Mitä siellä Suomessa oikein tehdään, Italiassa kysytään

Italia tuo monen suomalaisen mieleen positiivisia mielikuvia: aurinkoa, Aperol Spritziä, pizzaa, pastaa, lomafiiliksiä ja historiaa iloisina kerrostumina. Italian markkinat liiketoimintamahdollisuuksineen sen sijaan ovat Suomessa kehnommin tunnettuja.

Siinäpä loistava haaste, jonka kimppuun minä ja kollegani Hanna Laurén kävimme innosta soikeina aloitettuamme kesäkuussa 2021 Roomassa Team Finland -asiantuntijoina. Mikäpä oli saapuessa, kun saimme valtavan lämpimän vastaanoton suurlähettiläs Pia Rantala-Engbergiltä ja tiimiltä.

Aloitimme työmme kiertämällä Italian avainmaakuntia. Keskustelimme maakuntahallitusten, toimialajärjestöjen ja Italiassa toimivien suomalaisyritysten paikallisten johtajien kanssa. Tavoitteina oli tunnistaa mahdollisuuksia, kertoa suomalaisesta osaamisesta sekä rakentaa tärkeintä työkaluamme eli paikallista verkostoa.

Viesti oli selkeä: Suomella on yleistasolla hyvä maine, mutta Italiassa kaivataan tietoa, mitä Suomessa oikeastaan tehdään. Millaisia firmoja teillä, missä te olette hyviä, miten teidän kanssa voisi tehdä yhteistyötä? Yksi tiesi hyvän koulutusjärjestelmämme, toinen kestävän kehityksen osaamisemme ja lähes kaikki tiesivät, että Suomessa on kylmä. Aina.

Team Finland Italia panostaa vuonna 2022 terveyssektoriin ja kiertotalouteen

Oppimiskäyrä on ollut jyrkkä. Business Finlandin kollegat ja oma edustustomme ovat olleet suureksi avuksi painopistealueiden tunnistamisessa. Keskustelut suomalaisyritysten kanssa ovat olleet antoisia ja on ollut hienoa kuulla, että Italiassa jo toimivien yritystemme johto kokee saavansa lisäarvoa edustuston tuesta.

Vuonna 2022 panostamme erityisesti terveyssektoriin, kiertotalouteen ja smart mobilityyn. Olemme löytäneet hienoja kumppaneita Italiasta kaikille sektoreille ja aloittaneet linkittämisen suomalaisiin yrityksiin ja klustereihin. Huhtikuun alussa järjestämme Business Finlandin kanssa Industry Days -tapahtuman Milanossa, jossa kumppanina on Leonardo-konserni. Kesällä saatamme yhteen italialaisia ja suomalaisia terveyssektorin toimijoita ja marraskuussa kiertotalousosaamisemme näkyy Riminin Ecomondossa yhteispohjoismaisella osastolla.

Rooma on kirjoittajalle rakas ja tuttu kaupunki.

Neuvotteluissa italialaisten sidosryhmien kanssa on ollut monta kommellusta ja hauskaa hetkeä, kun olemme opetelleet italiaksi hissipuheita ja kompuroineet termien kanssa. Italialaiset ovat siitäkin ihania, että he ovat hyvin kannustavia ja kiitollisia ulkomaalaisille italian puhujille! Olemme Hannan kanssa molemmat henkisiä karjalaisia eli puhetta ja naurua riittää. Laskemme sen varaan, että meidät ja työmme muistetaan!

Elämää Roomassa – kaikki järjestyy!

Roomasta sanotaan, ettei yksi ihmiselämä riitä sen tuntemiseen. Itse palasin pitkän tauon jälkeen Roomaan, joka on minulle rakas jo lapsuusvuosilta. Antiikintutkijaisäni toi perhettämme Italiaan ja Suomen Rooman-Instituutti Villa Lante tuli tutuksi jo lapsuudessa. Kotiutuminen kävi nopeasti – kotiinhan minä tavallaan palasin. Kaupunki, kieli ja tavat olivat entuudestaan tuttuja. Intiassa viettämieni vuosien jälkeen Roomassa autolla ajelu on leppoista.

En koskaan väsy Rooman historian kerrostumiin, kapeiden kujien viehätykseen, tuhansien baarien tarjoamiin espressoihin, yli 900 kirkon häikäiseviin taideteoksiin, italialaisten intohimoiseen suhtautumiseen ruokaan sekä eräänlaiseen elämän kepeyteen.

Omassa kodissa oli aluksi monta asiaa rempallaan, remonttimiesten virta oli jatkuva ja korjaukset etenivät vähin erin. Valmista tuli, ajallaan. Vaikka Italiassa moni asia ei vaikuta toimivan, silti kaikki aina järjestyy!

Faktaa Italian markkinoista:

♦ Italia on lähes 60 miljoonan kuluttajan markkina, maailman kahdeksanneksi suurin kansantalous.

♦ Pandemiasta huolimatta BKT kasvoi 6,5 prosenttia 2021 ja ennuste vuodelle 2022 on 4 prosenttia. Yksi tärkeä kasvun vauhdittaja on julkisen sektorin elvytystoimet.

♦ Italia on EU:n elvytysvälineen suurin edunsaaja: kaiken kaikkiaan 220 miljardia euroa.

♦ Italialaisten kotitalouksien varallisuus on peräti kahdeksan kertaa suurempi kuin käytettävissä olevat ansiotulot.

♦ Italian pääministeri Mario Draghin varaan lasketaan laajamittaisten uudistusten läpiviennissä. Yksi keskeisiä tavoitteita on mahdollistaa elvytysrahaston hyötyjen maksimointia, mitä varten hallituksella on peräti 45 listattua tavoitetta.