietarilaisten mieleen juolahtaa ensimmäisenä, kun heiltä kysyy Suomesta? Suosituimmat vastaukset järjestyksessä: luonto, suomalaiset tuotteet, hyvä elämänlaatu, matkailu. Kannatusta saavat myös sauna, kalastus ja Helsinki ja mainintoja niin Ville Haapasalo, Mika Häkkinen kuin Mannerheimkin.
Valtteina puhdas luonto, koulutus ja sananvapaus
Kaikkein arvokkaimpana ja kiinnostavimpana asiana Suomessa pidetään luontoa, puhdasta vettä ja ympäristöä. Myös sosiaaliturva ja laadukkaat palvelut yhdistetään Suomeen. Sukupolvierojakin löytyy: 18–24-vuotiaat painottivat varttuneempia enemmän erityisesti Suomen laadukasta koulutusta, matalaa korruptiota, terveydenhuoltoa ja sananvapautta.
Entä talvisota? 70 % kertoo tuntevansa sen historian vähintään pääpiirteissään, mutta 85 % on sitä mieltä, ettei asia vaikuta millään tavalla heidän suhtautumiseensa nyky-Suomeen. Kyselytutkimuksen mukaan jopa joka kolmas Pietarin alueen asukkaista olisi valmis harkitsemaan Suomeen muuttoa. Muualla Venäjällä samoin ajattelee noin 15 % ihmisistä.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Itselleni luku ”95” on tuonut tähän saakka mieleen legendaarisen kiekkokullan, joka kampesi laman nuijiman suomalaisen itsetunnon uusin korkeuksiin. Nyt luku muistuttaa, että Suomella on aika paljon muutakin, mistä saamme olla ylpeitä.
Pietarilaisten 95 prosentin Suomi-fanitusta ei kannata kuitenkaan ottaa itsestäänselvyytenä. Ja lisäksi on ne 1 %, jotka kertoivat suhtautuvansa Suomeen melko kielteisesti ja 4 %, jotka eivät osanneet sanoa kantaansa. Seuraavaksi meidän täytyy tavoittaa juuri heidät.
Loppuun vielä lukuvinkki: päättyneenä kesänä Levada selvitti Suomen Moskovan suurlähetystön tilauksesta venäläisten näkemyksiä Suomesta koko Venäjän alueella. Kävi ilmi, että Suomella pyyhkii aika hyvin myös muualla Venäjällä. Kiinnostaviin tuloksiin pääset täältä.