On vuosi 2018. Ulkoministeriössä, kuten muuallakin valtionhallinnossa, valmistaudutaan tulevaan Euroopan unionin neuvoston puolen vuoden puheenjohtajuuteen, joka sijoittuu heinä-joulukuulle 2019.
Monelle virkamiehelle valmistautumisaika muistuttaa viime kerrasta: ”Missä olit kun, viimeksi vuonna 2006 mietimme tulevia aiheita, entä vuonna 1999?” Joku muistaa kokoukset, joissa lounastauot valuivat sisäisiin neuvotteluihin tai ikivanhan kännykän, joka osasi lähettää kokouspaikalta tekstiviestin. Joku toinen EU-instituutioiden väliset neuvottelut, joissa kompromissia haettiin joka suuntaan ja joissa oma strateginen ajattelu kehittyi huimaavaan tahtiin. Puheenjohtajamaana edustetaan kaikkien EU-jäsenmaiden mielipidettä ja välillä käännytetään erimielinen EU-jäsenmaa omalle puolelle.
Vuoden 2019 EU-puheenjohtajuusvalmistelut ovat erilaiset kuin vuonna 1999 tai vuonna 2006. Sisäistä tietoa ja osaamista on kertynyt. Me emme enää ole harjoittelemassa. Mekin tiedämme, kuinka EU:ssa toimitaan – ja sitä meiltä myös odotetaan. Samaan aikaan EU:ssa on asialistalla sellaisia aiheita, joista kiitosta on vaikea saada.
Puheenjohtajuutta taitekohdassa
Suomen tuleva puheenjohtajuus sijoittuu taitekohtaan monella tapaa. Euroopan parlamentti ja komissio ovat vaihtumassa. Uutta on sekin, että Euroopan ulkosuhdehallinto johtaa puhetta ulkosuhteiden työryhmissä.
Oletuksena on, että Iso-Britannia on eronnut EU:sta ja uudesta EU-suhteesta neuvotellaan. EU-budjettineuvottelut ovat ehkäpä auki. Oikeusvaltiokysymykset puhuttavat EU:n sisällä ja hakijamaissa. Muuttoliike on uusi normaali. Ja on EU:n ulkopuolellakin elämää: kauppasuhteita Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, hybridiuhkia, EU-puheenjohtajuutta osana YK-neuvotteluita ja tarvetta ketteriin siirtoihin. Helppoja puheenjohtajuuksia ei ole olemassakaan, ei kai puhetta muuten edes tarvitsisi johtaa.
Vahvuudet näkyviin
Suomella on kuitenkin jo ennestään sellaisia vahvuuksia, joita kaikilla puheenjohtajamailla ei ole: luontainen kyky neuvotella, nähdä nyanssit, olla määrätietoinen ja johdonmukainen. Suomi voi ymmärtää sekä niin sanottuja vanhoja jäsenmaita kuin niin sanottuja uusia jäsenmaita.
Sekin on välillä vahvuus, ettei omaa vahvuutta tarvitse ylikorostaa. Sen sijaan näkemystä ja innovatiivisuutta tulee olla. EU on iso laiva, mutta kyllä sen suuntaan voi silti vaikuttaa, etenkin jos osaa ennakoida myrskyjä.
Huhtikuun 2018 Eurobarometrin kyselyn mukaan suomalaisista 85 prosenttia luottaa toisiinsa. Luku on EU-maista korkein. Lisäksi osaamme johtaa esimerkkien avulla: esimerkiksi eurooppalaisessa mittakaavassa emme pelkästään puhu tasa-arvon edistämisestä vaan edistäminen näkyy jo henkilöissäkin. Millä muulla maalla on tärkeillä johtopaikoilla ”pelkkiä” naisia? Näilläkin vahvuuksilla on mahdollista viedä EU:n ja toki myös Suomen omaa agendaa eteenpäin.
Suomessa on ollut tapana hokea, että pitää istua oikeissa pöydissä. Pöydissä, joissa päätökset tehdään. EU-puheenjohtajuus, kuten muutkin puheenjohtajuudet, ovat kunniatehtäviä, johon tulee valmistautua ja kouluttautua hyvin. Tällöin emme vain istu itse pöydässä, vaan meillä on myös pöydän yksi tärkeimmistä tehtävistä.