Moni meistä muistaa juhannusaaton aamun 2016, kun kuulimme uutisista tai luimme Twitteristä Ison-Britannian kansanäänestyksen tuloksesta. Emme tahtoneet uskoa uutisten välittämää tietoa siitä, että britit olivat todellakin äänestäneet EU-eron puolesta.
Puolitoista vuotta on kulunut kansaäänestyksestä ja runsas vuosi pääministeri Mayn virallisesta eroilmoituksesta, joka sinetöi eropäivän: 29.3.2019. Aikaa on jäljellä enää vajaa vuosi.
Siirtymäaikaneuvotteluissa läpimurto maaliskuussa
Moni meistä ehti huolestua eroneuvottelujen hitaaseen etenemiseen viime vuoden puolella, mutta jälkikäteen katsottuna neuvottelujen paikallaan polkeminen satoi EU:n laariin. Ajan kulumisesta ei voi moittia unionia, sillä EU:n pääneuvottelija Barnier muistutti brittejä useaan kertaan vuoden aikaan tutuksi käyneellä fraasilla: ”The clock is ticking!”
Joulukuussa 2017 saavutettiin vihdoin ensimmäinen läpimurto, kun EU ja Iso-Britannia sopivat yhteisestä erotekstistä. EU:n ehtona oli ollut, että ennen siirtymäaikaneuvotteluihin etenemistä, erosopimusneuvotteluissa on tapahduttava riittävää edistystä. Eroasioita koskeneen läpimurron seurauksena neuvottelut saivat uutta puhtia ja jo maaliskuussa saavutettiin yhteisymmärrys keskeisistä eroasioista ja siirtymäajasta. Iso-Britannia luopui suurimmasta osasta neuvottelutavoitteistaan, mm. rahoituskysymyksessä sekä kansalaisten kohtelua koskevassa asiassa. EU:n taktiikka neuvottelujen vaiheistamisesta tuotti tulosta ja mikä tärkeintä EU on pysynyt hyvin yhtenäisenä.
Tärkeintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että EU ja Iso-Britannia sopivat vajaan kahden vuoden siirtymäajasta, joka antaa yrityksille ja liike-elämälle molemmin puolin lisäaikaa sopeutua tulevaan eroon ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Neuvotteluissa siirrytään uuteen vaiheeseen
Seuraava vaihe tuo mukanaan uusia haasteita, kun entisetkään eivät ole vielä poistuneet. Vaikka ero- ja siirtymäaikaneuvotteluissa on saavutettu läpimurto, on tulokset vielä hyväksyttävä ja ratifioitava sekä EU:ssa että Isossa-Britanniassa ennen kuin ne voivat astua voimaan. Kaikki tämä on tapahduttava ennen 29.3.2019, jotta vältytään ”WTO-tielle” ajautumisesta.
Huhtikuussa käynnistyvät alustavat keskustelut tulevasta suhteesta, jossa määritellään mm. se, millä ehdoilla tavarat ja palvelut liikkuvat rajan yli siirtymäajan 31.12.2020 jälkeen. Neuvottelut lähtevät liikkeelle niistä reunaehdoista, jotka Iso-Britannia on itse asettanut. Se ei halua ETA-järjestelyä eli Norjan mallia, mutta sille ei riitä CETA-mallikaan (EU-Kanada –vapaakauppasopimus). Reunaehtojen taustalla on pyrkimys lainsäädäntö- ja tuomiovallan suvereniteetin vahvistamiseen sekä itsenäiseen kauppapolitiikkaan.
EU tavoittelee Ison-Britannian reunaehtojen pohjalta laaja-alaista, tasapainoista ja kunnianhimoista vapaakauppasopimusta sekä tasapuolisia toimintaedellytyksiä eurooppalaisille toimijoille. Perinteisen kauppasopimuksen ohella sopimuksen tulisi sisältää myös muita kuin kauppaan liittyviä kokonaisuuksia, kuten liikennepalveluita, ympäristö- ja ilmastokysymyksiä sekä henkilöiden liikkuvuuteen liittyviä asioita.
Ensi syksyyn mennessä tulisi sopia niin kutsutusta poliittisesta julistuksesta, johon kirjattaisiin yhteisesti sovittuja elementtejä tulevasta suhteesta. Neuvottelujen etenemistä on mahdotonta ennakoida tässä vaiheessa. Se on kuitenkin varmaa, että sisällöllisesti edessä on aiempaa huomattavasti laajempi ja haastavampi neuvottelukokonaisuus.
Nähtäväksi jää, millaisella taktiikalla Iso-Britannia lähtee neuvotteluihin, sillä sen päätavoite on alusta alkaen ollut tulevasta suhteesta neuvotteleminen. EU:n yksi suurimpia haasteita on yhtenäisen rintaman ylläpitäminen Ison-Britannian suuntaan, kun siirrytään neuvottelemaan asioista, joissa yksittäisillä jäsenvaltioilla on erilaisia kaupallistaloudellisia intressejä.
Kannattaa valmistautua ajoissa
Iso-Britannia eroaa EU:sta 29.3.2019, mutta siirtymäaikana maa pysyy sisämarkkinoilla ja tulliliitossa edellyttäen, että ero- ja siirtymäaikasopimus ratifioidaan ennen lähtöpäivää.
Yritysten toimintaan voi kuitenkin tulla muutoksia jo siirtymäkaudella. Iso-Britanniassa tuotettuja komponentteja ei enää laskettaisi osaksi EU-alkuperää sellaisessa viennissä, joka suuntautuu EU:n vapaakauppasopimuskumppanimaihin (esim. Etelä-Korea). Isossa-Britanniassa valmistetun suomalaisen yrityksen vientituote ei myöskään saisi enää EU:n kauppasopimuksiin kirjattuja etuja.
Siirtymäaika päättyy 31.12.2020, jolloin Iso-Britannia poistuu lopullisesti EU:n sisämarkkinoilta ja tulliliitosta. Aikaa on vajaa pari vuotta neuvotella, hyväksyä ja ratifioida kahdenvälinen sopimus. Se ei ole pitkä aika kauppasopimusneuvotteluille, mutta riittävä, mikäli poliittista tahtoa löytyy päätösten tekemiseksi ja ratkaisujen löytämiseksi.
Yritysten ei kannata liian pitkäksi aikaa tuudittautua siirtymäajan ihanuuteen, vaan valmistautua ajoissa Ison-Britannian lähtöön.
Marjut Akola, yksikön päällikkö, ulkoministeriö, markkinoillepääsy-yksikkö