Venäjälle, Venäjästä, venäjäksi – kuinka ensikertalainen pärjää Pohjolan Venetsiassa?

Aleksanteri Nevalaisen Lavralle menossa. Kuva: Suvi-Marja Sallinen

Miltä tuntuu lähteä Venäjälle töihin, kun takana ei ole vuosien venäjän kielen opiskeluja eikä aikaisempia Venäjä-pestejä? Miten Venäjällä oikein pärjää muuten kuin venäjäksi?

Siirryin loppukesästä töihin Pietariin ilman aikaisempaa Venäjä-kokemusta. Miten syksy oikein lähti käyntiin ja miten olen pärjännyt?

Kävelyllä ihastelin Nevan rantoja. Kuva: Suvi-Marja Sallinen

Lupasin ennen siirtymistäni Pietariin, että kirjoitan omista ensivaikutelmistani täällä. Olin ja olen edelleen innoissani muutostani. Itselläni ei ennen siirtymistäni Pietariin ollut takana venäjän kielen opiskelua kuin yhden kurssin verran vuosi sitten Helsingin kesäyliopistossa ja viime keväänä kahden viikon kielikurssi täällä Pietarissa.

En ollut käynytkään Venäjällä kuin vuonna 2003 matkalla Moskovassa ja nyt sitten maaliskuussa kielikurssilla. Tyypilliset Viipuri-matkat olivat minulta jääneet väliin, vaikka pappani olikin Viipurista kotoisin. Monesti olin lomamatkan suunnittelua tänne miettinyt, mutta aina se oli vain jäänyt.

Pietari kiinnosti minua alun perin tietysti mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi, mutta myös itse kaupunkina; se on riittävän lähellä ja kuitenkin riittävän erilainen. Miksi en siis voisi lähteä Venäjälle? Aloitin viime syksynä heti kaikenlaisten Pietari-oppaiden kahlaamisen; luin kaiken, mitä lähikirjastostamme löytyi. Pää oli pyörällä jo siinä vaiheessa palatseista, joita täällä tuntui riittävän.

Maisemaa Smolnan katedraalin alueelta. Kuva: Suvi-Marja Sallinen

Toki vahva kielitaito taustana on etu ja riippuuhan kielitaidon tarve tietysti tehtävästäkin, mutta uskoin, että oma motivaatio ja kunnon kielikylpy tuottavat tuloksia. Niinpä samalla, kun opiskelen täällä ruokasanoja, tervehdyksiä ja mittayksiköitä sekä genetiiviä, osaan jo tuloveron, arvonlisäveron ja sosiaaliturvan venäjäksi. Nyt sujuu jo venäjänkielisellä automaatillakin matkapuhelimen ja netin saldon lisäys!

Pietari on vastannut kuvitelmiani kaupunkina; se on täynnä kulttuuria, hyviä kävelyreittejä, puistoja, jokia, puhumattakaan lukuisista kahviloista ja niiden kakkutarjonnasta – kaiken kaikkiaan elävä kaupunki. Omasta mielestäni Pietariin on helppo tutustua jalkaisin; katuverkosto on selkeä ja joet helpottavat suunnistusta, julkinen liikenne toimii ja taksit ovat edullisia. Ihastelen kävellessäni kauniita taloja, vähän rähjäisiäkin taloja, palatseja, puistoja, Nevaa… Kilometrejä kertyy, sillä huomaamatta täällä tulee käveltyä, ja paljon. Ensikertalaiselle kaikki on uutta ja ihmeellistä.

Kazanin kirkon pylväät. Kuva: Suvi-Marja Sallinen

Yllättäen olen välillä saanut palvelua myös ihan pienissäkin kaupoissa englanniksi. Vaikka joukkoon on mahtunut myös muutaman töykeän asiakaspalvelijan asenne omaa kielitaidottomuuttani kohtaan, on saldo kuitenkin erittäin vahvasti positiivisen ja ystävällisen palvelun puolella. Kun tiskin toisella puolella huomataan, että yritän kaikilla osaamillani sanoilla ilmaista itseäni venäjäksi, on yleensä palvelu ollut ylitsevuotavan ystävällistä. Joka päivä opin uutta ja huomaan, että kielitaitoni kohenee. Tähän asti olen selvinnyt ilman mitään suurempia kielitaidollisia kommelluksia; auttavia suupareja on onneksi löytynyt läheltä ja olen rohkeasti kysynyt apua – myös erilaiset netin käännösohjelmat ovat tulleet tutuiksi.

Pietari on mahtava paikka työskennellä; kaupoista saa Fazerin suklaata, Valion laktoositonta maitoa, Prismojakin on useita – ja Allegro kulkee neljä kertaa päivässä. Olin täpinöissäni viime syksynä saadessani tietää Pietariin muutosta – ja olen tohkeissani edelleen.

Aurinkoinen päivä kanavan varrella. Kuva: Suvi-Marja Sallinen