Kulttuurishokkeja Atlantin molemmin puolin

Jokainen ulkomaille muuttanut tuntee pahamaineisen kulttuurishokin. Se saattaa nousta pinnalle mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Vaikka Suomen ja Yhdysvaltojen voisi kuvitella olevan aika samanlaisia, monet asiat toimivat hyvinkin eri tavoin. 

Pauliina osallistui kymmenien tapahtumien järjestelyyn Washingtonin-suurlähetystössä asiapitoisista seminaareista hulvattomiin saunahetkiin lähetystön pihalla!

Melkein viisi vuotta Yhdysvalloissa viettäneenä koen edelleen hetkiä, jolloin silmien pyörittelyä ei voi välttää. Pakko kuitenkin myöntää, että nykyisin myös Suomessa vieraillessa näitä tilanteita tulee eteen, niin hyvässä kuin pahassa.

Tässä on muutama allekirjoittaneen kulttuurishokin partaalle vienyt asia.

Byrokratia

Aah, tämä ihanuus, joka varmasti jokaisessa maailman maassa toimii eri tavoin. Yhdysvalloissa paikallisviranomaiset ovat melko pahamaineisia tässä asiassa. Erityisen tunnettu byrokratiastaan on DMV eli Department of Motor Vehicles, joka tulee myös ulkomaalaisille tutuksi ajokorttia hankkiessa.

DMV:ssä voi joutua käymään useamman kerran, kun virkailijat tuntuvat mielivaltaisesti päättävän, mitkä lomakkeet tulee kullakin kertaa täyttää. Suomalaiset ovat tunnollisia lippujen ja lappujen täyttäjiä, mutta tässä toimistossa ei mikään tunnu menevän läpi.

Small talk

Tämä aiheuttaa päänvaivaa sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Suomalaisten kanssa sitä tuntuu puhua pälpättävän kokoajan. Useamman kerran olen huvikseni laskenut Suomessa kaupan kassalla asioidessani kuinka monta kertaa sanon ”kiitos”. Parhaimmillaan lukemaksi tuli viisi!

Yhdysvalloissa asioidessa taas välillä tuntee olevansa niin tuppisuuna. Small talkissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Välillä ei millään jaksaisi puhua säästä tai muusta täysin tuntemattomien kanssa, mutta joskus sitä taas huomaa ihmeellisiä yhtäläisyyksiä. Suomessa vieraillessa on ihanan vapauttavaa, että voi rauhassa olla hiljaa jos siltä tuntuu, eikä kukaan arvostele.

Liikenne

Voihan arkinen murheenkryyni! Washington tunnetaan pahamaineisesta joukkoliikenteestään ja surkeista kuskeistaan. Vielä reilun neljän vuoden jälkeen ikävöin täsmällistä julkista liikennettä, joka tuntuu täällä bussipysäkillä hytistessä vain kaukaiselta muistolta.

WMATA (Washington Metropolitan Area Transit Agency) on viime vuosina parantanut toimintaansa, mutta se elää ainaisessa budjettivajeessa. Tästä syystä monet autoilevat töihin.

Usein tuntuu, että ajokortit on saatu lähinnä muropaketeista, keltainen valo on vain kohtelias varoitus tulevasta punaisesta, ja jalankulkijoita tai pyöräilijöitä voi väistää jos ehtii. Itseltäni karisi nopeasti suomalaisen luottamus autoilijoita kohtaan, kun vihreillä tietä ylittäessäni meinasi auto kurvata päälle.

Toisaalta muutamat säännöt käyvät täällä aika hyvin järkeen. Oikealle saa kääntyä punaisista pysähdyksen jälkeen, ellei toisin ole mainittu. Tämä lisää liikenteen sujuvuutta. Eikä usein edes tarvitse tietää ketä risteyksessä tulee väistää, koska stop-merkkejä on joka kadun kulmassa. Eivätkä kaikki kaupungit ole yhtä pahoja – Washingtonin kuskit on rankattu maan huonoimmiksi ihan tutkimuksenkin mukaan.

Bubbling under

Sää – kesä Washingtonissa on kuuma ja kostea, siis huonossa mielessä. Suomessa taas talven pimeys jaksaa aina yllättää.

Ruoka – terveellinen ruoka on kallista Yhdysvalloissa, ja roskaruoka on halpaa. Onkin helppoa ja houkuttelevaa syödä ulkona.

Kolikot – Yhdysvalloissa kolikoita käytetään vähän ja niitä kerääntyy aina taskun pohjalle. Suomessa taas on niin mahtavaa löytää kahden euron kolikko ja käydä ostamassa sillä vaikka suklaapatukka.

Vaikka molemmissa maissa on omat pientä päänsärkyä aiheuttavat erikoisuutensa, pidän molempia edelleen kotina. Suomessa elämä on tietyllä tapaa helppoa ja mutkatonta. Asiat yleensä sujuvat. Yhdysvalloissa taas monet asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia, mutta arki kuitenkin sujuu aikalailla samalla tapaa kuin Suomessa.

Elämän painopisteet voivat olla erilaisia, mutta se ei tee toisesta huonompaa. Se kannattaakin pitää mielessä matkustaessa ja eritoten muuttaessa tänne Amerikan ihmemaahan.

Teksti: Pauliina Pennanen, kulttuuri- ja viestintätiimin assistentti.

 

Leave a Reply