Kesällä koko maailman huomio keskittyy Venäjään, kun jalkapallon MM-kisat alkavat kesäkuun puolivälissä. Jalkapallon MM-kisat on maailman katsotuin urheilutapahtuma kesäolympialaisten lisäksi.
MM-kisojen ottelut pelataan 14.6.–15.7.2018 Pietarin lisäksi kymmenessä muussa kaupungissa eli Moskovassa, Kazanissa, Sotšissa, Jekaterinburgissa, Nižni Novgorodissa, Kaliningradissa, Saranskissa, Samarassa, Volgogradissa ja Rostov-na-Donussa.
Suomen Pietarin pääkonsulaatti varautuu kisaturistien saapumiseen ja odottaa jo innolla otteluvieraita Suomesta. Konsulaattia työllistää tietysti itse kisasesonki, mutta varaudumme jalkapallohulinaan jo etukäteen. Erityisesti panostamme tiedotukseen, jotta jokainen kisoihin saapuva löytäisi helposti tarvittavan infon ja ohjeistuksen Venäjällä matkustamiseen. MM-kisojen aikaan Venäjällä on muutamia poikkeuksellisia käytäntöjä koskien kisaturistien viisumeita.
Tämänhetkisen tiedon mukaan kisamatkalainen ei tarvitse viisumia. Junalla saa matkustaa Venäjälle viisumivapaasti, mikäli kisoihin on pääsylippu sekä ”Fan ID” eli kuvallinen henkilötodistus, jonka saa rekisteröitymällä osoitteessa www.fan-id.ru.
VR ohjeistaa omalla nettisivullaan, että paperinen Fan ID ja pääsylippu oikeuttavat rajanylitykseen aikaisintaan kymmenen päivää ennen ensimmäistä ottelua. Sähköinen Fan ID ja pääsylippu oikeuttavat maahanpääsyyn vain 72 tuntia ennen ottelua. Pääsylipun ja Fan ID:n kanssa saa myös matkustaa ilmaiseksi kisakaupungista toiseen, joka käy kätevästi kisaturisteille järjestetyillä kisajunilla.
Suomen ulkoministeriö suosittelee kaikille matkustajille matkustusilmoituksen täyttämistä. Matkustusilmoituksen ideana on se, että hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin.
Etukäteen voi tutustua ulkoministeriön matkustustiedotteeseen. Jos hätätilanteessa tarvitsee ohjeita ja neuvoa, kannattaa olla yhteydessä konsulaattiin tai suurlähetystöön tai soittaa suoraan Venäjän yleiseen hätänumeroon 112. Lisäksi me, ja muutkin Suomen edustustot Venäjällä, kerromme ahkerasti ajankohtaisista asioista omien some-kanaviemme kautta.
Jalkapallon ohessa kisamatkalainen voi tutustua myös Venäjän muuhun runsaaseen kulttuuritarjontaan. Kokeneet Venäjän-kävijät tietävätkin, että Pietarissa on ravintoloita ja kahviloita jokaiseen makuun. Tällä hetkellä georgialainen keittiö on hyvin trendikäs. Yksi kokeilemisen arvoinen herkku on rasvainen hatsapuri-leipää, joka on kuin georgialainen pizza. Urheilun ja kulttuurielämykset voi kätevästi yhdistää esimerkiksi Eremitaasissa, jossa kaikkien salien läpi kulkevan reitin pituudeksi tulee yhteensä noin 24 kilometriä. Siinä on harppomista!
Pietarissa asuessa törmää muutamaan taajaan kysyttyyn kysymykseen. Useimmin joutuu vastaamaan siihen, voiko takseihin luottaa? Kyllä, mutta hinnasta kannattaa sopia ennen kuin hyppää kyytiin. Toinen kätevä tapa varmistaa taksin hinta on ladata puhelimeen taksi-applikaatio (esim. Yandex tai Uber) ja tilata auto sen kautta. Entäpä sitten rahanvaihto? Rahaa voi vaihtaa jo Suomessa tai sitten paikan päällä. Suurin osa automaateista toimii myös suomalaisilla korteilla ja useimmissa liikkeissä voi maksaa ostoksensa kortilla.
Kisakaupunki Pietarista toivotamme kaikille oikein hauskaa kisamatkaa. Paras joukkue voittakoon!
Anna Laine
Lehdistövirkamies
Suomen Pietarin pääkonsulaatti
Teksti on aikaisemmin julkaistu Venäjän Aika -lehden numerossa 2/2018.
Katso Suomen Venäjän edustustojen MM-kisaohjeet
Löydä Suomen Pietarin pääkonsulaatti Facebookista, Twitteristä, VKontaktesta ja Instagramista