Lehdistö- ja kulttuurivirkamiehelle Pietari on uusi vanha tuttavuus

Kuuman kesän jälkeen Pietari peittyi lumeen marraskuun lopussa. Kuva: Anna Kotaviita

Tuttuni Henrik kysyi äskettäin, miksi halusin juuri tässä vaiheessa Pietariin? Olen halunnut Pietariin useasti vuosien aikana. Ja kun olen luullut, etten halua, osa itsestä on tänne kuitenkin kaivannut.

Ensi kosketukseni Pietariin oli 1990-luvun lopussa. Lukion venäjän kielen opettajani järjesti ryhmälleen todellisen oppitunnin tuomalla meidät nähtävyyksille, jotka olivat tulleet tutuiksi toistaiseksi vain Lenan ja Pekan rakkaustarinan kautta venäjän oppikirjan sivuilla. Sittemmin olen käynyt Venäjällä lukuisia kertoja. Töissä ja vapaalla.

Suomen Pietarin-pääkonsulaattiin, nykyiseen työantajaani, tutustuin ollessani Pietarissa vaihto-opiskelijana. Olin jäänyt ilman asuntoa muutaman suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa, ja kysyimme neuvoa pääkonsulaatista tilanteeseemme. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että asiassa kiteytyi ulkomaanedustustojen keskeinen tehtävä – tarjota tietoa omille kansalaisilleen.

Pääkonsulaatin väki poseerasi kesällä laulaja Jesse Markinin ja bändin kanssa Mikaelinlinnan portailla jalkapallon EM-kilpailuihin liittyvän verkostoitumistilaisuuden päätteeksi. Edeltävänä päivänä Markin esiintyi Stereoleto-festivaalilla Sevkabel portissa Pietarissa. Kuva: Suomen Pietarin-pääkonsulaatti

Kun pohdin alun kysymystä syvällisemmin, en voi olla ajattelematta kuluneen puolen vuoden kokemuksiani Pietarin pääkonsulaatin uutena lehdistö- ja kulttuurivirkamiehenä. Meillä on valtavan upea työyhteisö, paljon erilaista osaamista, merkityksellisiä työtehtäviä sekä monipuolista yhteistyötä paikallisten kanssa. Tätä työtä, jos jotain, tehdään yhdessä.

Keväällä alkoi jalkapallon EM-kisoihin liittyvä viestintä viranomaisyhteistyönä. Ei ollut helppoa tasapainoilla viranomaisten matkustussuositusten ja koronarajoitusten viidakossa samaan aikaan, kun Huuhkajat pelasi ensi kertaa arvokisoissa. Usealla oli ymmärrettävästi halu päästä kannattamaan paikan päälle. Pietarista on tullut todellinen urheilukaupunki, ja toivottavasti pääsen tutustumaan tähän puoleen paremmin.

Aikakausi on toisinaan haastava, mutta elämää on onneksi koronarajoitustenkin rinnalla. Syksy on kulunut kestävän kehityksen parissa pohjoismaisilla viikoilla, jotka jatkoivat Pietarin jälkeen matkaansa Murmanskiin, josta ne siirtyvät ensi viikolla vielä Petroskoihin. Perinteisen, jo 32. suomalaisen elokuvan viikon järjestäminen onnistui tänä vuonna QR-koodeista ja henkilömäärän rajoituksista huolimatta perinteisessä muodossaan Aurora-elokuvateatterissa. Lisäksi teetimme tänä vuonna toista kertaa maakuvatutkimuksen Pietarissa. Muutama vuosi sitten suurin osa pietarilaisista vastaajista kuvasi suhdettaan Suomeen hyväksi tai erittäin myönteiseksi. Olimme iloisia siitä, että tutkimuksen perusteella Suomen maakuva on pysynyt vahvana pandemiasta huolimatta. Tutkimus tehtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Petroskoissa ja Murmanskissa. Kiinnostavaa oli huomata, että Suomen maakuva on Murmanskissa kaikkein positiivisin.

Tretje mesto -tapahtumapaikan seinässä on maalaus Suomeen liitetyistä tuotteista. Korona-aikana matkustaminen on vähentynyt, ja ikävä Suomeen vaikuttaa vahvalta. Kuva: Anna Kotaviita

Vaihtokaudesta muuten jatkoin töihin pääkonsulaatin viisumiosastolle sekä Murmanskin toimipisteeseen. Pietari ja Luoteis-Venäjä ovat minulle uusi vanha tuttavuus. Aina kun luulen pääseväni perille, tuleekin vastaan uutta. Se pitää mielen virkeänä. Henrik, vastasinkohan kysymykseesi?

Anna Kotaviita

Lehdistövirkamies, Suomen-Pietarin pääkonsulaatti

Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu kolumnina Venäjän aika -lehden numerossa 4/2021. Tekstiä on päivitetty blogia varten.

Pietarin nähtävyyksiin ja koirapuistoihin tutustuu myös espanjalainen löytökoirani. Kuva: Anna Kotaviita

 

Leave a Reply