Puolalaisia ärsyttää, kun Puolaa kutsutaan Itä-Euroopan maaksi tai uudeksi EU-maaksi. He muistuttavat, että maantieteellisesti maa sijaitsee keskellä Eurooppaa ja että EU-jäseneksi Puola tuli tasan kymmenen vuotta sitten yhdessä yhdeksän muun eurooppalaisen valtion kanssa.

Koska Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee Puolan koillispuolella, Vilnan vieressä, on Suomen näkökulmasta on paha väittää vastaankaan. Puola sijaitsee samoilla pituuspiireillä kuin Ruotsi ja samalla aikavyöhykkeellä kuin vaikkapa Belgia. EU:n ”uusi” jäsenmaa viime kesältä on Kroatia.

Sovitaan siis, että me suomalaiset ja puolalaiset kuulumme samaan eurooppalaiseen perheeseen ja että meillä on samoja iloja ja riemuja mutta myös samanlaisia ongelmia, erityisesti taloudessa.

Eurooppalainen talousnotkahdus tuntui myös puolalaisten polvissa vuonna 2013. Talouskasvu pysyi joka tapauksessa plussalla, kun bruttokansantuote kasvoi 1,6 %, eikä Suomen hallituksen kaltaisiin rakenneuudistuksiin maassa ole nähty tarvetta. 38 miljoonan asukkaan Puola on hieman yllättäen ollut Euroopan vihreä saari, jossa talouskasvu on kommunismin kaatumisen jälkeisen hevoskuurin jälkeen ja erityisesti EU-jäsenyyden alusta lähtien ollut jatkuvaa.

Myös alkaneelle vuodelle EU:n kuudenneksi suurimmalle taloudelle ennustetaan peräti kolmen prosentin talouskasvua, mikä Suomen ja koko Euroopan näkökulmasta on erinomainen tulos.

Puola elää nyt kultaista aikaansa?

Maailmanpankin puolalaisekonomistin Marcin Piatkowskin mukaan Puola elää nyt koko historiansa aikana taloudellisesti parasta, ”kultaista”, aikaansa. Hänen mukaansa Puola ei 1500-luvulta lähtien ole koskaan ollut suhteellisesti yhtä rikas kuin nyt, kun maata verrataan sen omasta näkökulmasta sen luonnolliseen verrokkiryhmään, Länsi-Euroopan valtioihin.

Vaikka bruttokansantuote per henkilö Puolassa on nyt vain reilu 60 prosenttia euroryhmän keskiarvosta, Piatkowski katsoo maan nyt olevan siirtymässä taloudellisesta ja henkisestä periferiasta eurooppalaiseen keskukseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntija-arvio siitä, mikä mahtoi olla Suomen kultainen aika, eletäänkö sitä nyt vai onko se vasta tulossa? Viimeistään Paavo Lipposen pääministerikaudesta lähtien Suomen pyrkimyksenähän on ollut päästä EU:n kaikkiin ytimiin. Olisikohan tässä kyse samasta ilmiöstä, mistä taloustieteilijä Piatkowski puhuu.

Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, keskeinen puheenaihe keskuksiin pyrkimisen lisäksi oli maatalous ja maataloustuet, joita meidän sallittiin maksaa itsellemme. Myös Puola, jossa on kaksi miljoonaa maatilaa, puhuu EU-tuista. Puola on EU:n uuden monivuotisen budjetin perusteella selkeästi suurin EU-tukien saajamaa. Puolan saamista tuista suurin osa on kuitenkin niin sanottua koheesiotukea eli alueellista kehittämisrahaa.

Euroon – ei, G20:een ja etelästä pohjoiseen – kyllä

Suomen esimerkki euromaana kiinnostaa Puolaa. Puolassa seurataan suurella mielenkiinnolla myös, miten Baltian maiden käy, kun ne yksi kerrallaan liittyvät yhteisvaluutta euroon, jonka on sanottu olevan kriisissä. Kun talouskasvu uusimmassa euromaassa Latviassa on reilusti Puolaakin nopeampaa, voi mielenkiinnon varmuudella ymmärtää.

Toisaalta varmaa on myös se, ettei Puola itse liity yhteisvaluutta euroon ainakaan lähimmän kuuden vuoden kuluessa. Samalla se kuitenkin tähyää kohti suurempaa kansainvälistä vaikutusvaltaa. Pääministeri Donald Tuskin mukaan tavoitteena on vuoteen 2022 mennessä 20:n maailman suurimman kansantalouden eli G20:n jäsenyys.

Puola katsoo nyt taloudessakin moneen suuntaan. Ulkoministeri Radek Sikorski on viime vuosina puhunut siitä, että kun Puola aiemmin siirtyi idästä länteen, on se nyt siirtymässä etelästä pohjoiseen, kohti Pohjoismaita. Näihin merkitseviin katseisiin Suomi on muun muassa vastannut pääministerien välillä joulukuussa 2011 sovitulla maiden välisellä toimintaohjelmalla.