Oppia historiasta

Historialliset analogiat ovat usein horjuvia, niin myös puheet uudesta kylmästä sodasta. Menneisyydestä voi silti oppia. Yhdestä alkuperäisen kylmän sodan merkkipaalusta, George Kennanin ”pitkästä sähkeestä” on tänään kulunut tasan 70 vuotta. 

Reilu viikko sitten Münchenin turvallisuuskokouksessa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev puhui liukumisesta uuteen kylmään sotaan. Jälkikäteen tulkinnat puheen sävystä vaihtelivat. Varoittiko Medvedev uuden kylmän sodan vaarasta vai julistiko hän sellaisen jo alkaneeksi?

Pääministerin puhetta venäjästä saksaan simultaanitulkannut herra ainakin hämmentyi lausunnosta sen verran pahasti, että sekosi vuosisadoissa. ”Välillä ihmettelen, elämmekö vuotta 2016 vai 2062”, kuului saksankielinen versio suoraa livestreamia seuranneille. Tulevaisuuden sijaan Medvedevin vertailukohta nykyhetkelle oli silti menneisyydessä, Kuuban ohjuskriisin vuodessa 1962.

Uudesta kylmästä sodasta on puhunut moni ennen Medvedeviäkin. Kun maailmanpoliittiset jännitteet lisääntyvät, on varsin ymmärrettävää, että houkutus etsiä vastaavia tapahtumia tai ajanjaksoja menneisyydestä kasvaa. Yksinkertaistavien vertausten kanssa on kuitenkin syytä olla varovainen – ne vievät herkästi hakoteille.

Perusteellisempaa historiatietoisuutta sen sijaan olisi kaikkialla tarpeen käyttää politiikanteon tukena nykyistä systemaattisemmin. Sitä pyrimme GCSP:ssä (Geneva Centre for Security Policy) osaltamme edistämään.

Jos alkuperäisestä kylmästä sodasta haluaa puhua, on siihen tänään sopiva tasavuosipäivä. Täsmälleen 70 vuotta sitten, 22.2.1946, Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystön asiainhoitaja George F. Kennan kirjoitti ”pitkänä sähkeenä” kuuluisaksi tulleen analyysinsä Neuvostoliiton sodanjälkeisen politiikan näkymistä. Patoamispolitiikalle pohjaa luonut sähke on koko kylmän sodan vaikutusvaltaisimpia yksittäisiä dokumentteja, vaikkei laatija tekstinsä kaikista myöhemmistä tulkinnoista pitänytkään.

Kennanin pitkän sähkeen avaussivu (Truman Library).

Kennanilla oli aikanaan poikkeuksellisen terävä kynä ja kirkas ajatus. Sopivat muuttujat muuttaen ja valikoivasti poimien pitkän sähkeen voisi helposti valjastaa myös tämän päivän tarpeisiin. Nykyperspektiivistä luettuna tuttuja piirteitä nimittäin kiistatta on, hämmästyttäviäkin. Osa Kennanin huomioista taas on väistämättä kiinni ajassaan, ilman yhtymäkohtia 2000-luvun todellisuuteen.

Pinnallisia rinnastuksia kiinnostavampaa onkin tyytyä lukemaan Kennanin teksti sellaisenaan, oman aikansa mestarillisena taidonnäytteenä. Yhtä perusteellisilla, laajaan historialliseen ymmärrykseen pohjaavilla analyyseillä nykytilanteesta olisi varmasti käyttöä vuonna 2016.

Kennan ansaitsi diplomaattiuransa kannukset Moskovassa ja Washingtonissa, mutta hänen ensimmäinen ulkomaankomennuksensa oli Genevessä. 23-vuotias keltanokka ehti viettää Yhdysvaltain Geneven-varakonsulina vain muutaman kuukauden kesällä 1927. Havainnot ympäristöstä olivat täälläkin tarkkanäköisiä.

Toukokuussa 1927 Kennan luetteli päiväkirjassaan geneveläisten tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita: liike-elämän sujuminen, paikallispolitiikka, ja Salève-vuoren soveltuvuus seuraavan perhepiknikin paikaksi. Kennanin mukaan geneveläisen suhde kansainvälisen politiikan pyörteisiin oli kuin viattoman sivustakatsojan. ”Kansainliitto teki hyvää bisnekselle, toi paljon turisteja kaupunkiin ja on kai lisäksi ihan hyvä juttu, jos se pitää muut kansakunnat sotimasta keskenään.”

Näkymä Salève-vuorelta kohti Geneveä.

Sellaisenaan tämäkään historiallinen näkemys ei ole nykypäivään siirrettävissä, mutta Geneven perusolemus vaikuttaa muuttuneen yhdeksässä vuosikymmenessä kovin vähän. Vaikka Kansainliiton tilalla ovat nyt YK ja monet muut kansainväliset järjestöt, on kuvaus muusta maailmasta irrallisista tarkkailijoista yhä helppo tunnistaa. Raha puhuu edelleen. Ja Salève on suosittu retkikohde. Paikallispolitiikka taas hallitsee katukuvaa ensi sunnuntain kansanäänestyspäivän vuoksi.

Non-Oui MAH

Päätöksenteon kohteena on helmikuun lopussa neljä valtakunnallista ja kahdeksan Geneven kantonia koskevaa kysymystä. Täysin epätieteellisen kadunvarsimainosotannan perusteella suurimpia geneveläisintohimoja herättää kuitenkin sunnuntain ainoa kunnallisen tason äänestys.

Siinä kiistakapulana on vuonna 1910 avatun Geneven taide- ja historiamuseon remontin ja laajennuksen rahoitus. Visuaalisesti näyttävämpiä julisteita löytyy ei-kampanjan puolelta, mutta verbaalisesti kyllä-kampanja vie pidemmän korren. ”Oppia eilisestä huomisen rakentamiseen.” Historiapoliittinen kannanotto, monella tasolla.

Apprendre

Leave a Reply