New York – mahdollisuuksien kaupunki

Niin kliseistä kuin se onkin sanoa, ei Frank Sinatra ollut aivan väärässä sanoessaan ” If I can make it there, I’ll make it anywhere”. New York on mahdollisuuksien kaupunki, jossa kovalla työnteolla, riskinotolla ja oikeilla verkostoilla voi saavuttaa paljon.

New York

Luovilla aloilla kaupunki on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia organisaatioita ja esiintymisareenoita, ja suomalainen kulttuuri näkyy ja kuuluu kaupungin äärimmäisen kilpaillulla kulttuurikentällä jopa yllättävän paljon. Voisi sanoa, että vähintään kerran kuussa paikallisilla on mahdollisuus nähdä tai kuulla jonkun suomalaisen lahjakkuuden työn tuloksia. Tilanteesta tekee entistä hienomman se, että suuri osa yhteydenotoista tulee pääkonsulaattiin paikallisilta tahoilta ja organisaatioilta.

Kiinnostus suomalaisia tekijöitä kohtaan on kova ja suomalainen osaaminen ja taidot arvioidaan korkealle. Mahdollisuuksia kaupunki on täynnä, mutta niihin tarttuminen vaatii suuren sitoutumisen.

Samalla kun se antaa, niin New Yorkissa pärjääminen myös ottaa paljon. Etenkin kaupunkiin tultaessa tarvitaan paljon malttia sekä niin henkisiä kuin taloudellisiakin resursseja. Pitkän aikavälin suunnitelma on hyvä olla valmiina mielessä, vaikka tilanteet New Yorkissa tyypillisesti vaihtuvatkin useammin kuin puhtaat sukat.

Kolmen suomalaisen taitelijan teoksia on esillä New Yorkissa ’Beauty - Cooper Hewitt Design Triennial’ –näyttelyssä, joka on avoinna elokuulle 2016 saakka. Kuvassa suomalaisen taitelijan Kustaa Saksen työ. Kuva: Matt Flynn.
Kolmen suomalaisen taitelijan teoksia on esillä New Yorkissa ’Beauty – Cooper Hewitt Design Triennial’ -näyttelyssä, joka on avoinna elokuulle 2016 saakka. Kuvassa suomalaisen taitelijan Kustaa Saksen työ. Kuva: Matt Flynn.

Vaikka suomalaisuus ja pohjoismaisuus etenkin luovilla aloilla nähdään New Yorkissa yhä valttikortteina ja mielenkiintoa herättävinä seikkoina, pitää myös muun paketin olla kunnossa: laadun, toimitusvarmuuden, markkinoinnin ja viestinnän. Newyorkilaiset ovat tottuneet saamaan haluamansa nopeasti, eivätkä montaa kertaa jaksa pyytää, saati sitten jäädä odottamaan. Toisaalta, jos yhteistyö sujuu, ovat paikalliset myös innokkaita ja avuliaita tukemaan ja markkinoimaan itselleen tärkeitä asioita.

Mahdollisuuksiin kannattaa siis tarttua ja verkottautua avoimin mielin sekä ahkerasti laajalla kentällä.  New Yorkissa ei koskaan voi tietää, mihin yksi pieneltäkin tuntuva asia tai kontakti voi johtaa – esimerkkejä onnistumisista on lukemattomia.

New Yorkilla on myös maailmanlaajuinen sija uusien trendien synnyttäjänä, ja useiden alojen kykyjenetsijät suuntaavat katseensa ensimmäisenä New Yorkiin. Tästä syystä kaupungissa menestyminen saattaa usein olla lähtölaukaus myös moneen muuhun kansainväliseen projektiin.

Frankin sanoin: Jos New Yorkissa pääsee näyttämään kykynsä, tuntuu monessa muussa paikassa työskenteleminen ja menestyminen suorastaan helpolta.

Lämpimästi tervetuloa!