Kroatia liittyi Euroopan unioniin 1. heinäkuuta 2013. Kesäkuun 30. päivän iltana alkaneet juhlat jatkuivat pikkutunneille asti. Iltataivas värittyi ilotulitteista orkesterien soittaessa. Maan parhaat kokit oli tuotu pääkaupunki Zagrebiin tarjoamaan kulinaristielämyksiä ulkomaisille valtiovieraille.
Vuohenjuustoa, orgaanisesti viljeltyjä kasviksia, paikalliseen rosvopaistityyliin valmistettua lammasta, oliiviöljyssä uitettua kalaa. Täkäläisen sanonnan mukaisesti kalan tulee uida kolme kertaa: ensin meressä, sitten oliiviöljyssä ja lopuksi se huuhdotaan alas viinillä. Coronica Gran Malvazija 2009, Zlatan Pošip 2010, Vina Laguna Festigia Merlot 2010, Stina Plavac mali Barrique 2010… Maljoihin kaadettiin kroatialaisviinien parhaimmistoa.
Tavallista kansaa eivät EU-liittymisjuhlat juuri innostaneet edes televisioituna. Liekö syy tavallisen tallaajan apatiaan siinä, että EU on ollut Kroatiassa niin sanotusti tapetilla jo pitempiä pätkiä. Kroatia neuvotteli jäsenyydestään kauemmin ja perusteellisemmin kuin yksikään sitä ennen EU:hun liittynyt valtio – yli kahdeksan vuotta. Sinä aikana maassa toteutettiin iso liuta hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia. Kaikki on siis ainakin paperilla kunnossa, mutta kohtaako teoria käytännön?
Ennen kansainvälistä rahoituskriisiä Kroatian talous kasvoi nopeammin kuin vanhojen EU-maiden taloudet. Nyt kansantalous on ollut pakkasen puolella vuodesta 2009 lähtien. Kasvua odotetaan aikaisintaan ensi vuonna. Luottojen kysyntä on laskussa, reaalipalkat ovat pienentyneet ja työpaikan menettämisen pelko kalvaa monen mieltä.
Verokarhu kuritti turistikohteita
Eri foorumeilla on järjestetty kriisin aikana yksi jos toinenkin paneelikeskustelu, joissa on puitu talouden tilaa, työttömyyttä ja suurta ulkomaan velkaa. Sitten keksittiin kuittipakko. Harmaan talouden osuus Kroatian bruttokansantuotteesta on joidenkin arvioiden mukaan huikeat 28 prosenttia. Se on ollut yleisintä turismi- ja ravintolasektorilla, missä toimitaan paljolti käteisen varassa.
Kesähelteiden aikana valtiovarainministeriön verokarhu kiersi rannikon turistikohteissa, käteiskassaa pyörittävissä kahviloissa ja verovelkaisissa hotelleissa. Lappu pistettiin luukulle useammassa paikassa. Samalla esimerkiksi ravintolasektorin virallinen liikevaihto kasvoi 40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kertooko se harmaan talouden osuudesta menneisyydessä vai kulutuksen lisääntymisestä laman aikana?
Vaikka valtion kassaan on tullut lisää riihikuivaa, ei varsinaisesta talouskasvusta ole kyse. Kyse on harmaan talouden kitkemisestä ja laillisesti toimivien yritysten kilpailumahdollisuuksien lisäämisestä. Kuittipakkokampanjaan on valjastettu koko väestö: lain mukaan myös asiakasta voidaan sakottaa, jos hän ei laita kuittia talteen.
Kroatialainen ostaa lihansa edelleen lihakaupasta, leivät leipomosta, vihannekset torilta ja kalan kalakaupasta. Käteisellä. Laskut pyöristetään lähimpään kokonaislukuun. Leipomoiden ovilla tehtiin alkuvuodesta ratsioita ja patonki kainalossa kaupasta poistuva asiakas sai sakot, jos oli epähuomiossa – tai vanhasta tottumuksesta – jättänyt kuitin tiskille. Silti niin kansalaiset kuin investoijatkin toivovat viranomaisilta lakien soveltamista, neuvontaa ja maalaisjärkeä – ei pelkkää pykäläviidakkoa ja sakkolappuja.
Saako Kroatia jäsennyydestä kaiken irti?
Kroatialaiset ovat aina osanneet kuluttaa: eteläeurooppalaiseen tyyliin elämä on tässä ja nyt. Viimeaikainen huono taloustilanne on kuitenkin johtanut siihen, että moni miettii tosissaan omaa ja lastensa tulevaisuutta. Yleinen epävarmuus tulevasta on antanut aihetta pessimismille ja ostoinnon heikentymiselle.
Kaikesta huolimatta Kroatian talous on kestänyt paineet hämmästyttävän hyvin. Kansantalouden jokavuotinen piristysruiske ja rannikon kotitalouksien pelastus on turismi. Suomalaisten matkailijoidenkin määrä Kroatiassa lisääntyi tammi-kesäkuussa peräti 56 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Asukaslukunsa (4,3 miljoonaa) puolesta Kroatia lukeutuu pienten EU-jäsenmaiden kerhoon, jolloin sen vaikutus EU:n budjettitasapainoon on vähäinen. Suurin huolenaine talouspiireissä on kuitenkin se, saadaanko kasvua luonnollisesti (tuotannollisesti) aikaan ja voiko maa hyödyntää EU-jäsenyytensä tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti. Rahaa on tarjolla, mutta onko projekteja? Aikavälillä 2014–2020 Kroatialla on pääsy ainakin 8,3 miljardiin euroon EU-rahastojen kautta. Olisikohan siinä markkinaa meikäläisillekin?