Harjoittelu Singaporessa sujui mukavasti, vaikka trooppinen ilmasto ja suhteellisen tiukat koronarajoitukset aiheuttivat aluksi hieman hämmästelyä. Maahan saavuttiin kahden viikon hotellikaranteenin kautta vielä alkusyksyllä 2021 ja sen jälkeen rajoituksia on hitaasti kevennetty koronapandemian kehittymisen mukaan. Singaporelle tyypillisesti muutokset linjauksiin voivat usein olla hyvin nopeitakin, ja niistä ei neuvotella: kodin ulkopuolella ilman maskia kulkemisesta voi edelleen saada jopa 10,000 dollaria sakkoa, (ja enintään puolen vuoden vankeustuomion). Käytännössä arjessa maski sujahtaa naamalle sen kummempia ajattelematta, ja sen voi ottaa pois liikuntaa harrastettaessa tai syömisen ajaksi. Kaikkeen tottuu.
Singapore, sääntöjen ja määräysten mallioppilas
Korona-aikana Singaporen taipumus sääntöihin on korostunut entisestään. Tuntemattomien kasvoista näkyy ainoastaan silmäpari, ja metro- ja bussimatkoilla ei kannusteta puhumaan. Viiden hengen ryhmäkokorajoituksesta ei tulla luopumaan lähitulevaisuudessa. Tiukat rajoitukset eivät kuitenkaan tuntuneet meille liiallisilta. Kun muistaa olla viemättä duriania metroon, tai olla syömättä purkkaa, pärjää jo aika pitkälle. Harjoittelumme aikana tuli voimaan uusi laki, joka kieltää tarjottimien jättämisen pöytään paikallisissa hawker-ruokakeskuksissa sakon uhalla.
Nopeasti vaihtuvia ohjeistuksia – yhteisö menee yksilön edelle rokotusmääräyksissä
Käytännössä rajoituksia ja sääntöjä noudetaan, koska niiden noudattamatta jättäminen on tehty miltei mahdottomaksi. Perheet saapuvat ravintolaan yhdessä, mutta istutetaan rajoitusten mukaisesti erillisiin pöytiin. Kun kahden hengen rajoitusta höllennettiin samassa kotitaloudessa asuville, ravintolaan mentäessä tuli näyttää todistus samassa osoitteessa asumisesta, ellei se ollut (esimerkiksi lasten ja perheiden tapauksessa) ilmiselvää. Oleskelumme aikana olemme vakuuttuneet entisestään Singaporen kyvystä panna täytäntöön uusia sääntöjä, sekä myös saada väestö noudattamaan niitä.
Koti täynnä neurokirurgeja ja riskipääomasijoittajia
Singaporen korkeat asumiskustannukset huomioon ottaen ja monen vuoden yksinasumisen jälkeen kämppisasuminen tuntui Janinasta taloudellisesti fiksulta ja oikealta valinnalta. Singaporessa asuu iso määrä ulkomaalaisia, jotka ovat monien kämppisasumista tarjoavien huoneenvuokrausyritysten ihanteellista kohderyhmää. Erityisesti harjoittelijoille ja lyhytaikaisille työntekijöille nämä ovat myös ideaaleja, sillä vähimmäisaika vuokraukselle on paikallisen asuinhuoneenvuokralain mukaan kolme kuukautta. Toisaalta jos vuokraa valtion tukemia HDB-asuinhuoneita, vähimmäisvuokra-aika on kuusi kuukautta. Yksityiseltä vuokratessa vuokranantajat suosivat 1-2 vuoden määräaikaisia sopimuksia. Jussi ratkaisi asian muuttamalla Singaporessa työskentelevien vanhempiensa vierashuoneeseen. Kämppiselämää sekin.
Kämppisasuminen on lopulta arpapeliä. Hyvällä tuurilla kämppikset muodostavat ensimmäinen sosiaalisen verkostosi uudessa maassa. Janinan viidestä kämppiksestä kaksi olivat paikallisia ja heidän kauttaan hän pääsi tutustumaan mm. paikalliseen Lunar New Year –perinteisiin ja maistamaan mitä herkullisinta Salted Egg Crabia. Vieraiden kielten intoilijalle huoneiston jakaminen viiden eri maan kansalaisen kanssa oli kuin luvattu maa. Iltaisin opeteltiin niin tagalogin kuin japanin kielen alkeita. Keskusteluaiheet vaihtelivat neurokirurgiasta osteopatian kautta riskipääomasijoittamiseen.
Lisää pohjoismaisia harjoittelijoita vihdoin Singaporeen
Nyt keväällä 2022 saimme vihdoin mahdollisuuden tavata uusia harjoittelijoita mm. Norjasta ja Tanskasta ja kävimme yhdessä syömässä Lau Pa Satin historiallisella ruokailualueella. Vaikuttaa siltä, että Singapore on löytänyt aiempaa maltillisemman koronavaihteen tänä vuonna, ja rajoituksia suhteutetaan nykytilanteeseen sopiviksi. Suomeen verrattuna säännöt ovat edelleen tiukat, mutta matkustuksen avautuminen on ollut erityisesti kaksi vuotta maassa olleille paikallisille pitkään odotettu asia. Paikallismediassa on puhuttu pitkin vuotta mm. singaporelaisten nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä pandemian keskellä, ja rajoitusten höllentäminen on otettu myös paikallisväestössä vastaan kiitollisina.
Lopuksi, kiitollinen olo
Loppujen lopuksi meillä molemmilla on ollut mahtava harjoittelu Singaporessa, paljon uuden oppimista ja vapaapäivinä retkiä milloin pyöräilemään Pulau Ubinin saarelle tai kieppumaan Universal Studion vuoristoradassa. Singapore on tarjonnut valtavan valikoiman erilaisia aasialaisia ruokia, sekä näkökulmaa lähietäisyydeltä yhteen maailman monikulttuurisimmista maista. Singaporessa erilaiset ihmiset elävät arkeaan yhdessä kulttuurista ja kielestä riippumatta, ja vaikkei tuo arki aina olekaan saumatonta, me suomalaisina voimme oppia lisää olemalla uteliaita ja ymmärtämällä toistemme erilaisia kulttuureita ja elämäntarinoita.
Singaporen suurlähetystön harjoittelijat
Jussi Kastepohja ja Janina Voong