Työtä Venäjän mediakentällä

1

Työssä Pietarin pääkonsulaatin lehdistö- ja kulttuuritiimissä pääsee tekemään jos jonkinmoista työtä erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämisen ja mediatoimijoiden parissa. Venäjään ja Venäjän mediakenttään syvemmin tutustumisen sivussa voi oppia jotain uutta myös Suomesta. Organisoimme ympäri vuoden erilaisia toimittaja- ja vaikuttajamatkoja Suomeen. Niillä tarkastellaan Suomea eri näkökulmista, eikä aihekirjon parissa ehdi pitkästyä.

Kansainvälinen toimittajaryhmä arktisella toimittajamatkalla Oulussa. Kuva: Kaisa Standish

Tänä vuonna erilaisia ajankohtaisia teemoja on kertynyt hengästyttävä lista. Niitä ovat olleet mm. Suomen presidentinvaalit, arktisuus, jätteidenkäsittely ja kiertotalous, Suomen meriteollisuus, Amos Rex ja nykypäivän kaupunkiarkkitehtuuri, festivaalit sekä koulutus.

Toimittajia ja bloggaajia on lähtenyt myös Helsinkiin matkamessuille, Suomen ensimmäiseen venäjänkielisten bloggaajien konferenssiin, kirjoittamaan reportaasia Fazerin sirkkaleivistä, taikka Länsi-Suomeen seuraamaan nuorten jalkapalloa ja ihailemaan Seinäjoen ja Vaasan kesäistä kauneutta.

Helsingin nykyaikaiseen kaupunkiarkkitehtuuriin keskittyvällä matkalla toimittajat saivat vierailla mm. elokuun lopussa avajaisiaan viettävässä Amos Rex -museossa sekä vielä rakenteilla olevassa keskustakirjasto Oodissa. Kuva: Elina Saarilahti

Matkoilla käsiteltävillä aiheilla tuodaan esiin Suomen osaamista ja vetovoimatekijöitä mm. koulutuksen, kaupunkikulttuurin, matkailun ja innovaatioiden aloilla. Saamme tarjottua toimittajille mielenkiintoisia juttuaiheita ja edistettyä positiivista Suomi-kuvaa.

Annamme toimittajille vapaat kädet kirjoittaa kaikesta, mitä he näkevät ja kokevat, ja pidämme samalla yllä hyviä ja toimivia suhteita toimialueemme medioihin.

Toimittajat Aker Arcticilla seuraamassa, kuinka jäänmurtamista testataan. Kuva: Kaisa Standish
Toimittajat tutustuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä Finavian ”snow-how’hun”. Kuva: Kaisa Standish

Mikä Suomessa kiinnostaa venäläisiä toimittajia?

Kiinnostusta Suomessa ovat tänä vuonna herättäneet erityisesti jätteet ja jätteidenkäsittely, joita käsitteleviä matkoja on tehty jo useampikin. Kaatopaikkojen ja jätteenkäsittelyn ongelmat ovat tänä vuonna olleet Venäjällä isosti tapetilla niin Pietarin kuin Moskovankin alueilla, ja jätteenhuoltojärjestelmiin on kaupungeissa tulossa muutoksia.

Kiertotalousmatkan toimittaja kuvaa jäteastioita Kalasatamassa. Kuva: Kirsi Kentta

Myös ympäristö, ekologisuus ja tulevaisuuden ruoka – kuten aiemmin mainitut sirkat tai hävikkiruoka – ovat herättäneet mielenkiintoa rajan itäpuolella.

Kiertotalousmatkan toimittajat tutustuivat Fortumin muovinjalostamoon. Kuva: Kirsi Kentta

Tammikuussa järjestetyssä presidentinvaalimatkassa toimittajia kiinnostivat erot maiden järjestelmissä ja Suomen ja presidenttiehdokkaiden avoimuus. Kuka olisikaan uskonut, että ehdokkaat itse tulisivat Narinkkatorille tapaamaan toimittajia. Tämä välittömyys ja luottamus teki moneen toimittajaan vaikutuksen.

Hilpeyttä matkalla puolestaan herättivät ilmaiseksi jaetut ämpärit.

Presidentti Sauli Niinistö saapui viime tammikuussa Helsingin Narinkkatorille tapaamaan toimittajia. Kuva: Evgeny Bogdanov
Presidenttiehdokkaat Laura Huhtasaari ja Pekka Haavisto kättelivät vaalivalvojaisissa. Kuva: Evgeny Bogdanov

Toimittajia ja bloggaajia on kesän aikana käynyt myös useilla festivaaleilla ympäri Suomea: Sodankylän elokuvafestivaaleilla, Flow-festivaaleilla, Turun musiikkijuhlilla ja Helsingin juhlaviikoilla. Myös Helsingin kaupungin Töölönlahden rannassa sijaitsevaan bloggaajaresidenssiin My Helsinki Residenceen lähti kesällä tuttu nuori pietarilaistubettaja.

Helsingin Flow-festivaalille saapui toimittajia ympäri maailmaa. Kuva: Elina Saarilahti

Parina viime vuonna näitä toimittajamatkoja on tehty parisenkymmentä vuodessa. Tänä vuonna tuo määrä kuitenkin täyttyi jo elokuussa, ja vuoden loppuun mennessä tulemmekin pääsemään ennätykselliseen noin kolmeenkymmeneen toimittajamatkaan.

Siinä on pyörittämistä varsinkin tällaiselle tehtäväänsä vasta ensimmäistä vuotta ihmettelevälle untuvikolle.

Miksi tätä tehdään?

Toimittajamatkat vastaavat erityisesti maakuvatyön tarpeisiin, ja niillä edistetään kuvaa Suomesta nykyaikaisena, innovatiivisena, puhtaana ja vetovoimaisena maana. Toimittajien kirjoituksista ja videoista syntyvä totuudenmukainen ja aito Suomi-kuva tukee Suomen etuja monella tavalla kauppasuhteista turvallisuuspolitiikkaan.

Yhteistyötä toimittajamatkojen suhteen teemme niin ulkoministeriön maakuvayksikön kanssa kuin vaihtelevasti eri kaupunkien, ministeriöiden tai muiden tahojen kanssa. Joskus tuemme toimittajan omatoimista matkaa ja etsimme heille yhteistyökumppaneita Suomesta.

Flow-festivaali kutsui toimittajat myös ihailemaan Löylyä Hernesaaren rannassa. Kuva: Elina Saarilahti

On ollut kiinnostavaa tarttua kiinni edeltäjieni aloittamaan hyvään työhön ja kehittää toimittajamatkoja yhä eteenpäin. Olemme saaneet tutustua moneen uuteen toimittajaan, vierailla toimituksissa, keskustella toimittajien kanssa Venäjän mediakentästä sekä jakaa heille tietoa ja vinkkejä Suomesta.

Pietari on hedelmällistä aluetta tähän. Aloittaa ei tarvitse tyhjästä, sillä Suomi tunnetaan Luoteis-Venäjällä, erityisesti Pietarin ja Leningradin alueella jo niin hyvin. Moni on jo käynyt Suomessa aiemminkin. Tälle kiinnostukselle on ollut hyvä rakentaa yhä vahvempaa ja luottavaisempaa suhdetta toimittajiin, jotka ovat puolestaan tuottaneet mielenkiintoisia ja positiivisia artikkeleita, videoita ja kuvia omille lukija- ja seuraajaryhmilleen.

Osa toimittajista uskaltautui myös pulahtamaan mereen keskellä kaupunkia. Kuva: Elina Saarilahti

Työ Luoteis-Venäjällä on mielenkiintoista ja muuttuvaa, ja yhden toimittajamatkan päätyttyä alkaakin jo toinen. Me lehdistö- ja kulttuuritiimissä jatkamme matkojen kehittämistä yhä mielekkäämpään ja vaikuttavampaan suuntaan.

Työmme on edelleen ajankohtaista, ja pitkäjänteisellä maakuvatyöllä edistämme Suomen etuja myös pitkälle tulevaisuuteen.

Tunnelmakuvaa Flow-festivaalilta. Kuva: Elina Saarilahti
Flow-festivaali tunnetaan hyvin myös Pietarissa. Kuva: Elina Saarilahti

Kommentit

Paula Katajamäki 5 vuotta sitten

Kiva blogi – iloa tuohon tärkeään ja kivaan työhön edelleenkin!