Maailman kauppaministerit Balille – lomalle?

Maailman kauppajärjestön (WTO) 159 jäsenmaan ministerit matkaavat joulukuun alussa Balille järjestön sääntömääräiseen ministerikokoukseen.

Joku ilkeämielinen voisi sanoa, että kokouspaikka on valittu enemmänkin ilmaston kuin kokouksen asiasisällön perusteella. On hyvä kysymys, miksi kauppajärjestön ministerikokouksia on pidetty Singaporessa, Seattlessa, Cancunissa, Dohassa ja Hongkongissa, vaikka sen päämajakaupunki Geneve on pääosin rakennettu kansainvälistä toimintaa ja kokouksia varten.

Kuva: World Trade Organization, Flickr.com, ccby 2.0
Kuva: World Trade Organization, Geneve, Flickr.com, ccby 2.0

Syynä eksoottiseen kokoustamiseen ei kuitenkaan ole vaihtelunhalu tai turismi, vaan Geneven ulkopuolisten kokouspaikkojen valinta johtuu jäsenvaltioiden halusta isännöidä kokousta.

Ensimmäisenä ehti tarjoutumaan Singapore, joka isännöi kauppajärjestön ensimmäistä ministerikokousta vuonna 1996. Tuolloin WTO:n maine ja näkyvyys oli huipussaan vastikään päättyneen laajan kauppaneuvottelukierroksen ja järjestön perustamisen johdosta.

Singaporen hallitus arvioi, että kauppaministereiden kokoontuminen ja sen saama maailmanlaajuinen huomio toisi maalle monenlaista hyötyä. Näin tapahtuikin.

Perinne on jatkunut, vaikka WTO-prosessien saama julkisuus ei matkan varrella ole ollut pelkästään positiivista. Geneven kaupunginisätkään eivät ole olleet pahoillaan näiden mittavien kokousten ulkoistamisesta. Heillä on hyvin muistissa se, että mielenosoittajat runtelivat ennen näkemättömästi Geneven vanhan kaupungin liikehuoneistoja ja polttivat autoja WTO:n ministerikokouksen aikana vuonna 1998. Siitä tuli särö turvallisuuden ja rauhan tyyssijana pidetyn kaupungin maineeseen.

Tällä hetkellä väkivaltaisten mielenosoitusten uhka on kuitenkin hyvin pieni. Se johtuu osittain siitä, ettei Balin kokouksesta ole odotettavissa kovin radikaaleja tai ristiriitaisia tunteita herättäviä päätöksiä.

Huonosti informoitu pessimisti voisi sanoa, että ministerit menevät Balille pelastamaan sitä vähää mikä WTO:sta on jäljellä. Indonesia ei varmasti näe asiaa näin, vaan odottaa kokoukselta samoja myönteisiä vaikutuksia, kuin aikaisemmatkin ulkoiset kokousisännät.

Monipäiväinen kokous tarjoaa isäntämaalle edelleen ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä itseään tunnetuksi ja verkostoitua. Kokous on maalle merkittävä, kuten ETYK on Suomelle.

On kuitenkin totta, että vuonna 2001 alkanut Dohan kauppaneuvottelukierros ei ole täyttänyt sille asetettuja tavoitteita. On myös mahdollista, ettei tätä kierrosta saada koskaan päätökseen suunnitellussa laajuudessa.

Balilta odotetaan jonkinlaista minipakettia joka on vain pieni osa Doha-neuvottelujen asialistasta. Onko WTO siis kriisissä ja korvautumassa alueellisilla vapaakauppajärjestelyillä?

Ei ole. Aika ei tällä hetkellä ole otollinen laaja-alaisen neuvottelukierroksen päättämiseen, mutta monenkeskistä neuvottelufoorumia tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Globalisoituneessa ja digitalisoituvassa maailmassa riittää kauppaan liittyviä asioita, joita ei voida ratkaista kahdenvälisesti tai alueellisesti.

Ei tule myöskään unohtaa, että vuosikymmenten aikana kehittynyt monenkeskinen kattava sääntöjärjestelmä on perusta – ei vaihtoehto – myös alueellisille vapaakauppajärjestelyille, jotka perustuvat WTO-sopimusten tavoitteisiin, pääperiaatteille ja terminologiaan.

Taka-alalle on myös jäänyt se tosiasia, että WTO:n kauppariitojen ratkaisujärjestelmä on ainutlaatuinen ja tehokas. Lähes viisisataa kauppariitaa on viety sen käsittelyyn vuodesta 1995 lähtien ja järjestelmä toimii täydellä teholla edelleen. Juridisesti sitovat päätökset ovat luoneet uutta sopimustulkintaa ja vaikuttavat riitaisuuksiin ennalta ehkäisevästi.

Voi myös väittää, että WTO on jo lyhyen olemassaolonsa kyennyt edesauttamaan kehitysmaiden kauppakapasiteetin vahvistumista enemmän kuin paljon sitä iäkkäämpi YK-kumppani UNCTAD.

WTO ei siis ole kriisissä mutta sillä on ongelmia julkisuuskuvansa kanssa.

Kun neuvottelut ovat suurelta osin jäissä, yleinen mielenkiinto on kohdistunut muualle, eikä WTO ole tällä hetkellä päättäjille samanlainen näkyvyysareena kuin aikaisemmin.

Suvantovaihe on myös hiljentänyt kriitikot. Aika on lisäksi turruttanut talouselämän korkeat odotukset, jotka ovat aiemmin vauhdittaneet neuvotteluja.

Balin ministerikokouksessa jäsenistöllä on kuitenkin mahdollisuus sysätä järjestön piileväksi muuttunut merkitys näkyville ja antaa uutta adrenaliinia myös sen neuvotteluroolille. Pidemmän päälle neuvottelujen tuloksettomuus alkaisi rasittaa koko järjestelmän toimintaa. Tästä ei kukaan hyötyisi. Siksi Balin ministerikokous on ministereille ja heidän valtuuskunnilleen tärkeä työmatka – eikä joulukuun kaamoksen lomamatka palmujen katveeseen.