Presidentti Obama on tänä vuonna harpponut merkittäviä askelia kohti kauppa-agendansa toteuttamista. Kesäkuussa Obama sai tiukkojen äänestysten jälkeen kongressilta kauppaneuvotteluvaltuuden, jonka voimassaoloaikana neuvoteltavat sopimukset saavat kongressissa nopeutetun hyväksymismenettelyn.
Lokakuun alussa presidentin kauppaedustaja Mike Froman puski Tyynenmeren kumppanuussopimuksen (TPP) neuvottelut päätökseen Atlantassa. Transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuuden (TTIP) neuvotteluiden tahtia on myös kiristetty ja kunnianhimoisena tavoitteena on neuvottelujen päättäminen vielä Obaman kaudella. Kongressilla on kuitenkin viimeinen sana sopimusten hyväksymisessä.
Tavoitteet ennennäkemättömän korkealla
Presidentti Obaman kauppapolitiikan tavoitteena on Yhdysvaltojen johtoasema globaalin kaupan sääntöjen asettajana. Vaikka Yhdysvallat asettaa monenkeskiset kauppaneuvottelut etusijalle, haluaa se nyt edetä kaupan sääntöjen ja sääntelyn kehittämisessä pidemmälle niiden kauppakumppanien kanssa, jotka ovat siihen valmiita.
Yhdysvallat havittelee uusien korkeatasoisten standardien ja yhdenmukaisen sääntelyn tuomia etuja lähes 40 % maailmantaloudesta kattavan, 12 Aasian ja Tyynenmeren valtion neuvotteleman TPP-sopimuksen sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisen, noin 50 % maailmantaloudesta kattavan TTIP-sopimuksen avulla.
Kumpikin sopimus hyödyttäisi Yhdysvaltoja lisäämällä talouskasvua, avaamalla uusia vientimahdollisuuksia amerikkalaisille tuotteille ja lisäämällä työpaikkoja kotimaassa. Sopimuksilla olisi myös laajempaa strategista merkitystä osapuolten suhteiden lujittamisessa. Amerikkalaiset elinkeinoelämän järjestöt ja yritykset kannattavat sopimuksia, mutta Yhdysvaltojen sisäisessä keskustelussa sopimuksiin suhtaudutaan ristiriitaisin tuntein.
Mitä amerikkalaiset ajattelevat vapaakaupasta?
Mielipidemittausten mukaan amerikkalaiset äänestäjät pitävät yleisesti kauppapolitiikkaa presidentin ja kongressin prioriteettilistan vähiten tärkeänä asiana, vaikka lähes 70 % amerikkalaisista pitääkin kaupankäyntiä ulkomaiden kanssa hyvänä asiana.
Republikaanipuolue on profiloitunut perinteisesti vapaakaupan kannattajana, kun taas demokraattipuolue on myötäillyt ammattiyhdistysten kantaa, jonka mukaan vapaakauppasopimukset johtavat palkkojen alenemiseen ja työpaikkojen katoamiseen Yhdysvalloista.
Syyskuussa 2015 Pew-tutkimuslaitoksen tekemän mielipidemittauksen mukaan enemmistö amerikkalaisista pitää ulkomaankauppaa mahdollisuutena kasvattaa taloutta viennin lisäämisen kautta. Kuitenkin vain 31 % uskoo, että vapaakauppasopimukset kasvattavat taloutta ja 46 % arvelee niiden alentavan palkkoja ja johtavan työpaikkojen menetykseen.
Kongressin kyky tehdä päätöksiä on heikentynyt
Vapaakauppasopimusten hyväksyntä ei ole ollut koskaan helppoa kongressissa. Nykyisessä kongressissa lisähaastetta tuo politiikan polarisoituminen. Kompromisseihin on vielä vähemmän halukkuutta, sillä marraskuussa 2016 pidettävät kongressi- ja presidentinvaalit lähestyvät.
Marraskuussa 2014 pidettyjen välivaalien jälkeen kauppapolitiikkaa pidettiin yhtenä lupaavimmista osa-alueista, joilla republikaanien hallitsema kongressi ja demokraattipresidentin valkoinen talo voivat saavuttaa yhteisymmärryksen. Näin kävikin keväällä, kun kongressin republikaanijohto ajoi voimakkaasti kauppaneuvotteluvaltuuden myöntämistä presidentille, kun taas valtaosa kongressin demokraateista äänesti lakia vastaan presidentin vetoomuksista huolimatta.
TPP-sopimuksen ratifioinnin haasteet
Tullakseen voimaan TPP-sopimus pitää vielä allekirjoittaa ja ratifioida kaikissa sopimukseen osallistuvissa maissa. Presidentti Obama antoi marraskuussa kongressille kauppaneuvotteluvaltuuslain mukaisen ennakkoilmoituksen TPP-sopimuksen allekirjoittamisesta aikaisintaan 90 päivän kuluttua. Aiemmasta käytännöstä poiketen sopimusteksti myös julkaistiin nettisivuilla.
On varmaa, että kongressi haluaa käydä perusteellisen keskustelun ja tutkia TPP-sopimusta yksityiskohtaisesti varmistuakseen, että sopimus noudattaa sen antamia neuvotteluohjeita. Sopimuksen käsittely osuu helmikuussa alkavien puolueiden presidenttikandidaattien esivaalien aikaan, joten keskustelussa tulevat heijastumaan sisäpoliittiset linjaerimielisyydet republikaanien ja demokraattien välillä.
Toivoa sopii, että kongressiedustajat kuitenkin näkevät metsän puilta ja kongressin johdon taitavassa ohjauksessa enemmistö heistä tulee siihen johtopäätökseen, että heidän viimeinen sanansa on kyllä.