Rauha ilman voittoa?

Rauhanvälitykselle riittää maailmassa kysyntää tänäkin Ahtisaari-päivänä. Täydellisiä olosuhteita ei auta jäädä odottamaan. Jos poliittista tahtoa löytyy, vaikeimmatkin konfliktit ovat ratkaistavissa.

”Täydellisen turvallisuuden tavoittelu johtaa täydelliseen turvattomuuteen.” Presidentti Obaman entisen Lähi-itä-neuvonantaja Philip Gordonin toteamus jäi mieleen tällä viikolla Berliinissä pidetystä ulkopolitiikkafoorumista.

Ajatus on ajankohtainen, kun Wienissä tavoitellaan viikonloppuna toistamiseen jonkinlaista neuvotteluratkaisua Syyrian sisällissotaan. Tarjolla ei ole hyviä vaihtoehtoja, täydellisistä puhumattakaan. Ennusmerkkien heikkoudesta huolimatta on rohkaisevaa, että vihdoin sentään yritetään.

Toisen rauhannobelistipresidentin nimikkopäivän kunniaksi sopii palata Martti Ahtisaaren Nobel-puheen ydinviesteihin seitsemän vuoden takaa. Kaikki konfliktit ovat ihmisten aikaansaamia, siksi ne ovat myös ihmisten ratkaistavissa. Konfliktissa yksi osapuoli voi aina julistautua voittajaksi, mutta rauhan rakentamiseen tarvitaan kaikkia – heikkoja ja vahvoja, voittajia ja voitettuja.

Samankaltaiset ajatukset – ja teot – toivat aikanaan Nobel-palkinnon myös kolmannelle presidentille. Woodrow Wilson puhui jo ensimmäisen maailmansodan keskellä tarpeesta luoda ”rauha ilman voittoa”. Tähän tarkoitukseen perustettiin vuonna 1920 Kansainliitto, jonka ensimmäinen yleiskokous pidettiin Genevessä koko lailla päivälleen 95 vuotta sitten.

Kansainliiton jälkimaine ei ole kovin mairitteleva. Kollektiivisen turvallisuuden ja maailmanrauhan takaamisen kaltaiset tavoitteet olivat yleviä, mutta kouriintuntuvia tuloksia ei Ahvenanmaan ulkopuolella juuri syntynyt. Wilsonin Yhdysvallat ei koskaan edes liittynyt jäseneksi.

Alle kaksi vuosikymmentä myöhemmin oltiin uudessa maailmansodassa. Kun myöhempi historia on tiedossa, näyttäytyy hampaattomaksi osoittautunut järjestö monille paitsi hyödyttömänä, myös suorastaan vahingollisena ja naiivin idealistisena.

Kansainliiton perinnöllä ei Genevessäkään paljon elämöidä. Viiden vuoden päästä tuskin järjestetään suuria satavuotisjuhlallisuuksia. Kansainliiton jäljet ovat silti kaupungissa alati läsnä.

image3

Ilmeisin jatkumo on rakennuskannassa. Geneven YK-hermokeskuksena toimiva Kansojen palatsi valmistui 1930-luvulla alun perin nimenomaan Kansainliiton päämajaksi. Tätä ennen Kansainliitto majaili yhä Wilsonin nimeä kantavassa rakennuksessa, jossa nykyään toimii YK:n ihmisoikeuskomissaari.

Palais Wilson

Tärkein perintö on silti henkinen. Rauhaa välitetään ja rakennetaan Genevessä päivästä toiseen. Välineet ovat uusia, mutta monet periaatteet Wilsonilta tuttuja.

Kansainliitto perustettiin tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Lukuisista puutteistaan huolimatta se ei vääjäämättä avannut tietä kohti toisen maailmansodan kauhuja. Olisi voinut käydä myös toisin. Täydellisinkään rauhanjärjestely ei voi olla osapuolien poliittista tahtoa vahvempi. Tuota tahtoa ei 1930-luvulla liiemmin ollut.

Remontissa olevan Kansainliitto-museon sisäänkäynti.

Takuuta menestyksestä ei nykypäivänkään rauhanvälityksessä ole. Varmaa on vain se, että yrittämättä on vaikea onnistua. Täydellisiä olosuhteita odottamaan jäävät rauhanrakentajat voivat joutua odottamaan pitkään.

Leave a Reply