I am back! Kapkaupungin yliopisto – ’Moskova mäellä’-  herättää suuria tunteita. Olin täällä viimeksi opiskelija-aktivistina v. 1990 kun demokraattisesta Etelä-Afrikasta ja muidenkin kuin valkoisen väestön yliopistoon pääsyn puolesta mieltä osoitettiin. Nyt tarkkailen samaa paikkaa Demokraattisen Etelä-Afrikan Vuonna 25 – ihan pikkasen vanhempana, mutta tokko viisaampana?

Yliopistot ovat tämän maan koko tarina pienoiskoossa. Niiden pitäisi tehdä mahdoton mahdolliseksi ja mieluiten heti: kouluttaa demokraattisen yhteiskunnan uusi uljas eliitti, näyttää suuntaa yhteiskunnan ja talouden rakentamiselle, tuottaa tiedettä koko maailmalle, muuntaa maa digitaloudeksi sekä vastata kauan korkeakoulutusta kaivanneen ei-valkoisen väestön opinnälkään.

Paljon muutosta onkin tapahtunut. Yliopistojen opiskelija- ja tutkijakunta on monimuotoistunut. Etelä-Afrikassa tohtorien määrä lisääntyy (lähes 3000 uutta vuodessa) ja tutkimustuotannon osuus maailman tieteentuotannosta kaksinkertaistunut. Vaikka investoinnit tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat verrokkimaihin verrattuna alhaisia vain 0,8 % kansantulosta (Suomessa 2,9%). Koko opetussektoriin käytetään jopa 20 % valtiobudjetista, jopa 6 % kansantulosta. Viime vuonna juhlittiin kautta aikain parasta ylioppilastutkinnon läpäisyprosenttia: yli 81 % kokelaista läpäisi tutkinnon.

Mutta matkan varrelle putoaa moni: vain 37 % ikäluokasta kirjoittaa ja 12% sen läpäisee yliopistoon oikeuttavin arvosanoin. Koulussa pärjäävien joukko heijastaa yleistä eriarvoisuutta: maaseudun köyhä musta väestö jää jälkeen. Julkinen koulujärjestelmä on kriisissä, ja yksityisten opinahjojen määrä kaikilla koulutusasteilla kasvaa. Vain noin 10 %:lla väestöstä (suurin osa valkoisia) on siihen varaa.

Mutta investointi koulutukseen on se, mikä motivoi eteläafrikkalaisia näin huononkin talouden aikana. Ammatinvalinta ei ole yksilön asia, vaan siihen ottaa kantaa koko suuri perhe, jopa lähiyhteisö. Siksi opetukseen kohdistuu niin paljon odotuksia ja siihen käytetään yhä enemmän rahaa. Suomen maine koulutuksen supervaltana on kirinyt tännekin, eli markkinat suomalaisille ovat kyllä auki, jos vain on tarjontaa.

Tätä kirjoitettaessa nykyisen työpaikkani Suomen lähetystön viereiseen (Etelä-)Afrikan suurimpaan yliopistoon (400 000 opiskelijaa) UNISAan vievää tietä vartioivat ay-aktivistit ja toiselta puolelta yliopiston turvallisuusjoukot. On lukuvuoden alku ja jännitteet kasvavat jälleen. Mietin, millainen tästä lukuvuodesta tulee ja miten me vanhemmat (ja viisaammat?) suomalaiset voimme siinä täkäläisiä tukea. Keinoina ei tällä kertaa plakaatit, vaan kauppa ja kumppanuus.