Ottawa, Kanada – Suomen arktisen naapurin pääkaupunki

Talvinen tervehdys Ottawasta! Hienoa, että olet löytänyt tänne Suomen Pohjois-Amerikan-edustustojen yhteiseen blogiin.

Me täällä Suomen Ottawan-suurlähetystössä pyrimme tuomaan tässä blogissa esille Suomen ja suomalaisten kannalta kiinnostavia asioita, ihmisiä ja tapahtumia Kanadasta. Vaikka maailman toiseksi suurin valtio (ainakin pinta-alaltaan…) onkin, tuppaa Kanada usein jäämään eteläisen rajanaapurinsa varjoon. Kanada on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen maa, jolla on jääkiekon lisäksi paljon muutakin yhteistä Suomen kanssa.

Jääkiekkodiplomatiaa Kanadan parlamentilla naisten MM-kisojen alla 2013 credit: IIHF
Jääkiekkodiplomatiaa Kanadan parlamentilla naisten MM-kisojen alla 2013. Credit: IIHF

Kanadan lähes kymmenen miljoonaa neliökilometriä jakaantuu kymmeneen provinssiin ja kolmeen territorioon, joten yhdeksän hengen suurlähetystöllämme on todella paljon alaa katettavanaan. Tämän kevään aikana saamme onneksi tärkeän lisävahvistuksen, kun uusi kaupallinen neuvos aloittaa työnsä. Oman erinomaisen lisänsä vahvuuteemme tuovat myös korkeakouluharjoittelijat. Ottawassa sijaitsevan suurlähetystön lisäksi kansalaispalveluja tarjotaan toimipisteissämme Torontossa ja Vancouverissa, ja Kanadassa toimii myös 14 kunniakonsulia.

Suomen Ottawan-suurlähetystön perustavoitteena on toiminnallaan Kanadassa vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa ja aikaansaada Suomelle hyviä tuloksia. Tavoite kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta on itse asiassa varsin vaikea. Suomi ei voi vain ajopuuna mennä virran mukana. Ei ole hyvä, että aina vain sopeudumme maailman menoon, vaan meidän täytyy pyrkiä muokkaamaan tulevaisuutta sellaiseksi, että se on eduksi Suomelle ja suomalaisille.

Suomen Ottawan-suurlähetystö sijaitsee toimistorakennuksessa parin korttelin päässä Kanadan parlamentilta
Suomen Ottawan-suurlähetystö sijaitsee toimistorakennuksessa parin korttelin päässä Kanadan parlamentilta.

Suurlähetystön perustavoitteen saavuttaminen vaatii sitä, että voimme vaikuttaa kanadalaisiin. Avainsana tässä on vaikuttaa. Kun suurlähetystö haluaa Kanadassa vaikuttaa Suomen etujen ajamiseksi, tapahtuu se aina henkilöiden kautta. Nämä henkilösuhteet ovat se lisäarvo, jonka paikalla toimiva suurlähetystö voi Suomelle tarjota – suhteita ei voi hoitaa vain somen, puhelimen tai kirjeenvaihdon avulla.

Kanadan valtavan koon ja moniportaisen hallintojärjestelmän vuoksi suurlähetystön on luotava ja ylläpidettävä henkilöverkostoja vähintään kolmella tasolla: Ottawassa sijaitsevan liittovaltion hallinnon lisäksi täytyy verkostoitua provinssien ja territorioiden hallintojen kanssa, unohtamatta kaupunkien ja kuntien paikallistoimijoita. Lisäksi vaikuttaminen vaatii kontakteja muun muassa Kanadan yritysmaailmaan, yliopistoihin, järjestöihin ja kulttuuritoimijoihin.

Syksyllä 2014 Ottawa koristeltiin Suomen lipuin presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion valtiovierailun kunniaksi.
Syksyllä 2014 Ottawa koristeltiin Suomen lipuin presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion valtiovierailun kunniaksi.

Suomen ulkoasiainhallinnon tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että maamme pärjää vastakin kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Tuo työ ei tule koskaan valmiiksi, vaan sen eteen on ponnisteltava jatkuvasti.

Suomen talous ei tällä hetkellä voi hyvin. Suomen viennin edistäminen Kanadaan onkin suurlähetystön pääprioriteetti ja siihen kuuluu myös kanadalaisten investointien houkuttelu Suomeen. Kanadaa ja Suomea yhdistävä ankara ilmasto on meidän valttimme: suomalaiset ovat kehittäneet paljon hyviä ratkaisuja arktisiin ja pohjoisiin ongelmiin. Tämä tarjoaa suomalaisille yrityksille monia mahdollisuuksia Kanadan markkinoilla. Vienninedistämistoimintaa tulee vahvistamaan myös edellä mainitsemani uusi kaupallinen neuvoksemme.

Parin viime vuoden aikana voimapolitiikka on tehnyt paluun. Kun maailmankarttaa katsoo pohjoisnavan näkökulmasta, huomaamme, että Kanada itse asiassa kuuluu Suomen lähialueeseen. Kumpikin maa sijaitsee pohjoisessa ja kumpikin sijaitsee myös arktisella alueella. Turvallisuuspoliittisten kysymysten seuranta ja niihin vaikuttaminen Kanadan avulla on siten toinen Ottawan suurlähetystön keskeinen toiminta-alue.

Ankara pohjoinen ilmasto yhdistää Suomea ja Kanadaa. Talvesta osataan toisaalta kummassakin maassa myös nauttia, esimerkkinä kenraalikuvernööri David Johnstonin jokavuotiset talvijuhlat.", credit: MCpl Vincent Carbonneau, Rideau Hall
Ankara pohjoinen ilmasto yhdistää Suomea ja Kanadaa. Talvesta osataan toisaalta kummassakin maassa myös nauttia, esimerkkinä kenraalikuvernööri David Johnstonin jokavuotiset talvijuhlat. Credit: MCpl Vincent Carbonneau, Rideau Hall

Vienninedistämistä ja turvallisuuspoliittista vaikuttamista palvelee myös aktiivinen tiedotus- ja kulttuuritoiminta ja Suomen jo nykyisellään hyvän maineen vahvistaminen Kanadassa edelleen. Suurlähetystön tärkeä tehtävä on myös avustaa Kanadassa suomalaisia matkailijoita, jotka tarvitsevat konsulipalvelulain mukaisia palveluita.

Suurlähetystön tehtäväkenttä on hyvin laaja, mutta toiminta lankeaa Kanadassa hyvään maaperään: maassa asuu noin 135 000 henkilöä, joilla on sukujuuria Suomessa, ja runsaat 15 000 kanadalaista ilmoittaa puhuvansa suomea yhtenä äidinkielenään. Suomella ja Kanadalla on sitä paitsi hyvin samanlainen arvomaailma, ja kanadalainen mentaliteetti sopii yleensä hyvin suomalaisille. Sekin on yhdistävä tekijä, että sekä Suomi että Kanada ovat kaksikielisiä maita.

Tässä lyhykäisyydessään hieman Suomen ulkoasiainhallinnon toiminnasta Kanadassa. Tämän blogin lisäksi meidät löytää verkosta osoitteesta www.finland.ca sekä Facebookista (https://www.facebook.com/FinnishEmbassyOttawa/). Kuulumisiin!