Kestävän kehityksen multitasking

Loppuviikosta New Yorkissa vahvistettavat kestävän kehityksen tavoitteet ovat aidosti globaaleja. Pitkä lista heijastaa enemmän maailman monimutkaisuutta kuin kyvyttömyyttä tehdä valintoja. Kun on kyse planeetan tulevaisuudesta, multitasking-taidot ovat välttämättömiä.

Kuluvan viikon lopulla valtionpäämiehet ja -naiset kokoontuvat New Yorkiin sopimaan uusista globaaleista kestävän kehityksen tavoitteista. Viidentoista vuoden takaisiin vuosituhattavoitteisiin verrattuna silmiinpistävää on uusien tavoitteiden määrä. Siinä missä vuonna 2000 selvittiin kahdeksalla, on kestävän kehityksen tavoitteita nyt 17. Ja nämä on vielä varmuuden vuoksi pilkottu 169 alatavoitteeseen.

Seitsemäntoista tavoitetta. Satakuusikymmentäyhdeksän alatavoitetta. Moinen paketti on herkullinen löytö kaikille niille, jotka haluavat osoittaa koko YK-järjestelmän päätöksentekokyvyttömäksi. On helppo ilkkua, ettei prioriteetteja näin voi asettaa: jos ei osaa valita mikä on tärkeää, mikään ei ole tärkeää. Voimavarojen hajauttamisen sijaan pitäisi keskittyä juuri niihin muutamaan aiheeseen, joita kukin arvostelija sattuu itse pitämään ensisijaisina.

Yhden ihmisen on turha yrittää tehdä kovin monta asiaa yhtä aikaa. Keskittymiskyky ja sen myötä työn jälki kärsivät nopeasti, jos ärsykkeitä on liikaa. Maailmanjärjestöllä ja kansainvälisellä yhteisöllä ei kuitenkaan ole varaa karsia tehtäviään. Multitaskingissa on onnistuttava.

Globaalitavoitteiden lista korostaakin, miten monesta ristiin rastiin toisistaan riippuvasta teemasta kestävä kehitys on kiinni. Köyhyys, nälkä, terveys. Koulutus, sukupuolten tasa-arvo, vesi. Energia, työ ja kasvu, teollisuus ja infrastruktuuri. Yhdenvertaisuus, kaupungit, kulutus ja tuotanto. Ilmasto, valtameret, maankäyttö. Vahvat instituutiot ja kumppanuudet.

Kestävän kehityksen tavoitteet.

Tällä kertaa tavoitteet ovat myös aidosti globaaleja. Kaikissa tavoitteissa riittää työsarkaa joka ikiselle maalle, niiden leveysasteista ja kehitystasosta riippumatta.

Kestävän kehityksen pitäisi olla tavoittelemisen arvoista jo ihan itsessäänkin. New Yorkin loppuasiakirjaluonnos päättyy sitoumukseen muuttaa maailma tämän agendan avulla paremmaksi vuoteen 2030 mennessä. Ei kuulosta huonolta päämäärältä.

Jos tämä näkökulma tuntuu liian idealistiselta hempeilyltä, voi uusia globaalitavoitteita käydä läpi myös kovan turvallisuuden silmälaseilla. Käy ilmeiseksi, että tavoitteisiin pyrkiminen poistaisi nopeasti sytykkeitä ja polttoainetta maailman konflikteilta. Se lisäisi turvallisuutta globaalisti, ei nollasummapelinä toisten kustannuksella.

Kovin moni ihminen maailmassa ei keskellä yötä herätettynä osaa luetella jokaista seitsemäätoista globaalitavoitetta, niistä 169:stä puhumattakaan. Vaan eipä se ole tarpeenkaan. Lista on olemassa ja siihen voi palata uudestaan ja uudestaan.

Tämä on myös tärkein viesti David Allenin kirjoittamassa Getting Things Done -bestsellerissä. Kun kaikki keskeneräiset asiat – olipa niitä miten monta tahansa – on kirjoitettu ylös, ei aivokapasiteettia kulu niiden muistamiseen ja murehtimiseen. Voi keskittyä rauhassa seuraaviin konkreettisiin askeliin, jotka vievät kohti tehtävien loppuunsaattamista. Myös multitasking voi onnistua. Hommat saa tehtyä.

Keittiöpsykologialta kuulostava työelämänhallintaohje on yksinkertaisuudessaan nerokas. Sen voi laventaa myös globaalitasolle. Planeettamme tärkeimmät keskeneräiset tehtävät on nyt listattu. Hommat on saatava tehtyä. Mistä siis aloitetaan?

Leave a Reply