Minne menet Amerikka?

1

Reilun kolmen vuoden toimikauteni Los Angelesin pääkonsulaatissa tuli päätökseen lokakuun lopussa. Oman Suomeen muuttoni ja USA:n presidentinvaalien jälkeen on hyvä katsoa vielä hieman Yhdysvaltoihin niin taakse- kuin myös eteenpäin.

Kaliforniasta katsoen yksi keskeinen Yhdysvaltojen ”driving force”, eli maata liikkeessä ja kehityksessä pitävä voima, on viime vuosikymmeninä ollut loputon myönteisyys ja avoimuus kaikelle uudelle ihmisten asenteissa ja käytännön elämässä. Nämä hyvin myönteiset asiat ovat kaikille tuttuja ainakin Kaliforniassa. Ne ovat samalla keskeisiä tekijöitä osavaltion kehittymisessä yhdeksi maailman suurimmista talouksista.

Juha Markkanen toivoo, että avoimuus ja myönteisyys uusia asioita kohtaan säilyy Yhdysvalloissa myös presidentinvaalien jälkeen.
Juha Markkanen toivoo, että avoimuus ja myönteisyys uusia asioita kohtaan säilyy Yhdysvalloissa myös presidentinvaalien jälkeen.

Toivon, että muutokset maan johdossa eivät muuta tilannetta näiden kahden edellä mainitun asian osalta. Juuri avoimuuden ja myönteisyyden kautta Yhdysvallat tulee omasta mielestäni menestymään myös jatkossa. Näitä samoja periaatteita noudattamalla uskon myös muiden valtioiden selviytyvän hyvin.

Yhdysvallat on jo lähtökohtaisesti syntynyt eri kansojen ja kansallisuuksien mantereelle muuton johdosta viime vuosisatojen kuluessa. USA on ollut avoin likipitäen kaikille halukkaille. Maa on tarjonnut mahdollisuuksia. Viime vuosikymmenten menestyksen taustalla on ollut keskeisesti myös vapaakauppa, josta Yhdysvallat suurena taloutena on hyötynyt valtavasti.

Globalisaatio on globaalitalouden viimeisin kehityskulku, eikä tätä kehityskulkua omasta mielestäni tule pyrkiä kääntämään takaisin. Protektionismista ei ole ollut maailman historiassa hyviä seuraamuksia. Myös Pohjoismaat – Suomi mukaan lukien – on vapaakaupan voimallinen puolestapuhuja. On huomattava, että samaan aikaan Pohjoismaissa on pystytty järjestämään varsin korkeatasoiset terveydenhuolto- ja koulutusmahdollisuudet kaikille. Vapaakaupan ylläpito ja kannattaminen eivät siis ole estäneet Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden luomista tai ylläpitoa.

Itse toivonkin, että presidentinvaalien jälkeen vaalien retoriikka jäisikin vain vaalipuheiksi, sillä muu maailma tarvitsee avointa Amerikkaa ja sitä, että Yhdysvallat jatkaa myös vapaakaupan puolestapuhujana ja sen aktiivisena ylläpitäjänä. Kyse on niin amerikkalaisten kuin myös koko muun maailman hyvinvoinnista ainakin omasta mielestäni. USA:n kansallislaulussakin mainitun ”Vapauden maan” toivon siis säilyvän vapaana ja avoimena myös tulevaisuudessa. Tämä on se suunta, jota ylläpitämällä ja noudattamalla kaikki hyötyvät.

Kommentit

Mirja Covarrubias 7 vuotta sitten

Hei Juha, hyvin sanottu. Ei voi muuta kuin toivoa parasta ja valmistautua pahimpaan. Trumpin valitsemat ihmiset kayvat paiva paivalta pelottavammiksi. Hauskaa pikkujoulua Sinulle ja Tuulalle. Mirja