Ennen tuloani Teheraniin sain monesti osakseni hämmentyneitä katseita, jos  vain satuin ilmoittamaan lähteväni korkeakouluharjoitteluun Iraniin. Stereotypioiden värittämissä mielikuvissa minut nähtiin luultavasti väistelemässä luoteja ja juoksemassa karkuun palavia lippuja heiluttelevaa vihaista väkijoukkoa.

Sen sijaan kaikki, jotka joskus olivat maassa itse oleskelleet tai tavanneet iranilaisia kertoivat, että tulen kohtaamaan maailman ystävällisimpiä ja vieraanvaraisimpia ihmisiä.

Nyt kolmen kuukauden harjoittelun lähestyessä loppuaan, voin todeta, että mielikuvista jälkimmäinen on toteutunut. Tosin Teheranin villin liikenteen keskellä olen kyllä väliin joutunut sukeltamaan pakoon yksisuuntaista katua väärään suuntaan viilettävää motoristia.

Ei ole mikään myytti, että jokainen Iraniin joskus matkaava tulee kohtaamaan valtavan määrän lämpimiä ja sydämellisiä ihmisiä.

Iranilaiset rakastavat tapella rahasta

Persialaiseen käytöskulttuuriin kuuluu ylimalkainen vieraanvaraisuus ja kohteliaisuus, jotka kokemukseni mukaan suunnataan erityisesti meihin eksoottisiin ulkomaalaisiin. Jokainen Iraniin matkaava tulee taatusti törmäämään taarof-nimiseen kulttuuriseen konseptiin, joka kiteyttää persialaisen ystävällisyyden juuret täydellisesti.

Tässä muutama arkipäiväinen esimerkki taarofista:

• Tienvarsiputiikin tiskin edessä huomaat kaksi vanhaa miestä, jotka tönivät toisiaan nippu Iranin rialeita kädessään. Miehet eivät suinkaan riitele, vaan kisaavat siitä, kumpi saa kunnian tarjota kierroksen teetä koko miesporukalle.

• Taksikyydin päätteeksi kyydin hintaa kysyttyäsi kuski hymyilee ystävällisesti ja kädellään ovelle viittoen toteaa ”befarmaid!” (olkaa hyvä!) ja kieltäytyy ottamasta rahaa vastaan. Kuski suostuu ottamaan maksun vasta, kun olet kolmannen kerran rahaa tarjonnut.

• Vuoristovaelluksella Alborzin lumihuippuisessa vuoristossa törmäät tuntemattomaan seurueeseen, joka kutsuu sinut istumaan kanssaan teelle. Teen jälkeen seurue vaatii, että lounastat myös heidän kanssaan. Lounaan jälkeen he kutsuvat sinut illalliselle kotiinsa ja vieraaksi sukukokoukseensa.

Muodollista kohteliaisuutta vai aitoa ystävällisyyttä?

Moni Iraniin matkaava saattaa ihmetellä kaikkialta satelevia avokätisiä tarjouksia ja hämmästellen ottaa ne suoraan vastaan. Silti usein juuri tarjouksen hyväksyminen saattaakin olla pahin mahdollinen etikettivirhe – taarofiin kuuluu olennaisena osana myös vastaanottajan kieltäytyminen ja vastaanhangoittelu. Taksikuski saattaa jäädä hölmistyneenä istumaan, kun kulttuuria tuntematon turisti kiittääkin ilmaisesta kyydistä ja poistuu autosta.

Monessa tapauksessa taarofissa onkin kyse muodollisuudesta ja tarjoaja saattaa jo lähtökohtaisesti olettaa toisen kieltäytyvän.

Ei pidä silti luulla, että taarof olisi aina vain pelkkää sanahelinää.

Huomattavan usein taarofissa onkin kyse siitä, että tarjoaja on aikeissaan täysin vilpitön – hän haluaa osoittaa kohteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta piristämällä toisen päivää. Näin asia on useimmiten ulkomaalaisten kohdalla: iranilaiset näkevät ulkomaalaiset vieraina heidän maassaan ja hyvien tapojen mukaisesti haluavat tarjota vierailleen parhaan mahdollisen kokemuksen.

Vastaanhangoittelu siis toimii eräänlaisena testinä sille, onko tarjoaja vilpitön aikeissaan – jos kolmannen kieltäytymisen jälkeen tarjous on vielä voimassa, voit hyvin omatunnoin ottaa sen vastaan.

Lähtiessä Iraniin kannattaa pakata mukaan siis myös pelisilmää sosiaalisia tilanteita varten – kohteliaalla nöyryydellä varustettu vierailija voi lopulta nähdä muodollisuuksien takana aitoa ystävällisyyttä!

Befarmaid!

Taarofia ei voi lopulta yleistää koko väestöä koskevaksi, sillä niin laajassa ja kulttuurisesti rikkaassa maassa kuin Iranissa löytyy ihmisiä laidasta laitaan. Kaikki iranilaisetkaan eivät aina yksinkertaisesti jaksa toistaa rutiinia, joka johtaa monesti arvuutteluun toisen tarkoitusperistä. Monet nuoret iranilaiset saattavat myös olla jo vieraantuneita tästä perinteisestä käytöstavasta.

Silti taarof on eräs niistä seikoista, jotka pomppaavat länsimaalaiseen silmään helposti esille iranilaisesta arkielämästä. Ja siinä missä se voi tehdä yksinkertaisista arkipäiväisistä tilanteista joskus hankalia, se voi tehdä niistä myös juhlaa. Iran on kuitenkin todennäköisesti ainut maa, jossa voi mennä viikonloppuna piknikille puistoon ja syödä vatsansa täyteen, vaikka ei ottaisi mukaan ollenkaan omia eväitä.

Kirjoitus: Harri Toikkanen