Irlanti on yksi harvoista Länsi-Euroopan maista, joka on käynyt viime vuosikymmeninä läpi valtavan yhteiskunnallisen muutosprosessin. Maa on vaurastunut, kansainvälistynyt ja maallistunut. Muutos ei ole kuitenkaan pysähtynyt eikä se ole yksisuuntainen.
Saavuin ensimmäistä kertaa Irlantiin lokakuussa 2001, mukanani yksi iso matkalaukku ja reppukaupalla seikkailumieltä. Maassa elettiin isoa muutosvaihetta: taloudessa meni lujaa ja pubeissa palvelivat nuoret ruotsalaiset. Jäin Dubliniin neljäksi vuodeksi, opiskelin kandidaatiksi ja lähdin haikein mielin – tietämättä, että palaisin takaisin kahdentoista vuoden kuluttua.
Viime keväänä palasin Dubliniin vanhempana ja toivottavasti vähän viisaampana. Irlanti, jonka kohtasin, oli yhtäältä samanlainen – vehreä, rento ja täynnä ystävällisiä ihmisiä – mutta kuitenkin erilainen kuin vuonna 2005. Mikä oli muuttunut?
Talouden vuoristorata
2000-luvun alussa Irlannissa elettiin huiman talouskasvun, ns. kelttitiikerin kuumimpia vuosia. Pankit avasivat tilejä avokätisesti ja kilpailivat uusista asiakkaista ilmaisilla kännyköillä. Dublinin taivas täyttyi nostokurjista, ja moni dublinilainen vietti viikonloppunsa – pubien ohella – ostoskeskuksissa.
Vuonna 2018 Dublin näyttää erilaiselta. Vaikka Irlannin talous on kasvanut viime vuodet nopeimmin koko euroalueella, finanssikriisin jäljet näkyvät vielä katukuvassa. Rakentamisen keskeytyminen ja samanaikainen väestönkasvu ovat aiheuttaneet asuntopulan, ja kodittomien määrä on kasvanut silmissä. Monet kelttitiikerin aikana visioidut infrahankkeet jäädytettiin vuosiksi, ja maan infrastruktuuri on heikossa kunnossa. Suunnitelmia on ryhdytty nyt kaivamaan naftaliinista, mutta niiden toteutuksessa tulee epäilemättä vielä kestämään.
Talouskasvun yllä roikkuvat myös synkät pilvet. Uhkaavimmat niistä liittyvät brexitiin sekä Yhdysvaltain kauppa- ja veropolitiikkaan. Irlanti on onnistunut alhaisen yhtiöverotuksensa myötä houkuttelemaan maahan runsaasti monikansallisia yhtiöitä, mutta onko maa jo liiankin riippuvainen niistä? Haasteena tulee joka tapauksessa olemaan tasaisen talouskasvun saavuttaminen. Jatkuva heiluriliike tulee maalle pidemmän päälle liian kalliiksi.
Maastamuuttomaasta maahanmuuttomaaksi
Toinen silmiinpistävä muutos liittyy Irlannin kansainvälistymiseen. Irlanti on ollut aina maastamuuttomaa. Täältä on lähdetty vuosisatojen ajan nälänhätää pakoon tai paremman elämän toivossa yli Atlantin ja muualle maailmaan. Irlantilaisdiasporan arvioidaan olevan jopa 70 miljoonaa, ja verkosto on vahvuus niin Irlannin kauppasuhteille kuin ulkopolitiikalle. Minkä muun maan kansallispäivää (St. Patrick’s Day) juhlitaan ympäri maailman? Tai minkä muun maan pääministerillä on vuosittain pääsy Valkoiseen taloon?
2000-luvun alussa muuttoliikkeen suunta kuitenkin kääntyi. Irlanti oli yksi kolmesta EU-maasta, jotka avasivat vuonna 2004 työmarkkinansa ilman siirtymäaikoja uusien EU-maiden kansalaisille. Itäeurooppalaisista tuli pysyvä osa Irlannin katukuvaa ja yhteiskuntaa. Osa tulijoista palasi kotimaahansa laman aikana, mutta toiset perustivat perheitä ja jäivät. Nykyisin maassa asuu noin 123 000 puolalaista ja 37 000 liettualaista, jotka ovat sulautuneet hyvin irlantilaiseen yhteiskuntaan. Kotoutumista on helpottanut mm. yhteinen, katolinen uskonto.
Viime vuosina Irlantiin on tultu yhä enenevissä määrin töihin myös Euroopan ulkopuolelta. Muuta Eurooppaa koetellut pakolaiskriisi ei sen sijaan ole juuri koskettanut Irlantia. Maa on lopulta ”saari saaren takana”.
Yhä maallistuneempi kansa
Kolmas, ei yhtä silmiinpistävä muutos liittyy irlantilaisten arvoihin. Irlanti on perinteisesti hyvin katolinen maa. Esimerkiksi koululaitos ja sairaanhoito ovat olleet pitkälti katolisen kirkon hallinnassa. Vaikka 78 prosenttia väestöstä on edelleen katolisia, kirkon rooli on vähentynyt yhteiskunnassa.
Syitä tähän on monia, mm. Irlannin vaurastuminen ja kirkon piirissä esiin tulleet hyväksikäyttöskandaalit. Muutos alkoi jo 1990-luvulla, kun avioero sallittiin tietyin ehdoin, ja se on jatkunut viime vuosikymmenet. En olisi silti uskonut opiskeluaikoina Dublinin Pride-kulkueessa marssiessani, että tasa-arvoinen avioliitto sallittaisiin Irlannissa vuonna 2015.
Viimeisin arvokeskustelu liittyy aborttiin, joka on Irlannissa kielletty lähes joka tilanteessa. Aborttilainsäädännön muuttamisesta on määrä järjestää kevään aikana kansanäänestys. Vaikka kansa on aiempaa vapaamielisempää, aihe on Irlannissa hyvin herkkä. Kansakunnan maallistumisesta huolimatta äitikultti elää Irlannissa vahvana ja perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jota ei helposti horjuteta.