Ilmansaasteita ja liikenneruuhkia. Kuluvana vuonna toimeenpantuja kuolemanrangaistuksia lähes kolmesataa. Lainsäädäntö, joka näkee naiset alempiarvoisena sukupuolena. Ihmisiä, joita vieraanvaraisempia et löydä mistään. Kulttuuri, jossa toisia autetaan silloinkin, kun ei tarvitsisi. Maa, jonka vaihteleva luonto ja ikivanhat kaupungit eivät lakkaa ihmetyttämästä. Vapaa elämäntyyli, joka on olemassa vain suljettujen ovien takana.

Iran on suurten ristiriitojen maa, jossa suurlähetystöharjoittelijan lähes eurooppalainen arkipäivä leipineen ja sirkushuveineen ei kohtaa valtiossa jatkuvasti tapahtuvia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Kuka tahansa, joka matkustaa Iraniin pariksi viikoksi, tulee rakastamaan tätä maata. Ylitsevuotava ystävällisyys ja aito uteliaisuus leimaavat jokapäiväisiä kohtaamisia. Tuntemattomat toivottavat kadulla tervetulleeksi maahan, sulkevat ravintolansa pelatakseen pantomiimia kanssasi ja kutsuvat päivälliselle kotiinsa, vaikka englanninkielisiä sanoja on hallussa noin viisitoista.

Luonto on läsnä kaikkialla, jopa Teheranin hälinästä pääsee vartissa vuoriston hiljaisuuteen. Aavikkokaupungit ovat kuin piirretyistä, uimisen naisillekin mahdollistavia rantoja on piilotettu Persianlahden saarille ja vuosisatoja vanhat moskeijat ympäri maan ovat toinen toistaan kauniimpia. Iranista ei ole mahdollista lähteä vaikuttumatta.

Ihmisoikeudet, mitä ne ovat?

Jos kuitenkin asuu täällä hetken, näkee välähdyksiä muustakin kuin sydäntä lämmittävästä lähimmäisenrakkaudesta. Sukupuolten välinen epätasa-arvo on nähtävissä kaikissa julkisissa tiloissa hijab-pukukoodin muodossa, mutta se ei suinkaan ole lainsäädännön suurin ongelma. Naiset ovat miehiä heikommassa asemassa niin perinnönjaossa kuin avioerossa, eikä passin hakeminen ole naisille mahdollista ilman isän, veljen tai aviomiehen lupaa. Naisen sana on oikeuden edessä vain puolet siitä mitä miehen. Maan yliopistokoulutetuista 60 prosenttia on naisia, mutta koulutusta vastaavia töitä on tarjolla huomattavasti pienemmälle osalle.

Kuolemantuomioiden määrä väkilukuun suhteutettuna on Iranissa maailman suurimpia. Yli puolet tuomioista langetetaan huumausainerikoksista, ja kansainvälisen lain mukaan varsin lievistäkin rikoksista voidaan tällä hetkellä antaa kuolemanrangaistus. Parlamentti on tosin onneksi hyväksynyt elokuussa lakialoitteen, joka lieventäisi huumausaineisiin liittyvistä rikoksista langetettavia tuomioita, mikäli valvojainneuvosto vielä vahvistaa sen voimaanastumisen. Suunta on siis oikea, mutta Iran on edelleen kaukana tavoitetilasta.

Yksityisyydensuojan ja sananvapauden tasot ovat alhaisia. Turvallisuusviranomaiset pitävät valtiota, sen kansalaisia ja kaikkia Iraniin matkustavia silmällä ainakin jossain määrin. Uskonnollista johtoa tai hallitusta arvostelleita vangitaan, kriittisten sosiaalisen median kanavien ylläpitäjiä pidätetään. Vallankumouskaartin ja kyberpoliisin retoriikassa korostetaan turvallisuuden merkitystä yli yksityisyyden.

Seksuaalikasvatusta ei anneta tai seksistä puhuta osana opetussuunnitelmaa ennen yliopistoa, jolloin se on monen murrosiässä hämmennystä aiheuttavan asian kannalta liian myöhäistä. Kesällä Iranin korkein johtaja lakkautti kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluvan koulutusagendan integroinnin opetussuunnitelmaan, sillä se sisälsi seksuaalikasvatusta alemmilla koulutusasteilla. Kuulopuheiden ja harhaluulojen keskellä seksuaalikasvatukselle olisi kuitenkin todella tarvetta, sillä seksuaalisuuden säilyttäminen tabuna ei palvele yhteiskuntaa – ei terveyden eikä yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Yksi maa, kaksi todellisuutta

Tästä kaikesta ei kuitenkaan huiveja ja pitkiä takkeja lukuun ottamatta näe Pohjois-Teheranin kaduilla mitään. Maailma, jossa elin sunnuntaista torstaihin puoli yhdeksästä vartin yli neljään, oli valovuosien päässä siitä, johon siirryin poistuessani työnurkkauksestani pääkaupungin hallittuun kaaokseen. Näistä todellisuuksista ensimmäinen sai potemaan päivittäistä maailmantuskaa milloin ihmisoikeustilanteesta, milloin ympäristön saastumisesta. Jälkimmäinen puolestaan edusti niitä tekijöitä, jotka palauttavat uskoni ihmiskuntaan: inspiroivat, sydämelliset ihmiset ja vilkas elämä ympärillä.

Kolmen kuukauden harjoittelujaksoni jälkeenkään en ymmärrä, miten nämä kaksi todellisuutta kohtaavat toisensa. Tiedostan asuneeni luultavasti koko valtion liberaaleimmalla alueella, minkä lisäksi ulkomaalaisena kaikki sosiaaliset säännöt eivät koske minua yhtä tiukasti kuin iranilaisia. Suuri osa asioista tapahtuu täällä neljän seinän sisällä, mikä samalla tarkoittaa sitä, että näkymä kattoterassilta ei ole tarpeeksi tarkka kaikkien nyanssien erottamiseksi. Vaikka kuinka matkustin ilmastoimattomilla busseilla kymmenen tunnin matkoja nähdäkseni Iranin teheranilaisen kuplani ulkopuolella, onnistuin vain raapaisemaan pintaa.

Iran on kiehtova maa, jossa äärimmäinen ystävällisyys kohtaa syvälle juurtuneet ongelmat. Se ei ole osa pahan akselia, muttei lähelläkään ongelmatonta paratiisia. Se on mielenkiintoisin yhteiskunta, johon olen saanut tutustua. Jokin näin hämmentävä täytyy nähdä uudelleen.

Sanni Lehtinen

Kirjoittaja oli korkeakouluharjoittelijana Suomen Teheranin-suurlähetystössä ja vietti elämänsä opettavaisimman kesän basaareita, moskeijoita ja kattoterasseja kierrellen.