Vaikka opiskelu Suomessa on nykyään maksullista ulkomaalaisille, lauantaina 23.9. pääkonsulaatissa järjestetty opiskelijatapahtuma Study in Finland veti lähes 400 innokasta kävijää. Jo kahdeksannen kerran järjestetty kaikille avoin opiskelijatapahtuma toteutettiin yhdessä Opetushallituksen kanssa. Ennätykselliset 26 suomalaista korkeakoulua oli paikan päällä esittelemässä opinto-ohjelmiaan pietarilaisille opiskelijoille.
Iloisia kohtaamisia ja kysymystulvia
Esittelyständeillä poreili jatkuva puhetulva ja sali täyttyi tulevaisuudenuskosta ja energiasta, kun Suomessa opiskelua suunnittelevat esittivät kysymyksiään. Niitä sateli lähes loputtomana tulvana monista eri aiheista: miten stipendejä voi hakea, missä voisi opiskella suomea, onko suomalaisissa asuntoloissa opiskelijoilla oma huone, miten pääsee opiskelemaan suomalaiseen lukioon, miten ruokakaupat ovat Suomessa auki, dubataanko Suomessa elokuvia lainkaan, onko totta, että suomalaiset eivät kerää lainkaan sieniä…
Monet jäivät pitkiksi ajoiksi jutustelemaan muistakin aiheista, jotka eivät liittyneet opiskeluun mitenkään. Tunnelma oli iloinen ja hymy kareili ihmisten kasvoilla viimeistään siinä vaiheessa, kun käteen lykättiin Suomi 100 -paperipussi ja pieni Suomen lippu.
Minä haluan Suomeen, koska…
Monet nuoret kertoivat, että he hakevat Suomesta täydennystä omaan aiempaan koulutukseensa ja ovat siksi kiinnostuneita maisteri- ja tohtorikoulutusohjelmista. Esimerkiksi arkkitehtuuri- ja erilaiset suunnittelulinjat herättivät kovasti kiinnostusta. Suomessa on myös monipuolinen pelialan opetus, jollaista ei Venäjällä vielä ole.
Venäläisiä pidetään hyvinä opiskelijoina, sillä he opiskelevat innokkaasti. Kulttuurishokkikaan ei iske heihin kovin pahasti, sillä Pietarissa Suomi tunnetaan todella hyvin. Monet vierailijat kertoivat silmät loistaen, kuinka käyvät Suomessa säännöllisesti. Monilla oli maassa jo kavereita opiskelemassa.
Ensi vuonna nähdään!
Niin korkeakoulujen edustajat kuin kävijätkin vaikuttivat poistuessaan hyvin tyytyväisiltä. Kävijämäärä pääkonsulaatin tapahtumassa on toki monia suuria opiskelijamessuja pienempi, mutta erona suurmessuihin on se, että jokainen paikan päälle tullut on aidosti kiinnostunut opiskelusta Suomessa. -Meillä oli vierailijoita ständillä kaiken aikaa, ja heillä oli todella paljon kysymyksiä, kertoo JAMKin Pavlos Tarasanski nauraen. -Olemme todella tyytyväisiä tapahtumaan.
-Kiitos ja nähdään ensi vuonna, oli lause, joka kuului tapahtuman loputtua niin esittelijöiden kuin kävijöidenkin suusta. Tosin kävijät taisivat tarkoittaa, että kohtaaminen tapahtuu Suomessa.
Tavattiinpa missä vaan, Study in Finland on iloinen tapahtuma, jolle on varmasti kysyntää tulevaisuudessakin.