Iran on hämmästyttävän monimuotoinen maa. Pohjoisesta löytyy lumihuippuisia vuoria ja vihreää metsää, sisämaasta paahtavaa aavikkoa ja etelästä taas kuumankostea Persianlahden rannikko. Kaikenlaiset kulkuneuvot tulevat tutuksi, kun kolmen kuukauden harjoittelun aikana yrittää nähdä mahdollisimman paljon.

Iranin holtiton liikenne ja persiankieliset matkaliput voivat alkuun tuottaa hankaluuksia, mutta niihin tottuu nopeasti. Pian Iran osoittautuu matkustusystävälliseksi maaksi – yhteyksiä löytyy ja liput ovat halpoja. Ymmällään oleva matkaaja saa myös usein pyytämättäkin apua ja neuvoja aina niin ystävällisiltä iranilaisilta.

Ulkomaalaiset turistit ovat vielä suuressa osassa Irania harvinainen näky ja iranilaisten ehtymätön mielenkiinto ulkomaalaisia kohtaan takaa, että matkan ajaksi löytyy aina juttuseuraa. Yleisimmät keskusteluaiheet ovat matkustajan mielipide Iranista, siviilisääty, mahdollinen jälkikasvu ja haluaako hän teetä. Jos yhteistä kieltä ei löydy, kaivaa vanhempikin iranilainen esiin älypuhelimensa ja avaa siitä löytyvän käännössovelluksen. Kun kielimuuri on näin ylitetty, voi rupattelu jatkua.

Kaikki mikä liikkuu, voi olla taksi

Kaupungeissa taksi on usein helpoin kulkuväline. Iranissa taksin tunnistaa siitä, että se on virallisen keltainen tai vihreä, katolta löytyy taksikyltti tai siitä, että kuljettaja sanoo autoaan taksiksi. Etenkin Teheranissa matkustajan tarvitsee harvoin itse ottaa taksia, vaan usein taksi ottaa matkustajan.

Tööttäilyllä ja valojen vilkuttamisella kuljettajat viestittävät tarjoavansa kyytiä. Ahkerasti viestittävätkin. Kun seisot kadun varressa, eteesi pysähtyy jatkuvasti autoja kysymään haluatko kyydin. Kun ylität tietä, pysähtyy eteesi kyytiä tarjoava auto. Kun kävelet jalkakäytävällä, vastakkaiseen suuntaan ajavat autot tööttäilevät ja tarjoavat kyytiä. Kun sitten oikeasti olet kyydin tarpeessa, ei sinun tarvitse odottaa montaa minuttia ennenkuin jo istut autossa.

Iranille tyypillistä ovat jaetut taksit, jotka toimivat tavallaan kuin bussit – niillä on tietty reitti ja matkan varrelta poimitaan matkustajia kyytiin. Koska taksit ajavat vain tiettyä reittiä, esimerkiksi yhtä katua tai eri aukioiden väliä, voi toisinaan olla tarpeen ottaa monta eri taksia päästäkseen määränpäähänsä.

Pidemmillä matkoilla ehdoton suosikkini matkustusvälineeksi on yöjuna. Eikä vähiten siksi, että välipala ja tee kuuluvat lipun hintaan.

Neljän tai kuuden hengen makuuvaunussa matkaseurana voi yhtä hyvin olla kokonainen perhe tai sekalainen joukko muita matkalaisia. Pitkillä matkoilla matkaa tauottavat rukoushetket, joiden aikana juna pysähtyy ja ihmiset siirtyvät rukoilemaan aseman rukoushuoneeseen.

Kohta matka voi taas jatkua.

Liikennesäännöt ovat vain suuntaa antavia

Liikennesäännöt eivät Iranissa ole ehdottomia sääntöjä, eikä niistä oteta turhaa stressiä. Liikennesäännöt eivät etenkään tunnu koskevan moottoripyöriä, niillä kun voi suhata yksisuuntaista katua väärään suuntaan, kurvailla jalankulkijoiden keskellä jalkakäytävällä tai kuljettaa kavereitaan basaarin sisällä. Mikään väli ei ole niin pieni, etteikö siitä voisi yrittää ujuttautua kaksipyöräisellä.

Luonnollisesti myös moottoripyörät tarjoavat kyytejä. Halpoja extreme-elämyksiä haluavalle vinkkinä onkin hypätä mototaksin kyytiin ja kertoa kuljettajalle, että nyt on kiire ja sen jälkeen pitää lujasti kiinni.

Kuten myös moni muu asia Iranissa, voi liikenne ensinäkemältä tuntua kaoottiselta ja toivottomalta, mutta sitten pinnan alta paljastuu oma logiikkansa. Perille päästään, vaikka toisinaan seisotaan paikallaan tai peräti peruutetaan. Lopulta matka kuitenkin aina jatkuu eteenpäin.

Kirjoittaja: Christian Saja